United States or Bouvet Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Noin hän riemuten huus; yö peitti jo surmatun silmät, pyörin runtelevin yli vyöryi vaunut akhaijein rinnass' ottelon uljaan; vaan heti Demoleonin, urhean taistelijan, Antenorin poian, Akhilleus kaatoi, peitsen työns ohimoon läpi vaskisen varjeen; kestänyt ei kypär' iskua, vaan läpi tunkihe tutkain murtaen luun sen alta, ja velloutui verisiksi aivot kaikki, ja ryntääjän noin sorti hän surmaan.
Ja päivä laski, suvinen tul' ilta ihanainen, majoille maille valahti jo rusko sammuvainen, väsynyt päivän vaivoista miesjoukko vaeltaa, työn tehtyään se kotihin iloiten palajaa. Työns' on se tehnyt, niittänyt on viljan kallihimman, vihollisjoukon vanginnut tai lyönyt rohke'imman. Kun päivä nous', se taisteluun jo oli lähtenyt, kun voitto viimein saatihin, ol' ilta ehtinyt.
Virkki, mut tuskan pilvi jo Hektorin varjosi tumma; astui päin eturintaa hän, asu välkkyvä yllään. Aigis-kilven Zeus sataripsun tempasi silloin, kaameavälkkehisen, laet Idan peitteli pilviin, kilpeä leiskuttain salamoitsi ja jylhänä jyskyi, voittoon työns urot Ilionin, pakohonpa akhaijit.
Jos hänen työns' ei riitä, vaikka kyllä Ominkin käsin, muiden auttamatta, Vois henkes' ostaa, lepytykseks annan Minäkin työni; kaikki yhteen pankaa; Ja koska vakuus teille, arvo vanhat, Niin rakas on, niin voittoni ma panttaan Ja kunniani hänen kelpoudestaan. Jos hänen työstään laki hengen vaatii, Niin sodassa sen vieköön miekan ota; Jos laki tuima on, niin on myös sota.
Hälle jo luvattu kaunisvöinen Impi ennen annettu ei nuuri Seppo kun työns oil suorittanunna, Sammon Pohjolahan takonunna. Sopineet oil miehet keskenänsä: "Sille neito antaminen, jolle Mielellämmin sanoo lähtevänsä." Kun nyt astuit tupaan koettelolle, Wäinämöiselle ois impeänsä
Mut kaatui, eikä nähnytkään, Mi seuraus ol' iskun tään, Mi he'elmä työnsä parhaan. Soi toisin onni hänellen, Jolleka Suomi riemuiten Nyt kantaa kiitoksensa. Työns' hedelmän hän näkee jo: Työn suuren suuri palkkio Näin tuli osaksensa. Kun jouten toiset haaveksi, Niin taistoon silloin uskalsi Hän maansa eestä armaan. Ei nähty hänen taantuvan, Vaikk' usein työtäns uhkaavan Hän näki hallan harmaan.
Aares: Soittimen kultaisen miekallaan pirstoiksi lyö. Hermes häijy jo hekottamaan ilkeästi; vaan Foiboo Ynnä runottaria suruhun saattavi työns. Uusi Aamor.
Hän työns' on tehnyt; orait' aurinko Jo suutelee ja kastehelmiin pukee. Mies onnellinen! tää on juhliaan, Kiitoksen kyynel silmissänsä kiiltää, Mut lyhyt syyspäiv' on, se lumoo vaan Ja kipeemmin kuin miekka haavan viiltää. Minullakin on pieni kylvömaa, Valolle, hallall' altis sekin ain' on.
Kun urho, jota kilvan kiitellään, Sadasti voitettuaan hukkaa kerta, Pois maineen kirjasta hän pyyhitään, Ja kaikki suuret työns' on tyhjän verta. Mut minä lemmin vaan ja lemmen saan, Ja onness' elän, rauhass' ainiaan. Sa sydämmeni hallitsija, jota Mua palvelemaan vaatii arvos sun, Tää kirjallinen viesti vastaan ota, Ei älyn näytteenä, vaan ihailun,
RITARI. Miks ei, herra? KENTIN KREIVI. Niin häpy hänet valtaa: oma tylyya, Kun kielsi hältä siunauksen ja hänet Työns' onnen valtaan, hänen osans' antain Siskoille, noille koirille: se mieltä Niin kirveltää nyt, että lapsest' estää Tulinen häpy häntä. RITARI. Herra-parkaa! KENTIN KREIVI. Ei herttuoista ole mitään kuultu? RITARI. On kyllä: matkall' on he joukkoinensa. KENTIN KREIVI. Hyv' on!