United States or Pitcairn Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Larkins'in talon edessä iltaisin, vaikka sydäntäni viiltää, kun näen upseerien menevän sisään taikka kuulen heidän äänensä ylhäältä vierashuoneesta, jossa vanhin Miss Larkins soittaa harppua. Sillä tavallisesti minä rakkaudessani en katso omia etujani, vaan luulen, että olisin tyytyväinen, kun saisin osoittaa jonkunlaista uljuutta Miss Larkins'in edessä ja kuolla. Tavallisesti, mutta ei aina.
Hampaitani viiltää vielä, kun ajattelen sitä. Hän löi minua nyt, niinkuin hän olisi tahtonut lyödä minut kuoliaaksi. Koko sen melun ohessa, jonka me nostimme, kuulin heidän juoksevan portaita ylös ja huutavan minä kuulin äitini huutavan ja Peggotyn. Mr.
Juna lähtee ja hyvästijätöksi viheltää vinkasee, hetkisen kuluttua tulla viiltää jo toinen laskien tervehdykseksi kimakan korvia särkevän huikaisun ja pysätellessään vielä ilkeämmästi vonkuen ja vikisten.
Toivotonna neiti Hitaasti hiihtelee, Ja rukoileva katse Ympäri liitelee, Kuin rauhatonna lintu Armoa anelee Ja turvaa metsän puilta, Kun taivas kylmenee. Jo hämäräks' käy ilta, Ja metsä peittyy oi! Lumehen kankahilta Jo suden ääni soi. Vaan kiihtyy kylmä viima, Ja henki hyytävä Sivelee kasvopäitä Ja viiltää sydäntä.
Se olikin kepsuu... Katsohan, katsohan, Hermanni, miten tuo koppi nyt viiltää tuolla ilmassa, nyt se vasta taipaleen tekee. Saa siellä nyt Konstu riepu juosta ja kupustaa, kun menee tuone mäen taakse ettei näe suuntiakaan mihin putoaa. Mutta jopas arvasivat toisetkin, että lähtivät joukolla hakemaan. Se olikin parasta... Viipymäänpä rupesivat siellä".
MACBETH. Sua yksin kaikist' olen karttanut. Pois käänny: liiaks verilläsi sielun' On rasitettu. MACDUFF. Sanoja ei mulla; Nyt miekka puhuu. Konna, verisempi, Kuin virkkaa saattaa kieli! MACBETH. Turhaa vaivaa! Voit miekkas teräll' yhtä hyvin viiltää Lovetont' ilmaa kuin mua veristyttää. Haavoittuvihin päihin säiläs iske; Lumottu henken' on; ei sille mitään Voi vaimon luoma.
Hän työns' on tehnyt; orait' aurinko Jo suutelee ja kastehelmiin pukee. Mies onnellinen! tää on juhliaan, Kiitoksen kyynel silmissänsä kiiltää, Mut lyhyt syyspäiv' on, se lumoo vaan Ja kipeemmin kuin miekka haavan viiltää. Minullakin on pieni kylvömaa, Valolle, hallall' altis sekin ain' on.
Vaan meilt' ei sulolahjaa hetkisen Pilata murhe saa, ei syäntä viiltää Oi näätkö, iltaruskon hohtaen, Kuink' armaan lehdon halki majat kiiltää! Aurinko sammuu ... ei! vaan valosäteillään Hän loistamaan läks toista maalimata!
Tuo mieltä karvastelee, viiltää, kaivaa, Mut sentään kärsin minä tuotai vaivaa: Mut yksi siru jäljellä on vielä Ja sit' en anna enää korppein niellä. Sen vallassani pidän, sit' ei tuhraa Ei saastaisuus ei himot senpä uhraan Me rakkauden alttarille sen ma Sinulle ikimuistoks uhraan, Emma!
Oh, jo saa sen, Selv' on taasen: Kilpailu sen nimi on. Kuinka se kiihtää, polttaa, viiltää, Pistää, puree, kalvaa, hiiltää, Hermo heltynyt oikeaa, Särkyä, tuskaa tuikeaa! Neljäkolmatta sull' on noita Grotten käynnin kaitsijoita. Suo ne voudintoimestaan Kuukausittain tilit tehdä, Ihmeekses saat itse nähdä Taijan tekos taidokkaan.