United States or Latvia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ulkona on syys, ja halla Henkää luontoon kylmyyttään, Mutta tääll' on kevät, täällä Ilo luopi lämmintään; Vaan tääll' onkin loistamassa Taivaan kirkas tulonen, Joka itse kadotukseen Luopi muodon tuorehen. Ilman herra, oudoksuen Pimeyttä taivaan, maan, Välähytti valkeaista Tuliterä=miekallaan, Maahan laski valkeaisen Kodin lieteen kytömaan, Sieltä luomaan valoaan ja Levittämään lämmintään.
Tiedäthän lemmen nostosanat? Pala tuli, pala taula, pala rätsinää räpäle, pala vatsa valkeaisen, pala mieli nuorten miesten! Osaanhan niitä, vaan ei sanoista apua, taika sille olla pitää. Kun nyt muistaisin ... huomenna saat. Muistat, kun muistelet, jo tänä iltana tarvitseisin. Ei se nyt tähän hätään joudu, mutta otat yölinnun ja annat sen tytöllesi... Mistäs minä sen keskellä talvea saan?
Yli metsän mielet käyvät, Läpi korven tien tekevät, Puhki metsän heijapuisen, Kautta korven kuusamisen, Kautta kankahan pajuisen, Läpi räntäisen risikon. Korven korkea senikka, Tuo mieli merosta naia, Tahtoi lasta lainehesta, Meron nuorta neitokaista, Kuohun korkean tytärtä, Lasta vaahen valkeaisen.
Pane minua herra Jesus, Pane minua, minnes tahdot, Silloiksi meren selille, Lahopuiksi lainehille, Joka tuulen turjotella Laajan lainehen laella! Pane minua herra Jesus, Pane minua, minnes tahdot, Tunge hiiliksi tulehen, Kekäleiksi valkeahan Joka tulen tuikutella, Valkeaisen vaikutella». Kant.
Valkoliljan loistottoman poimimatta jätti, Punaruusut rinnallansa kotiansa lähti, Lilja yksinänsä Laski kyyneltänsä. Nuorukainen törmänteellä tutki loistoisuutta Sini-, puna-, keltakukat löys', ain' etsii uutta, Kunnes pienokaisen Huomas valkeaisen: Kukka kaino, muoto nöyrä aarre arvokkaisin, Puutarhaamme pääset sie kuin konsaan loistavaisin, Siell' ei kansa tallaa Jalkojensa alla. Vuohensilmä.
Sua muistan, koska korvet Vaipan valkeaisen saavat Talven tuiman joutuessa; Muistan tähtein tuikkiessa, Revontulten tuprutessa Kuin jos taivas ois tulessa. Milloin muistelet minua, milloin? Sua muistan ajoin kaikin, Päivän puoleen pyrkiessä, Sekä maillen laskiessa; Muistan hengiteltyäni, Muistan täällä, muistan tuolla Tähtitarhan tuolla puolla. Milloin muistelet minua, milloin?
Se oli lapsi, neekeri-tyttö, oikein lumoavasti ruman-näköinen. Pyöreät kasvot, pienet silmät joista tuskin näki valkeaisen, lättänenä joka katosi korkeiden poskipäiden lomaan, isot sieramet joista hopeasormus rippui aina suun alapuolelle asti, suunnattomat huulet, hampaat valkeat kuin koiranpenikan, siniseksi maalattu leuka, tämmöinen oli tämän nuoren naisen ei juuri erittäin viehättävä muoto.
Toisin vaivainen varoan: Kuoreni kolottavaksi, Lehtivarvat vietäväksi. Useinpa minun utuisen, Usein utuisen raukan Lapset kerkeän keväimen Luokseni lähenteleikse, Veitsin viisin viiltelevät Halki mahlaisen mahani; Paimenet pahat kesällä Vievät vyöni valkeaisen, Ken lipiksi, ken tupeksi, Kenpä marjatuohiseksi!
Kantoi tulta kattilassa, koivun kuorella kuletti nenähän utuisen niemen, päähän saaren terhenisen: sai tuvat tulelliseksi, pirtit valkealliseksi. Itse seppo Ilmarinen syrjin syöstihe merehen, veäikse vesikivelle, rantapaaelle paneikse tuskissa tulen palavan, vaike'issa valkeaisen. Siinä tulta tummenteli, valkeaista varventeli.