United States or Cabo Verde ? Vote for the TOP Country of the Week !
Taon soljeksi toivoni kullan, katinkultani kauneimman, sydänhelmeni, lauluni helkkeen, teen solkisen soreimman. Se untesi ulpuja suojais, sulot varjelis valkoiset. Sen suullesi suutelen hiljaa. Toki tuosta sa heränne et? Oi, muistatko vielä sen virren, jota lapsena laulettiin, kun yö liki ikkunan liikkui se virsi se viihdytti niin.
Ei seula satoja kasva, Kourantäysi kymmeniä, Vaikka onnikin olisi, Menestyskin mieltä myöten. Jopa lauluni lopetan, Rumasti runoni päätän. TEHT
Kesä multa on mennyt umpeen, Ja kylvöni korjattu on: Niin vait on ympärilläin, Niin vait, kuin jos kaiku lumpeen Jäis kylkehen kallion. Jo helkkyvän lauluni siipi On poikki, ja mykkä oon. Niin vait on ympärilläin, Niin vait, kuni missä hiipi Yön enkeli kammioon. Jo hilpeät naurut haihtuu, Jäin seurasta ystävien. Niin vait on ympärilläin, Niin vait, että korviini aihtuu Mun hillityt henkäyksen'.
Europa, kaukaa katsova meihin, maan polon tuskahan, kansan kyyneleihin, Englanti, lain koti, yksilön suoja, Saksa, tiedon tyyssija, Ranska, valontuoja, teillekö laulaisin taakse taivonrannan? Ei! Teihin saakka ei lauluni kanna.
Minä tahdon maljani tyhjentää, kun ensi leivoset laulaa, kun koivut on hiirenkorvallaan ja vuorilla virrat pauhaa. Ja tahdon ma lauluni lahjoittaa, kun ensi joutsen soutaa, kun kukka on puussa ja kukka on maassa ja lehdot leikkihin joutaa. Näin nuorena jos minä köyhdynkin ja mökki on särpimettä, on aikani nuorena iloita ja vanhana juoda vettä.
On vapaana latvani laulanut ain kohu korven soi minun korvissain on veisannut yössä ja myrskyssä. Nyt minne sai ylin ystävä? Kenen orja ma oon, että tänne jään? Minä kuulun iltahan pimenevään, minä kuulun kansahan kaatuvaan, mut orjakansaan en milloinkaan, minä kuulun valtahan vapaaseen niin totta kuin lauluni korkeuteen, mun suullani puhuu Jumalan suu, mut mieleni minun vain ahdistuu...
Ja silloin sekottuivat Ollin ajatukset niin peräti, että kun hän meni kotiinsa yksinänsä, mietti hän itseksensä: "kaikissa täällä ollaan". Hän ei voinut ymmärtää sitä asiaa, että hän suuresti häväistynä, jopa rangaistunakin oli kuitenkin suurimmasti kunnioitettu. "Ehkä", arveli hän, "ensimmäinen lauluni teki sen, ett'ei Sorvin Miina päässyt ripille, ja toinen lauluni hankkei minulle Raamatun.
Kansa suuri Suomenmaassa, Euroopa sitä enämpi, Eipä liene leipäsuussa Yhen miehen kylvännällä, Ei seula satoja kasva, Kourantäysi kymmeniä, Vaikka onnikin olisi, Menestyskin mieltä myöten. Jopa lauluni lopetan, Rumasti runoni päätän. OLLI KYM
Eräässä kohden päiväkirjaa, mikäli minulle on ilmoittanut julkaisijatar, jolta aikaisemmin oli jäänyt tämä paikka huomaamatta, hän kertoo eräästä tilaisuudesta 22 p:nä marraskuuta 1852: »Hän oli lukenut viimeiset pikku lauluni ja puhui niistä mitä suurimmalla osanotolla. Hän sanoi ääneen: 'Ne ovat erinomaisen kauniita. Sitä en olisi sentään voinut uskoa.
Mun vie jokin kumma kaipuu Pois metsiin, vuorillen; Siell' itkuun kaiho haipuu Tää ylenpalttinen. Luo katseensa kukat kaikki Päin taivasta säihkyvää; Nuo vuolahat virrat kaikki Meren säihkyvän helmahan jää. Ne liitävät lauluni kaikki Luo kultani säihkyvän sun, Pois kanssanne itkuni viekää, Te murheiset lauluni mun!