United States or Sweden ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ehkä hän jää nyt siks, mikä on, kun» Ystävä naurain keskeyttää hänet: »Tulkaa», lausuvi, »lähtehen tahdon rannalla nähdä ja juoda taas, kuten ennenki, siitä.» Lausuu näin, alas kummulta käy sekä näyttävi tietä. Lähteellen pian saavutahan.
Sen suukkoset huulia heljentää, Ja hentoja poskia kyyneltää; Myös itkevi äiti armas tuo. Ja kysyvän katsellen kauas luo, Ja syömensä sykkivi oottaen, Ja lapsia kotihin kutsuen, Ja helmet, jotk' enin hohtavat, Emon hellän kaipuusta kertovat; Oi, nää ei he toisiaan. Teill' ompi maailma valkeuden, Missä lemmetär lausuvi silmäyksin; Yön mailta on sokea neitonen, Kaikk' on hälle kaikua tyhjää yksin.
"On mennyt voimain," lausuvi kuningas, "Noin kehnosti en iskenyt ennen; Siis kypäristä pääsi sa paljasta, Ei voimani pysty kypärihin." Niin päästi Hjalmar kypärin, paljasti Isänsä kovan kostolle päänsä; Hän seisoi turvatonna, ei turvaks' muu Kuin kasvojen kaunis tyyneys vaan." Mutt' vanhan käsi vapisi.
Tuolla taulu alttarin siin' Poika Jumalan Kutsuu: "lasten tyköni mun suokaa tulevan!" Kuin hellästi hän katselee, Kun pienoisia pitelee, Kut rintaan Hänen nojaavat, Hänehen turvaten! Pappi nousten saarnaamaan jo sanat kertovi: "Lasten taivaan valt' on Vapahtaja lausuvi." Hän kertoo, kuinka Jesus on Ystävä lasten verraton Ja luokseen heitä tahtovi, Kutsuupi äiditki.
Tarkk' on jouseni, Gall, kuin sun. Mene, Morvenin kankahilla Yksin kulkea halajan vaan. Metsän impi se lempii Jousta, nuolia, koiriaan." Pois läks' Gall, oli otsans' synkkä. Rurmar, laulaja, läheni nyt. Kauan ääneti ollen, Hän Oihonnaa silmäili. "Neito", lausuvi nyt hän viimein. "Sua kun katselen, sieluni muu Katsantohosi hukkuu Niinkuin päivähän usman yö.
Yli kynnyksen kysyvi, lausuvi lakan takoa: "Oisiko talossa tässä ottajata ohjaksien, rinnuksien riistojata, rahkehien raastajata?"
Yksihän unhoon jäi: ilo, murheko suotu on hälle? Rakkaans' saavako myös on Pistoli ukko? Jo pirttiin onnestamme he tiedon sai, ylös ehkäpä nyt hän katsovi tuskaillen sekä poikaa vartovi turhaan.» Tuskin lausuvi tuon, kun käytävän eestä jo kuului puujalan astuntaa, ja jo aukeni uksi, ja vanhus aukkoon itse jo ilmestyi. Epäröivänä, verkkaan astuen huoneeseen, ovipieleen ääneti jäi hän.
Mutt' kuningas vaaleana Nyt istui, huulet vaan vähän värähtäin. Kov' oli sota sydämessä, Malttaen mielens' lausuvi viimein hän: "Mun luokseni tuokaatte Mun Hjalmarini, Gerdani vieno myös. Heidät mä tahdon nähdä, heistä Valita toisen kuoleman saaliiksi. Näät, tietäjä, millinen oon; Vie tervehdykseni jumaloillesi, Tutki, he kaiken uhrasitko, Ennenku kaikkivoiviksi tottuivat. Nyt yöhösi palaja taas.
Heill' ilmasi ihmiset surkein suin Nyt Ranskan hukkaantuvanki, Kun on kera joukkojen voitettuin Myös keisari, keisari vanki. Täst' itkevät kumppanit huolissaan, Kun sainehen sanoman saavat. Yks' oihkivi: "Voi mua! arvistaan Taas aukesi entiset haavat!" Ja toinen lausuvi: ""Mieleni sois Mun myöskin kanssasi kuolla, Jos mull' ei vaimoa, lapsia ois, Joit' eivät vierahat huolla.""
Ja maahan sortuvi hurmeesen Nyt käärme tuo. Hei malja miehuuden! Kööri. Hei malja miehuuden! Mit aiot? Pikaris on kukkurallaan. Sä peijaat, Daniel! Maljas! Pohjaan juo! Kuningas se nyt lausuvi: "kruununkin Hän kannattaa". "Ei, mulle kruunusi raskas on, Pojalles sen suon. Mut anna, ett' astua kuolohon Saan eestä tuon!" Hei, malja kunnian! Kööri. Hei, malja kunnian! Jo alkaa leikki.