United States or Argentina ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niinp' on jälleen kerran kevät, ruoho puussa, rauha maassa, linnunlaulut helisevät, kilkkaa karjankellot haassa. Pajassansa Hurtta takoo niinkuin itse Ilmarinen, säen säihkyy, sauhu sakoo, kauas kuuluu kalkkaminen.
Ja kun hän vaikeni, niin lailla raudan sulavan, joka säihkyy säkeniä, niin säkenöi nää taivaantarhat kaikki. Paloa niiden kukin seuras säen, niin että olivat ne lukuisammat kuin kerrattuina ruudut shakkilaudan. Kuorosta kuoroon hosianna kaikui päin kiintopistettä, mi paikallansa pysynyt ijäst' ikään on ja pysyy.
Sammu jo polttava säen! Milloin sun jällehen näen? Löydänkö keskeltä laajan maailman markkinaväen? Turulta naurun ja pilkan kohtaanko korkean nilkan, usmasta ukkosen vaajan, metsästä, ah, Punahilkan? LAPINK
Mut lupaustansa ei Runottaret ole unohtaneet, ei pettänehet: kuin muinen, mahti on harmaapään, säen outo on hänen silmissään. Siks uskoo hän itse vieläkin, ett' on hän heimoa sankarin, ett' istuu hän täällä vain iltikseen, kuin Herakles orjana Omphaleen. Eik' enää hän huomaa, ett' aistien hän vanki on vallassa vaistojen, jota itse Khimaira jo halveksii, hovi Hornan riemulla tervehtii.
Sua syytämme tuli turmion! Sua kiroomme lieska helvetin! Sulle uhrasimme unemme, vaivamme, sulle kannoimme hikemme, heelmämme, heijastit höyhensaaria, untuvapatjoja, antoi elämä paatisen penkin, kuolema multaisen mättään. Kirottu, oi kotilies! säen pettävä sammuu!»
Tavan-takaa, jonkun suuttumuksen, katumuksen taikka ärtymyksen puuskan jälkeen, tädissä kuitenkin ilmaantuu ikäänkuin kirkkaamman valon säen, osoittaen itsensä kiitoksissa ja rakkaissa sanoissa sillä tavalla, että hän puhuttelee Ewelyniä kuin pientä lasta, antaen hänelle lapsuuden lempinimiä, josta tämä nousee vedet silmiin.
Ja tämä syvä jumaluuden yhteys, jota nyt kosketan, on usein mieltäin valaissut oppiin evankeliumin. Siin' alku on ja säen siinä, sitten mi liekiks suuremmaksi laajenneena minussa tuikkii taivaan tähden lailla.» Kuin isäntä, mi iloviestin kuulee, syleilee palvelijaa, onnitellen tään vaiettua häntä uutisesta;
En huomannut ma sinne nousemista; mut siellä-olon oivalsin ma, koska näin kaunistuneen valtiattareni. Ja niinkuin säen liekin kesken näkyy ja niinkuin äänen äänten kesken kuulee, jos toinen pitää, toinen vaihtaa sävyn, valossa tässä niin myös toiset valot nopeemmin taikka verkkaisemmin kiersi, mikäli, luulen, kukin tunsi Luojaa.
Ja tuulen kuiskeen kuulee tiedemies, hän tulen uuden tuntee rinnassansa: »Oon heitä myös, on mullai maa ja kansa, on maailma, ja tiedon, taidon lies. On aava eessäin ajan uuden maa; sen tahdon rauhaiseksi rakastaa. Mun vaikk' on yksinäiset päivät, yöni, mun kuuluu ihmiskuntaan hengentyöni, oon pyhä liekki toivon uuden, säen totuuden, jonka sielunsilmin näen.»
Siitä säen pienokainen Lennähti nuorukaisen sydämmeen. Se liekiks yltyi, joka leimahdellen, Jusleniuksen mieltä lämmitellen, Toi valon kirkkaan hänen sielulleen. Välkähti aatos hänen hengessänsä: On Suomen kansallakin tehtävänsä, Johonka sitä kutsuu sallimus; Ei mua houkuttele loisto, maine, Mun kyllin on, ett' olen Suomalainen: Meillekin koittaa päivän valkeus! SUOMEN HER