United States or Costa Rica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuitenkin täytyy minun myöntää että äänenne kerran, koska katkasi se rintani edestä surman keihään, kaikui sanomattoman ihanasti mun korvissain. Olipa suloista päästä kuoleman kidasta elämän valkeuteen takasin. MARCIA. Sitten kysyn teiltä vielä: tahdotteko sen kurjan lesken onnettomuutta, joka näin teidän pelasti kuolemasta? CLAUDIO. Sitä en tahdo. MARCIA. Minä kiitän.
Jesus ilo korvissain, Silmissäni Jesus vain, Jesus maku kielessäin, Jesus kukka kädessäin. Jesus ruokan', juomani, Jesus kiitosvirteni, Jesus kallein osani, Ystäväni, ylkäni. Jesus rakas, laupeas, Kautta kipus, kuolemas Terveyttä sieluun tuo, Mulle ilo taivaan suo! Kuolema, kussa on sinun otas? Mun rauhani, leponi Jesus on vain: Mä Jesuksen kuolosta elämän sain.
"Sillä lailla äiti silloin sanoi, ja hänen sanansa nyt soivat korvissain, hän sanoo samaa taaskin. Jos ma vaan aina ja joka asiassa muistaisin yhtä hyvin hänen sanansa!"... Lents rupesi kiivaasti työhön.
Ne hakkasi pois minut juuriltain kohu korven soi minun korvissain mun saattoivat salihin kimmeltävään, joka puolelta peileistä itseni nään, ne hellivät oksani helyihin paperkukkasin, omenin kultaisin, ja kirjovöin ja kynttilöin niin kirkkain kuin taivahan lamput on öin, ne hymyilivät, ne lymyilivät, ne naavaista partaani pitelivät, ne pyörivät piirissä ympäri mun ja lauloivat: »On hyvä olla sun!»
On kuollut äänes kaiku korvissain, on hukkunut se humuun vieraan väen, ja niinkuin sytyttyään sammuu säen on olentos nyt mulle muisto vain. Sua hain ma kesken kadun kulkijain, mut outoja vain ympärilläin näen ja ohjaamana kohtaloni käden nyt jatkan yksinäistä kulkuain. Ja katukivet soittaa yöt ja päivät: »sun nuoruutesi hetket taakses jäivät ja aurinkoinen onnes, tou'on työt».
Hanget soi, hanget soi, kevät saapuvi tuoksuvin tuulin. Rintani lyö, rintani käy, min jäässä jo olevan luulin. Mä heräsin aamulla aikaiseen, soi sirkutus kumma mun korvissain kuin pääskyjen karkelo päällä veen ja ma nousin ja katsoin ja hain. Mut yö oli yllä ja yö oli alla ja yö minun mökkini ikkunalla ja kukkulan kuuset ne huokas vaan yli synkeän, syksyisen maan.
Olen eksynyt pois, polo, heimostain kohu korven soi minun korvissain olen korvessa syntynyt, kasvanut. Ken minut on korvesta karkoittanut? Olen syntynyt, kasvanut synkkyyteen. Mitä täällä ma ihmisten iloissa teen? Olen kappale korpea kohisevaa, miks tahtoo he muuksi mun muodostaa?
On vapaana latvani laulanut ain kohu korven soi minun korvissain on veisannut yössä ja myrskyssä. Nyt minne sai ylin ystävä? Kenen orja ma oon, että tänne jään? Minä kuulun iltahan pimenevään, minä kuulun kansahan kaatuvaan, mut orjakansaan en milloinkaan, minä kuulun valtahan vapaaseen niin totta kuin lauluni korkeuteen, mun suullani puhuu Jumalan suu, mut mieleni minun vain ahdistuu...
Alat lumiset eessäni aukee vain kohu korven soi minun korvissain käyn sinne ma, kussa on kantani, kotirimpeni, kotirantani; taas juutun ma vanhoille juurillein, saan suden ja kontion seuraksein, surut suuret ja tuskat tulla voi, taas vapaana latvani laulu soi, taas puuta puhdasta, yhtä oon, käyn kanssa taivahan taisteloon, en armoa pyydä enkä saa, olen kova kuin valkean talven maa.
Ma valvonko vai näen unta vain? kohu korven soi minun korvissain mä kuulen laulelot lasten nää, mut ikkunaan minun pälyy pää: siell' ulkona, piilossa pimeyden, on heimoni suuri ja hirmuinen, suku hallava hangilla kuutamon, ja monta jo hangenkin alla on; siell' ei kuki haavehet kultamaan, siell' elämä paistavi paljaaltaan, siell' lyö elon myrsky, ja murhe syö, ja ympäri paukkuvi pakkas-yö.