United States or Côte d'Ivoire ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin hetkinen. Jo raikuu maa Ja kaikuu kiitokset: Kun kevätpäivä armahtaa, On virrat kuohuiset. Yö kirkastui, kun loistivat Iloja kokko valkeat. Maat, järvet riemujaan Sai kansa kaikumaan. Ja kansa yhtyi häihin nyt, Hääjoukko kansahan, Niin riemu, äsken särkynyt, Nyt täytti maailman. Taas soitetaan ja tanssitaan, Heräsi päivä vuoteeltaan, Vaan onnellisten häät Viel' iloitsevan näät.
Luo itseluottamusta kansahan, Siin' on sen tarmo, siinä BILEAM. Pettymys. Jos vanhat jumalat ei kukistu Ja sorru Baalin synkkä pappeus, Jok' etsii valtaa, nautinnoita, vaan Ei totuutta ja hengen edistystä, Jos murru ei tuo laho pökkelö, Ei elinvoimaa uutta nousta voi, Vaan valheen taika kansaa hervaisee. OMRI. Sinua uskon, jalo mestari.
Mutta pidättehän että Mariette esim. kyllä voi ottaa asioihin osaa, sanoi Nehljudof. Mariette? Mariette on Mariette. Mutta tuommoiset puolivillaiset, ne luulevat voivansa opettaa kaikkia. Ei opettaa, vaan yksinkertaisesti vaan auttaa kansaa. Ilman heitäkin tiedetään, ketä on auttaminen, ketä ei. Mutta kansahan on kurjuudessa. Juuri äsken tulen maalta.
Niin myös teille, jotka tänään Oman lieden lasketten, Hohtakoon se pyhä tuli Lämmittäin ja valaisten; Levitköhön siitä vielä Säteet kauas kansahan, Sytytelkööt, lämmitelkööt, Luokoot tulta rintahan! Ol' Ahab armosta Kuningas Juudeassa, Eleli arvossa Palatsiss' uhkeassa, Ja söi ja joi ja hekumoi Ja Baaliansa jumaloi.
Olihan ilmeistä tuhlausta, kun ihmisille tungettiin tavaroita, joita he eivät tarvinneet, mutta jotka olisivat olleet jollekin toiselle välttämättömiä. Kansahan tuli tietysti sitä köyhemmäksi, mitä useammin tuollainen yritys onnistui. Mitähän nuo puotipalvelijat oikeastaan ajattelivat?
On vapaana latvani laulanut ain kohu korven soi minun korvissain on veisannut yössä ja myrskyssä. Nyt minne sai ylin ystävä? Kenen orja ma oon, että tänne jään? Minä kuulun iltahan pimenevään, minä kuulun kansahan kaatuvaan, mut orjakansaan en milloinkaan, minä kuulun valtahan vapaaseen niin totta kuin lauluni korkeuteen, mun suullani puhuu Jumalan suu, mut mieleni minun vain ahdistuu...
Mik' on se voima, mi kautta maitten Sai kansojen parhaat yhtymään? Ja mik' on se sana, se tunnussana, Mi piirretty meidän on lippuhun, Se sana, mi voimia, intoa antaa Ja pohjana työn on ja taistelun? Se sana pieni, se sana suuri On lempi, on uhraava lempi vaan, On lempi kärsivään ihmiskuntaan Ja kansahan kurjaan synnyinmaan.
Mutta lapset ne raateli metsäin puut, ne vaihtaen rihkamiin ja polttivat viinaksi viljat maan ja juopuivat juovuksiin. Ja kun nuoriso mässäsi parhaillaan, tuli kansahan kauhistus ei lausua tohdi ainoakaan mitä tietääpi aavistus... Ylös, nuoriso, miehet ja naiset myös! Pois rihkamat, juoppous pois! Niin ett'ei kohtalo Suomenmaan kuni Baabelin kansan ois! H. Käkikoski. Punkaharju.
Vapautta ma vaadin ja intoilin, Valon, ilman tarvetta rintoihin Koin kansahan saada ja syttää. Ja kun kansani kalliin puutteeseen Nään nääntyvän, kuolevan kurjuuteen, Tämä aate mun mieleni voittaa: »Oi eipähän muuta nyt tarvittais Kuin rikkahan tiedoksi puutteet sais Kai kilvan ne auttaa koittaa!» Näin kummia toivoin, haaveksin, Näin hupsun tuumia hourailin, Parinkymmenen vanhana vasta.
Vaan jo aate, vaan jo sanan valta Suureks sukesi ja mahtavaksi Sydämessä urhon suomalaisen, Urhon, joka kansan kanteleesta, Sitä oppien ja kuulustellen, Heltyi hehkumahan rakkautta Kalevalan kansahan ja maahan. Kansallisehen kun rakkauteen Liittyi häness' aikakauden aate, Suureks' sukesi ja voimakkaaksi, Tenhoisaksi sanan tapparalla Kaatamahan tammijättiläisen, Opin kirkollisen yksivallan.