United States or Belgium ? Vote for the TOP Country of the Week !


Mi orjuutta, se kurjuutta; mi sortoa, se valhetta, mut mikä meill' on vapautta, on totuutta, on rakkautta. Mi lämpöä, se henkeä; mi taistoa, se eloa, vapauden auringossa vaan, saa ihmishenki kukkimaan! Mitä huolin valtikasta, mitä kunniasta, mitä joukon suosiosta taikka maailmasta? Mikä on mun elon määrä, oikeako vaiko väärä tietoni on elämästä tästä, tästä totuuden tahtoisin.

He kovinta etsivät, vastusta vaikeinta, jylhintä vuorta, min kylkehen kylmään väkevimmät vasamansa iskeä saavat, he etsivät taistoa, leikkaavat voittoa, vuottaen salamoiden suurinta soittoa, he uhraavat itsensä, uhraavat toiset, kun välkkyvi kullassa kaukaisin maali, he herroja ovat, te kuulijoita käskyn, mi korkeilta vuorilta laaksoihin kaikuu. Ei vapautta teille!

Mutta kun rientäissään liki tullut toist' oli toinen sankarit, pilviennostaja-Zeun pojanpoika ja poika, 631 tällepä Tlepolemos sanan virkkoi, noin nimes ensin: "Sarpedon, Lykian väen päämies, miks sinä työnnyt tielleni koittaissas, sotakunnoton, taistoa karttaa?

Kullakin pystyvä peitsi ja kestävä kilpi nyt olkoon, syöneeks syötelköön kukin valjakon, viimana vievän, vaunut tarkalleen koetelkoon, taistoa vartoin, aamust' iltaan työss' ett' Areen ankaran kestäis. Sill' ei lie lepohetkeä siin', ei tuokion vertaa, ennenkuin erotellut on yön hämy urhojen vimman.

Siks oli taistoa katselemaan he nyt kolmisin käyneet varret keihäitten varanansa, ja murtava murhe heill' oli rinnassaan; tuli silloin vastahan vanhus Nestor; siit' yhä lannistui sydän valtiahitten. Näin puhutellen hänt' Agamemnon valtias virkkoi: "Nestor, Neleun poika, sa kunnia kuulu akhaijein! Miks olet tullut tänne ja jättänyt tappavan taiston?

Nouseva Aurinko, uskoni, kirkkautein, taivahan airut synkälle sydämellein! Kakskymmentä vuotta jo seisonut oon ja mahtanut mahdotonta, muut käyneet on leikkiin ja karkeloon, ma kestänyt taistoa monta; nyt enää kestä en, ma tiedän sen, olen uupunut, murtunut miesi, lien sammunut, lien tummunut kuin hyljätty nuotio metsässä tai kodin aution liesi.

Pois vakaan hengen tieltä ahdas aita, Ja vakaumuksen vapaudelle valta, Sitokoon siteet alhaisia hengen, Ylevä henki kahleita ei siedä! Mi orjuutta, Se kurjuutta; Mi sortoa, Se valhetta, Mut mikä meill' on vapautta, On totuutta, on rakkautta. Mi lämpöä, Se henkeä; Mi taistoa, Se eloa, Vapauden auringossa vaan, Saa ihmishenki kukkimaan! Etsiköhöt hienot herrat.

Avuks Allah! on suljetut silmät sen. Tää taistoa kanssa kuolleiden onPois poistuivat. Heidän ol' temppeli. Mut kerran vuodessa käy taru hän Pyhän haudan partaalle nousevi. Kuu paistaa kimmeltävään terähän. Ja ympäri enkelikuoro soi: »Ken elänyt on edest' aattehen, hän nukkuu vaan, ei kuolla voi, maan altakin iskevi miekka sen

Vaan vihamielin jäi jumalainen Peleun poika, askelnopsa Akhilleus, luo merenlaskija-laivain, jalkaans' astunut ei kokoukseen sankarikuuluun, ei sodan melskeeseen, vaan jäytelevin polomielin poiss' oli, kaipasi näät sotahuutoja, taistoa taajaa. Mutta kun kahdestoista jo huomenkoi tuli maille, silloin kaikk' ikivallat Olympoon matkasi, eeltä Zeus kävi, seurasi muut.

Vaan tähyellyt suott' ei maan järisyttäjä suuri; hänkin hämmästyin näet katseli taistoa tuimaa, huipull' istuissaan Samothraken metsävän saaren; sinnepä aalloist' astuen hän näki kukkulat Idan, myös Priamon näki kaupungin ja akhaijien laivat; säälien katseli, kuinka akhaijeja iliolaiset 15 sorti, ja johtoon Zeun kovin kiukustui sydämessään.