Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Kymmenkunta miestä ja perheenisää oli jo suljettu tupaan odottamaan kuolemata hirsipuussa. Silloin oli Hannu Tarkkanen astunut venäläisen everstin eteen ja puhunut niin pontevasti seurakuntalaistensa puolesta, että nuo kuolemaan tuomitut armahdettiin ja saivat mennä kukin kotihinsa.
Ottelussa iskin kiinni heidän laivaansa; samassa he päästivät irti laivamme, ja minä yksin jäin vangiksi. He ovat olleet laupiaita rosvoja minua kohtaan; mutta he tiesivät minkä tekivät; minä olin heille oiva saalis. Laita, että kuningas saa kirjeet, jotka hänelle lähetän, ja riennä luokseni kiireesti, niinkuin kuolemata pakenisit.
Ukko otti nyt väkevän harppauksen ulos tieltä metsään, paetaksensa kuolemata ja antaaksensa joukon ohitse kulkea. Niin makasi hän nyt ja kuuli sanomattomalla kauhulla sen raivon jahdin lähemmä ryntäävän. Ukko kuoputti käsin lunta, saadaksensa pitää kiini jostakusta puunjuuresta jäätyneen maan päällä... Varo itseäs! Pidä lujemmin kiini!
Hänen edessään vyöryivät liekit palavana roviona ja tulvivat Lappeenrannan yli, niin että se vaipui metsineen, vuorineen, kaikkineen. Ja kuningas väänteli käsiään, viittasi kuiluun ja huusi kuolleille: Kaikki on ollut turhaa! Mutta kuolleet kohottivat käsivarsiansa taivasta kohti ja lauloivat pyhää virttä, häviten liekkeihin. Tuuli lauloi valitusvirttä niistä, jotka nyt kulkevat kuolemata kohti.
Et siis pelkääkään kuolla? sanoi kauppias. En, vastasi Abdallah. Missä Jumala käskee ja ohjaa, siellä ovat kaikki varokeinot tarpeettomia. Kaksi päivää on ihmisen elämässä, joina on hulluus kokea turvata itseään kuolemata vastaan; toinen on se päivä jona Jumala käskee kuoleman lyödä meidät maahan, toinen on se päivä jona Jumala kieltää hänet lähestymästä.
Hän tiesi äidin lempipaikan ja alkoi: »Ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, ja ei kuolemata pidä sillen olemaan, eikä itkua, eikä parkua, eikä kipua pidä sillen olemaan; sillä ne entiset pois menivät.» Hän aikoi lukea eteenpäin, mutta pysähtyi äkkiä. Portailta oli kuulunut sipsuttavia askeleita. Olisikohan siellä varkaita?
Kyllä hän elää kauvemmin kuin me kaikki tässä, se vanha höpsäkkä, siitä voit olla varma. VILANDER. Niin niin, emmehän me tädin kuolemata toivo, mutta luonnonlakien mukaan, niin MIILI. Katsos eikö tämä bluussikangas ole ihmeen viehättävä, Yrjö? Eikö se minua vaateta ? No, joko sinä kävit? Mitenkä onnistui? Enpä tuo juuri minkäänlaisia hauskoja uutisia. VILANDER. Bakk? HAMARI. Melkeinpä.
Mutta minä itse kenties seisoin joteskin kalveana; sillä kysyipä minulta ivaten tuikea mies: »pelkäätkö kuolemata, sinä partanen apinja?» Minä vastasin: kenties vähemmin itseni puolesta kuin vanhan turvattoman äitini, joka rakastaa poikaansa ankarasti; sillä apinjan äitirakkaus on ääretön.
Rakkauden Jumala on pukeunut ihmismuotoon, voidaksensa tuntea niitä tuskia, jotka ihmisiä vaivaavat, kurjuutta, herjausta, vainoomista ja vaivaloista kuolemata. Olympin jumalat pukeutuivat ihmismuotoon, neuvoaksensa kuolevaisille tien tuonelaan, vaan rakkauden Jumala tuli kuoleman-alaiseksi, neuvoaksensa tietä taivaasen!
Ahti oli saarella asuva, Kaukoniemen kainalossa. Oli pellon kynnännässä, vainion vakoannassa. Korvalta ylen korea, kovin tarkka kuulennalta. Kuulevi jumun kylältä, järyn järvien takoa, jalan iskun iljeneltä, reen kapinan kankahalta. Juohtui juoni mielehensä, tuuma aivohon osasi: häitä Pohjola pitävi, salajoukko juominkia! Murti suuta, väänti päätä, murti mustoa haventa; veret vierähti pahaksi poloisilta poskipäiltä. Heti heitti kynnöksensä, vaon keskivainiolle; nousi maasta ratsahille, lähtevi kohin kotia luoksi armahan emonsa, tykö valtavanhempansa. Sanoi tuonne saatuansa, toimitteli tultuansa: "Oi emoni, vaimo vanha! Pane ruoka ruttoisesti syöä miehen nälkähisen, haukata halun-alaisen! Lämmitä samassa sauna, pian pirtti riu'uttele, missä mies puhasteleikse, sueiksen urosten sulho!" Tuop' on äiti Lemminkäisen pani ruoan ruttoisesti syöä miehen nälkähisen, haukata halun-alaisen yhen kylyn joutuessa, yhen saunan saapuessa. Siitä lieto Lemminkäinen otti ruokoa rutosti; meni saunahan samassa, kävi kylpyhuonehesen. Siellä peiponen peseikse, pulmonen puhasteleikse, päänsä pellavaspioksi, kaulanvarren valkeaksi. Tuli saunasta tupahan. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Oi emoni, vaimo vanha! Astu aittahan mäelle, tuo sieltä somat sopani, kanna vaattehet vakaiset, jotka päälleni pukisin, varustaisin varrelleni!" Emo ennätti kysyä, vaimo vanha tutkaella: "Kunne lähet, poikueni? Lähetkö ilveksen ajohon vaiko hirven hiihäntähän vai oravan ammuntahan?" Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli: "Oi emoni, kantajani! Lähe en ilveksen ajohon enkä hirven hiihäntähän, en oravan ammuntahan; lähen Pohjolan pitoihin, salajoukon juominkihin. Tuo mulle somat sopani, vaka'iset vaatteheni, häissä häilyteltäväni, pioissa pi'eltäväni!" Emo kielti poikoansa, nainen miestänsä epäsi; epäsi kavetta kaksi, kielti kolme luonnotarta lähtemästä Lemminkäistä hyvän Pohjolan pitoihin. Noin sanoi emo pojalle, lausui vanhin lapsellensa: "Ellös menkö, poikueni, poikueni, Kaukueni, noihin Pohjolan pitoihin, suuren joukon juominkihin! Ei sua kutsuttu sinne, ei tarkoin tahotakana." Tuop' on lieto Lemminkäinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Kurjat kutsuen menevi, hyvä ilman hyppeleikse! Tuoss' on kutsut kuun-ikuiset, airuhut alinomaiset miekassa tuliterässä, säilässä säkenevässä." Tuop' on äiti Lemminkäisen yhä kielteä käkesi: "Ellös vainen, poikueni, menkö Pohjolan pitoihin! Monet on kummat matkallasi, isot tielläsi imehet, kolme surmoa kovinta, kolme miehen kuolemata." Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli: "Ain' on surmia akoilla, kaikin paikoin kuolemia; ei uros hätäile noita, ei varsin varannekana. Vaan kuitenki kaikitenki sano korvin kuullakseni: mi on surma ensimäinen, ensimäinen, viimeinenki?" Virkkoi äiti Lemminkäisen, vaimo vanha vastaeli: "Sanon surmat syytä myöten enkä miehen mieltä myöten. Sanon surman ensimäisen. Se on surma ensi surma: menet matkoa vähäisen, pääset tietä päiväyksen: tulevi joki tulinen poikkipuolin vastahasi. Joessa tulinen koski, koskessa tulinen luoto, luo'olla tulinen korko, korolla tulinen kokko: yöt se hammasta hiovi, päivät kynttä kitkuttavi tulijalle vierahalle, saavalle käkeävälle." Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli: "Se on surma naisen surma, ei ole kuolema urohon. Kyllä mä siihen keinon keksin, arvoan hyvän asian: laulan leppäisen hevosen, laulan leppäisen urohon sivutseni siirtymähän, eestäni vaeltamahan; itse sorsana sukellan, allina alenteleime kouritse kokon kynimen, vaakalinnun varpahitse. Oi emoni, kantajani! Sano surma keskimäinen!" Sanoi äiti Lemminkäisen: "Se on surma toinen surma: menet matkoa vähäisen, toki toisen päiväyksen: tulevi tulinen kuoppa, se on poikkipuolin tietä, itähän iäti pitkä, luotehesen loppumatoin, täynnä kuumia kiviä, palavia paateroita. Sinne on satoja saanut, tuhansia tukkueltu, sa'an miestä miekallista, tuhat rautaista oritta." Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli: "Ei ole siinä miehen surma eikä kuolema urohon. Kyllä mä siihen mutkan muistan, mutkan muistan, keinon keksin: laulan ma lumesta miehen, uron hangesta hotaisen, sen tungen tulen väkehen, vaivaelen valkeahan, kylpijäksi kuuman saunan vastan vaskisen keralla; itse siirräime sivutse, tungeime tulen lävitse, ettei partana palane, hivuskutri kurvettune. Oi emoni, kantajani! Sano surma jälkimäinen!" Sanoi äiti Lemminkäisen: "Se on surma kolmas surma: menet vieläki vähäisen, pääset siitä päiväyksen, Pohjolan veräjän suulle, ahtahimpahan alahan: susi päälle suimistaikse, karhu toisna kaimistaikse suulla Pohjolan veräjän, kape'immassa kujassa. Syönyt on sa'anki miestä, tuhonnut tuhat urosta, niin miks' ei sinua söisi, tuhoaisi turvatointa?" Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli: "Uuhi uunna syötäköhön, rieskana revittäköhön, vaan ei mies pahempikana, uros untelompikana! Minua on vyötty miehen vyöllä, pantu miehen palkimella, solmittu uron solilla, jotten vielä jouakana suuhun Untamon susien, kitahan kirokavetten. "Muistan ma suelle mutkan, keksin keinon karhullenki: suet laulan suitsi-suuhun, karhut rautakahlehisin, tahi rutjon ruumeniksi, seulaisen sepalehiksi. Sillä siitä selvitäime, pääsen matkani perille." Sanoi äiti Lemminkäisen: "Et vielä perille pääsnyt! Ne oli sinne mennessäsi matkalla isot imehet, kolme kummoa kovoa, kolme miehen kuolemata; viel' on sinne saatuasi paikalla pahimmat kummat. Kulet tietä pikkaraisen, tulet Pohjolan pihalle: aita on rautainen rakettu, terästarha teeksennelty maasta asti taivosehen, taivosesta maahan asti, keihä'illä seivästetty, maan maoilla aiastettu, käärmehillä vitsastettu, sisiliskoilla si'elty; heitty hännät häilymähän, pääkurikat kuilumahan, pääkehät kähäjämähän, päät ulos, sisähän hännät. "Maass' on toisia matoja, rata kyitä, käärmehiä ylös kielin kiehumassa, alas hännin häilymässä. Yks' on muita kauheampi eessä portin poikkipuolin, pitelämpi pirtin hirttä, paksumpi kujapatsasta, ylös kielin kiehumassa, suin ylös suhahtamassa, ei ketänä muuta vasten, vasten vaivaista sinua." Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli: "Seki on surma lapsen surma, ei ole kuolema urohon. Tunnen ma tulen lumoa, valkeaisen vaivutella, ja tunnen maot manata, käärmehyiset käännytellä.
Päivän Sana
Muut Etsivät