United States or Turkey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pyhä Rooma on vallattu, jällehen aika, korkea, ankara urhojen aika, valtikan ottaa. Jälleen sankariseppele vehree kulmilla ihmisten suurien kukkii, jälleen pilvihin nousevi maine Rooman, mi maailman kohtalot ohjaa valtiaan alla, min voittojen tähti kirkkainna säihkyvi aikojen yössä.
Niinkuin pilveyneet käy tummiks ilmojen piirit, paahtavan helteen jälkeen kun raju nousevi tuuli, taivast' aavaa päin näki niin nyt Tydeun poika kiitävän pilviin verhoutuin sopavaskisen Areen.
On sallittu kauvan, vaan jo pitää Nyt seurata selvän taislelon! Jo kosto nousevi, kosto itää, Jo vaipuva sortajan valta on! "Pois sortaja!" niin se huuto kaikuu. "Pois sortaja seuduilta Suomenmaan!" "Pois!" laaksot ne laulaa, rannat raikuu. Ja tuhannet tarttui jo tapparaan.
Se sielun ja ruumihin riemuittaa, Kun syntinen Häntä nyt nautita saa. Nyt murhe ja vaikea valitus jää, Kun jäsen mä olen, ja Hän on pää. Pää nousi, ja nousevi ruumis muu; Siit' on ilo sieluni, veisaa suu. Kas, rikkahat, viisahat jäävät taa, Vaan vaivainen syntinen armon saa. Ilman minua te ette voi mitään tehdä.
Siell' ei saane neito maata, Piika pitkähän levätä, Siskon värttinän helyltä, Sekä pirran piukkehelta; Sisko nousevi varahin, Alottavi aikasehen Värttinöitä väännätellä, Piukahella pirtojansa."
Siis Jesuksen kiitos ja kunnia olkoon, Kun tuhlaajapoikakin kääntyy! Hän nousevi, jättäen laidunpaikan, Joll' äsken sikoja kaitsi, Ja käy isän armahan kotoa kohden, On lempeä, hoitoa paitsi. Siis Jesuksen kiitos ja kunnia olkoon, Kun tuhlaajapoikakin kääntyy! Suin itkevin lausuvi hän isällensä: "Mua ottaos luoksesi vielä!
Kivenheiton päässäpä siitä niin uljas kartano on, sen keskeä nousevi torni, niin suora ja kaareton. Syysillan synkeät varjot jo loitoks siirrähtää, kun suurista ikkunoista valo kirkas välkähtää.
Maaria matala neiti, Pyhä piika pikkarainen, Aina tuskansa tulessa, Vatsan vaivoissa kovissa, Itse tuon sanoiksi virkki: "Lähteä minun tulevi, Niinkun muinenki kasakan, Eli orjan palkkalaisen, Lähteä Tapiomäelle, Käyä hongikkokeolle!" Otti vastan varjoksensa, Astua alottelevi, Nousevi kipumäkeä, Kipuvuorta kiipueli, Huonehesen hongikolle, Tallihin Tapiomäelle.
Mut tietää tahtoisin, jos sallit, matka kuin pitkä meill' on eessämme; näät vuori ylemmä nousevi kuin katse kantaa.» Hän mulle: »Moinen on tään vuoren laatu, ett' alhaalt' on se vaivaloinen, mutta sen helpompi, mit' ylemmäksi noustaan. Siks kun se sulle suloiselta tuntuu, niin että kevyt on sun käydä sitä kuin laivan mennä purjetuulen mukaan,
Kaatuneitten haudalla. Voi, huutoa, huutoa hirmuista, Mi nousevi taivahalle! Se nousevi katujen hiekasta Ja kertovi Jumalalle: Oi, veljyt surmasi veljensä Nyt tuimassa taistelussa, Ja vuosi hurmetta lämmintä, Kuin sydämest' avatusta!