United States or Panama ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän ei voi nytkään käsittää mikä tuo näkemänsä kiiltävä esine on ... hän vain tuntee omituisen lämpimän halun heräävän eloon, halun, joka tulee hänen luokseen kuin vanha, tuttava lapsuuden tunne, jonka hän on monta kertaa ennen tuntenut.. Mutta tällä kertaa se, jota hän haluaa, ei saa päästä pakenemaan, hän ei muista mitä se on, hänen sammuvassa tunnossaan löytyy vaan jäljellä halu sen perään hän ojentaa kätensä koettaen tarttua kimmeltävään esineesen... Vapisten hänen laihat sormensa tarttuvat tyhjään, pieneen valopilkkuun, jonka yölamppu luo peitteelle ... mutta hän uskoo että hänellä on jotain kädessä ja hän ponnistaa kaikki voimansa säilyttääkseen aarretta, jonka hän on viimeinkin löytänyt, ettei sitä saa, kukaan ottaa häneltä.
Ne hakkasi pois minut juuriltain kohu korven soi minun korvissain mun saattoivat salihin kimmeltävään, joka puolelta peileistä itseni nään, ne hellivät oksani helyihin paperkukkasin, omenin kultaisin, ja kirjovöin ja kynttilöin niin kirkkain kuin taivahan lamput on öin, ne hymyilivät, ne lymyilivät, ne naavaista partaani pitelivät, ne pyörivät piirissä ympäri mun ja lauloivat: »On hyvä olla sun!»
Mutta muhkealla kaksivaljakolla hänen takanaan ajoi amerikalainen miljardöri, joka hänkin oli hetkeksi trustihuolistaan vapautunut ja tehnyt tuon välttämättömän virkistys- ja sivistysmatkan Seinen kimmeltävään tulikaupunkiin. Useimmilla heistä oli nainen rinnallaan. Kenellä oma, kenellä ostettu, kenellä elämän ystävä, kenellä tuokion säkenöiväksi huviksi jalokivillä koristettu.
Meit' onhan urhoa vielä kuus. Käsi kalpahan, veikot, pelko pois!» Saraseenit tunkivat päälle. »Hei, meit' enää kolme on, enää kaks, yks enää, enempi tarvis ei!» Veri vuos, kävi kynnys punertavaks. Hän taisteli siks kuni saapui yö. Saraseenit tunkivat päälle. Hän Pyhän haudan partaalla seisoo, lyö. Kuu paistaa kimmeltävään terähän. Jo kauhistuu saraseenit. »Ken tuo mies on miekoille tunnoton?
Päivä paistoi kahden kuuropilven välistä suoraan edessämme kimmeltävään kirkonkylään. Mutta juuri Herran temppelin kohdalle, missä se näkyi kummultaan kohoavan, oli pysähtynyt kaunis kirjokaari ikäänkuin viitaten rauhan ja sovituksen tietä minulle. Se on merkki ylhäältä, hymähdin puolipiloillani. Jumala näkyy jo minun syntini anteeksi antaneen.
"Se hyppäsi alas katolta! ilveskissako lienee ollut vai ilveskö? Eihän panttereita pitäisi olla näillä mailla; vaikka oli se kissan hypyksi raskaanlaista!" hän itsekseen puhui, kulkiessaan kirves kädessä ovelle. Pelkäämättä hän työnsi oven auki ja katsoi ulos kimmeltävään yöhön. Ilmassa oli metsän viileyttä, autiuden periolemusta ja henkeä. Usvat sakenivat sankoiksi jo kivenheiton päässä mökistä.
Avuks Allah! on suljetut silmät sen. Tää taistoa kanssa kuolleiden on.» Pois poistuivat. Heidän ol' temppeli. Mut kerran vuodessa käy taru hän Pyhän haudan partaalle nousevi. Kuu paistaa kimmeltävään terähän. Ja ympäri enkelikuoro soi: »Ken elänyt on edest' aattehen, hän nukkuu vaan, ei kuolla voi, maan altakin iskevi miekka sen.»