United States or Suriname ? Vote for the TOP Country of the Week !
Keksi jo liitelevän liki pilviä tuoll' aran kyyhkyn, nuolen laskettain kuvun keskeen kainalon alle; tunkeutui läpi nuoli ja töksähtäin tuli maahan, aivan Merioneen jalan ääreen; vaan polo kyyhky laskihe mastoa päin sinitumman, laitavan laivan, mutta jo painui pää, jäi riippuun raukeat siivet, koht' elo karkkosi siitä, ja vaipui kyyhky jo kauas ampujamiehestään, ja sen hämmästyin näki kansa.
Kuin kaksoistähtöset toisiaan varten he luotiin tahdosta kohtalotarten. Polo Turjan maa jo valtias-aikaansa vartoaa. Ja he lempi toisiansa, satu-neiti, sankar valon, ja he loisti niinkuin tähdet yli pitkän Pimentolan, Sariolan summan salon. Näin kuiske käy yöstä, mi kirkkaita kiittää: valon heimoa suurta he kerran siittää! Mut lempi on yö ja sokeudella se uhrinsa lyö.
Huus yli kaiken kaupungin polo, itkevä impi: "Tullos, kansa jo kaikk', urot, naiset, Hektorin näätte, riemuna teille jok' ain' eloss' ennen sankaritöiltään saapui. Hänp' ilo näät oli kaupungin sekä kansan." Virkki, ja kaikk' ulos karkasivat, mit' ol' Ilionissa miestä ja naistakin. Sill' ylen hillitön heill' oli murhe. Ulkona kohtasivat liki porttia Hektorin tuojan.
"Siit' on polo Pohjolassa, Elo leievätön Lapissa." Ulkomailla, missä Kalevalata tunnetaan, on se voittanut yleisön suosion. Saksalainen Rosenfranz lausuu kirjassaan "Runous ja sen Historia," puhuttuaan Kalevalan sisällyksestä: "Tämmöinen on likimmittäin pääsisällys. Mutta suorittaminen!
Varteen karkasi koht' Agamemnon valtias kiinni, kuin raju leijona irti sen tempasi Ifidamaalta, kaulaan miekall' iski ja jänteet herpasi hältä. Siihen jäi polo mies, unen uupui vaskisen valtaan, kaatui eest' omiensa hän kaukana morsiamestaan, kihloja hälle jok' ei ylen paljoja palkita saanut; näät sata härkää toi, tuhat viel' oli vuohta ja uuhta tuova hän appelahan, luvutonten haltia laumain.
Ah, Catharina, vastakohdat liemme, Sua ymmärtämään sentään pyrkinen, niin vaatii yhtynehet valtatiemme, mut vahvemmin tää tuska sydämen: jos jatkuu näin, me hautahamme viemme tuon tunnon raskaan, synkän, syyllisen, ett' oudon kanssa oli meillä olo, meilt' että särkyi siihen sydän polo.
Siks sua itkien itken myös, polo, itseni vuoksi murtuvin mielin, sill' olit Troian maill' avarilla suopea, lempeä vain sinä yksin, muut mua kammoo." Noin hän itkien virkki, ja kaikkipa voihkasi kansa.
Missä viivyitte? Mitk' erämaat ja vuoret, virrat vielä meit' eroittaa? Vaikk' elämme niin liki, miks ette riennä Rechaa syleilemään? Vaikk' uhriksi jäi liekkein polo Recha! Ei, oli, oli jäädä! Tyyntykää! Oi, kauheaa on kuolla liekkeihin! NATHAN. Mun armas lapseni! RECHA. Yl' Eufratin ja Tigriin, Jordanin vei tienne teidät, ja kuinka monen muunkin veden yli?
Lien paljon ma lauluja tehnyt, mut yks oli kaunehin, oli mulla niin armas aihe polo, kuinka sen unhotin! Se oli mun onneni laulu, sävel säihkyvä, voitollinen. Yöt päivät yhä ma etsin sitä pohjasta sydämen. Ja vuodet ne vierii ja vierii, tuli silmien sammuu pois. Mitä siitä, jos löytyä kerran elon kauneus kadonnut vois! Jo ystävät ympäri väistyy, ovat hapseni harmenneet.
Mut silmänsä suuren, himmeän kun avaa hän, se sankarin silmään vaipuu kuin syytös syyttömän, kärsivän, kuin rukous ja kaunis kaipuu, kuin pyytäis hiljaa, ettei veen hän taittais liljaa huvikseen, vaan virittäisi vitkalleen kuin jousen, joka taipuu. Sanat humahtelee hänen huuliltaan: »Polo poika maan!