United States or Caribbean Netherlands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sen jälestä kun komppaniat olivat asettuneet paikoilleen tuli pataljonamme pappi, pastori Rancken ja asettui lipun juurelle, jolloin komentaja komensi: kypärit rukousasentoon, lakit päästä; ensin veisattiin virsi: Linnan' luja on Jumal' taivast' j.n.e., jonka jälestä pastori piti sydäntä liikuttavan rukous- ja hyvästijättö-saarnan, jota hartaudella jokainen kuunteli.
Mit' ihanaa ja suloista maa kantaa, Sen omistaa hän yksin neidolleen: Maan kastehelmet, kukat keväineen Ja lintuin laulut tahtoo hälle antaa. Mit' ylevää ja jaloa on maassa, Sen yhteen nimenen hän sisältää, Ja taivast', isänmaata ylistää Hän armahansa nimess' autuaassa. Hän mielellänsä taisteluja kohtaa, On valmis voittohon tai kuolemaan.
Niinkuin pilveyneet käy tummiks ilmojen piirit, paahtavan helteen jälkeen kun raju nousevi tuuli, taivast' aavaa päin näki niin nyt Tydeun poika kiitävän pilviin verhoutuin sopavaskisen Areen.
Juur' ennen välirauhaa, hiukkaa ennen Ol' aikaa tuskin pestä käsiämme, Joill' oli valtakauppa solmittava Niin murhan sivellin, sen taivas tietköön, Ne oli tahrinut, ja kosto niihin. Kuvannut hurjain valtain julman riidan. Nuo kädetkö, joist' äsken veri pestiin, Jotk' äsken kahden puolen lempi liitti, Nyt purkais liiton tään ja hellän siteen? Uskollisuutta ivais? Taivast' ilkkuis?
voi hyödyttää.» Niin nopsaan tähdenlennon, kalevan tulten elokuisin illoin en nähnyt taivast' ole halkaisevan kuin nuo nyt nousi ylös vuorta jälleen ja muihin yhdyttyään meitä kohden taas rajun ratsasparven lailla syöksyi. »On noita monta, jotka tänne ryntää sua pyytämään», nyt virkkoi Mestarini, »mut mene vain ja käyden kuule heitä!»
Siell' iltavieraana on Diomedes; Se mies nyt taivast' eikä maata näe, Vain töllistää ja lemmenkatseit' iskee Ihanaan Cressidaan. TROILUS. Teit', arvon prinssi, pyytäisin niin hyväks, Ett', Agamemnonin kun luota mennään, Mun sinne viette. ULYSSES. Kernaasti. Nyt tekin Hyv' olkaa, sanokaa, mik' arvo Trojass' On Cressidalla. Sinne kenties sulho Jäi hänen lähtöänsä itkemään?
Hänt' uskottomaks miehenikö sanoi? OTHELLO. Niin, miehes, miehes, kuulethan, sun miehes, Mun ystäväni, kunnon, kunnon Jago. EMILIA. Mädätköön puolen drakmaa joka päivä Kirottu sielunsa, jos sen hän sanoi! Sydäntä syöpä valhe! Liiaks vaimos Likaiseen kauppaans' oli kiintynyt. OTHELLO. Haa! EMILIA. Pahintasi tee vaan. Tuo sun tekos Se enemmän ei taivast' ansaitse Kuin sinä häntä.
voi hyödyttää.» Niin nopsaan tähdenlennon, kalevan tulten elokuisin illoin en nähnyt taivast' ole halkaisevan kuin nuo nyt nousi ylös vuorta jälleen ja muihin yhdyttyään meitä kohden taas rajun ratsasparven lailla syöksyi. »On noita monta, jotka tänne ryntää sua pyytämään», nyt virkkoi Mestarini, »mut mene vain ja käyden kuule heitä!»
Veet tyrskyilee, käy tuulet yön, soi lokkein kirkunaa. Päin päivänlaskun säihkyä käy tiemme myrskyn myötä; hyvästi, aurinko, ja sä maa isäin, hyvää yötä! Vain hetkeks päivä peittoon jää, tuon aamun jällehen; voin vettä, taivast' tervehtää, mut synnyinmaata en. Sä tyhjäks uljaan linnan näät, jäi telkeet portin suulle: Pihalla versoo ruohonpäät, ja ulvoo koira kuulle!
Jos tahdot tietää, tiedän minä syyn. Samaten minä; käsky kuuluu: ammu! Ei suinkaan, ystäväin. Jos Stålarm käskis Sua lyömään pääsi murskaks tuohon muuriin, Niin päätäs sentään ensin pudistaisit. Ei, mutta hän, hän herttuan on puolta, Jok' ystävä on halvan rahvaan, jota Sä, rahvaan lapsi, tyyni ylenkatsot. Hän tahtoo kirkon väärät menot poistaa, Sä niitä puoltamalla taivast' etsit.