Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Oliko hän yksin? 2:NEN PAIMEN: Väinämön jälessä astui itse Seppo Ilmarinen KANSA: Hän, joka tulen kadotti? 2:NEN PAIMEN: Sama miesi. Sillan päässä Väinö taaksensa katahti. sepolle ojensi soihdun, sanoi: »Saata kansalleni! Minä kuljen kukkulalle ilmoja tähyämähän.» Erosivat. Me lähimme min käpälät alla kesti juoksemaan kohin kotia. Täss' olemme. Kaikk' on totta. 2:NEN ja 3:S PAIMEN: Kaikki totta.
Taittoi vastan taatollensa, toisen taittoi maammollensa, kokoeli kolmannenki verevälle veijollensa. Jo astui kohin kotia, lepikköä leuhautti. Tuli vanha Väinämöinen; näki neitosen lehossa, hienohelman heinikössä. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Eläpä muille, neiti nuori, kuin minulle, neiti nuori, kanna kaulanhelmilöitä, rinnanristiä rakenna, pane päätä palmikolle, sio silkillä hivusta!"
Sanoi meiän Marjattainen, itse virkki, noin nimesi: "Kysy Ruotuksen kylyä, saunoa Sarajan-suista!" Piltti, piika pikkarainen, tuo oli nöyrä neuvottava, kärkäs ilman käskemättä, kehumattaki kepeä, utuna ulos menevi, savuna pihalle saapi. Kourin helmansa kokosi, käsin kääri vaattehensa, sekä juoksi jotta joutui kohin Ruotuksen kotia.
Näinpä kaikki taivon tuulet tunnen raukka rinnassani, siksi kuikkana kujerran, lokkina lotaeleime, enkä tieä, kunne kuljen, minne viepi mun vihuri, viepikö kohin kotia, vaiko mieron valkamoille. Kaikki tunnen tuulten kärjet, paitsi pohjosen tereä! viel' ei halla verta hyydä, puhalla puhurin henki Ahtolan pojan povessa, saati liedon Lemminkäisen.
Varttui lapsi vaaksan verran, vieri jo veräjän suulle, näki hän kirkkotien katoovan kaukaisehen hongikkohon, juoksi hän kohin kotia: »Olen nähnyt kirkon, kirkon!» Kysyi äiti: »Minkä kirkon?» »Näin minä ikkunat isoiset, harjat pilven-piirtäväiset, niitä patsahat piteli maasta asti taivahasen.
Juoksi, joutui kohin kotia, ei ikinä isonnut Ruusu. Ei ne kaikki kuollehia, jotka kuolleiksi sanotaan. Meren mustassa mujussa monta nukkuu nuorukaista, meren suuren soutajata, laivatouvin laittajata. Kun tulee tulinen ilma, myrsky merta myllertävi, nousevat aaltojen selille, lainehille laulamahan. Mik' on laulu kuolon lasten? Laulu päivästä elämän. Mikäpä elämän lasten? Laulu kuolon kuutamosta.
Sanan virkkoi, noin nimesi: "Lienet veikkoni venonen elikkä isoni pursi, niin koe kohin kotia, käänny päin omille maille, nenin näihin valkamoihin, perin muille valkamoille! Lienet pursi ventovieras, ulommaksi uiksennellos, vastoin muita valkamoita, perin näihin valkamoihin!" Ei ollut veno kotoinen eikä pursi ventovieras: olipa pursi Väinämöisen, laiva laulajan ikuisen.
Lokka, luopuisa emäntä, Kalevatar, kaunis vaimo, sanan virkkoi, noin nimesi: "Se on poikani rekonen! Jo tulevi Pohjolasta nuoren neitonsa keralla! "Lähes nyt kohti näitä maita, kohin näitä kartanoita, ison saamille tuville, vanhemman varustamille!" Se on seppo Ilmarinen jo kohta kotihin saapi, ison saamille pihoille, vanhemman varustamille.
Kulkivat kohin kotia kaupunkihin kaukaisehen, tehtaat jyskyi, koski kuohui, kaupungin sillalla sanoivat: »Hyi, miten rupainen virta, ruma, rutsattu, likainen, osto-hyödyn orjuuttama!» Naiset nipristi nenäänsä, herrat heitti keppiänsä.
Päivän Sana
Muut Etsivät