United States or Albania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Antti oli jo saanut tarpeensa uuhen kantamisesta, joten se nyt vuorostaan joutui Ellan hartioille, joka kiroillen ja meluten kahnusteli toisten perässä tuon tuostakin kompastuen. Saavuttiin vihdoin pienelle sievälle aukealle männikössä ja päätettiin asettua siihen. Kylläpä näyttivät jo toimeensa tottuneilta! Kootut oksat syttyivät iloisesti palamaan.
Otti noita kultiansa, valitsi hope'itansa sykysyisen uuhen verran, verran talvisen jäniksen. Työnti kullat kuumentohon, ajoi ahjohon hopeat, pani orjat lietsomahan, palkkalaiset painamahan. Orjat lietsoi löyhytteli, palkkalaiset painatteli kintahattomin kätösin, hatuttoman hartioisen. Itse seppo Ilmarinen ahjoa kohentelevi, pyyti kullaista kuvaista, hope'ista morsianta.
Nahka nyljettiin uuhen selästä ja lihat terävillä puukoilla silvottiin kappaleiksi pataan, joka poristen kiehui ja parpatti. Pojat makailivat lieden ympärillä lämmitellen ja nauttien, kertoen entisistä urotöistään ja laatien suunnitelmia vastaisen varalle. Monen miehen selkäsauna mokotti miekkosten hampaiden koloissa.
"Vähänpä hyvästä annoit, Pikkaraisen kaunihista Mitäp' annoit veljelleni?" "Veljelle veno punasen, Itseksen sotia käypi, Itse kaupat kaupitsevi." "Vähänpä hyvästä annoit, Pikkaraisen kaunihista Mitäp' annoit siskolleni?" "Siskolle sinervän uuhen, Joka viikko villan tuopi, Joka kuu karitsan kantoi." "Vähänpä hyvästä annoit, Pikkaraisen kaunihista Mitäpä annoit ukolleni?"
Niin Karhun Esakin ... ja niit'on ollut parikymmentä. Vaivaiset veivät kaksi, uuhen ja karoon... Olikin niin hirvittävän suuri karoo, pumpsilainen ... ja riivatut veivät.» »Paraita valitsivat... Ja kyllä niitä olikin suuri joukko. Sitten ne vain olivat syöneet niitä lihoja Mäkitoiskassa ja siellä, vaivaiset, ottaneet itse kaikki viilipytyt lautaselta ja talonväen ajaneet kankaalle, ne rakkarit.
Kaitse karja kaunihisti, viitsi vilja virkeästi! "Kaitse kaunoisin kätösin, somin sormin suorittele, su'i ilveksen iholle, kampua kalan evälle, karvalle meren kapehen, metsän uuhen untuvalle! Illan tullen, yön pimeten, hämärien hämmetessä saata karjani kotihin, etehen hyvän emännän, hete heiluva selällä, maitolampi lautasilla!
Muun muassa kertoi Karhun Esa, että he viime yönä söivät Kasarin Tommin uuhen. »Kasarin Tommin?» kysyi Vennu kulmiansa rypistäen. »Niin, mitä sinä siitä?» »Perhana, se teidän olis pitänyt jättää tekemättä.» »Mitä varten? Uhalla se syötiinkin.» »Niin, mutta minä en ole ollut riidoissa Tommin kanssa. Läheisten naapurien kanssa pitää aina olla ihmisiksi, pojat, oli kaukaisten kanssa miten hyvään.»
Lampaita oli talvella neljä emää ja keväällä tappoi susi uuhen. Sikoja taas on kaksi " "Eiköhän heitetä niitä pois", kiehitin minä väliin. "Minkätähden?" kysyi Kaaperi, "kaksihan meillä on aikuista naskia ja porsaita montako lieneekään; niistä hän saa tiedon äidiltä." "Pannaan sitte kissa kanssa", esittelin minä koettaen pysyä vakavana.
Yhdesneljättä runo Kasvatti emo kanoja, suuren joukon joutsenia. Kanat aialle asetti, joutsenet joelle saattoi. Tuli kokko, niin kohotti, tuli haukka, niin hajotti, siipilintu, niin sirotti: yhen kantoi Karjalahan, toisen vei Venäjän maalle, kolmannen kotihin heitti. Minkä vei Venäehelle, siitä kasvoi kaupanmiesi; minkä kantoi Karjalahan, siitä se Kalervo kasvoi; kunkapa kotihin heitti, se sikesi Untamoinen ison päiviksi pahoiksi, emon mielimurtehiksi. Untamoinen verkot laski Kalervon kalavetehen; Kalervoinen verkot katsoi, kalat konttihin kokosi. Untamo, utala miesi, sepä suuttui ja vihastui. Teki soan sormistansa, kämmenpäistänsä keräjät, toran nosti totkusilta, artin ahvenmaimasilta. Torelivat, tappelivat, eikä voita toinen toista: minkä toistansa tokaisi, sen sai itse vastahansa. Jopa tuosta toisen kerran, kahen, kolmen päivän päästä Kalervoinen kauran kylvi Untamon tuvan ta'aksi. Untamolan uljas uuhi söi Kalervon kaurakylvön. Kalervoisen kärtsä koira repi uuhen Untamolta. Untamo uhittelevi Kalervolle veljellensä, surmata su'un Kalervon, lyöä suuret, lyöä pienet, koko kansan kolhaella, tuvat polttoa poroksi. Laittoi miehet miekka vyölle, urohot ase kätehen, pojat pienet piikki vyölle, kaunot kassara olalle; läksi suurehen sotahan vasten veljeä omoa. Kalervoisen kaunis minjä istui ikkunan lähellä. Katsoi ulos ikkunasta, sanan virkkoi, noin nimesi: "Onko tuo savu sakea vai onpi pimeä pilvi noien peltojen perillä, kujan uuen ulkopäässä?" Ei ollut ume umakka eikäpä savu sakea: ne oli Untamon urohot, tulla suorivat sotahan. Tuli Untamon urohot, saivat miehet miekka vyöllä. Kaatoivat Kalervon joukon, su'un suuren surmasivat, talon polttivat poroksi, tasoittivat tantereksi. Jäi yksi Kalervon impi kera vatsan vaivaloisen. Senpä Untamon urohot veivät kanssansa kotihin pirtin pienen pyyhkijäksi, lattian lakaisijaksi. Oli aikoa vähäisen; syntyi pieni poikalapsi emollen osattomalle. Miksi tuo nimitetähän? Emo kutsui Kullervoksi, Untamo sotijaloksi. Pantihinpa poika pieni, orpolapsi laitettihin tuutuhun tutajamahan, kätkyehen liekkumahan. Liekkui lapsi kätkyessä, lapsi liekkui, tukka löyhki. Liekkui päivän, liekkui toisen; jopa kohta kolmantena, kun tuo poika potkaisihe, potkaisihe, ponnistihe, katkaisi kapalovyönsä, pääsi päälle peittehensä, särki liekun lehmuksisen, kaikki riepunsa revitti. Nähtihin hyvä tulevan, keksittihin kelpoavan. Untamola vuottelevi tätä tästä kasvavaksi, mieltyväksi, miestyväksi, oike'in urostuvaksi, saavaksi sataisen orjan, tuhantisen turpuvaksi. Kasvoi kuuta kaksi, kolme. Jopa kuuna kolmantena poika polven korkeuisna alkoi itse arvaella: "Kunpa saisin suuremmaksi, vahvistuisin varreltani, kostaisin isoni kohlut, maksaisin emoni mahlat!" Saipa kuulla Untamoinen. Itse tuon sanoiksi virkki: "Tästä saa sukuni surma, tästä kasvavi Kalervo!" Urohot ajattelevat, akat kaikki arvelevat, minne poika pantanehe, kunne surma saatanehe. Pannahanpa puolikkohon, työnnetähän tynnyrihin; siitä vieähän vetehen, lasketahan lainehesen. Käyähänpä katsomahan kahen, kolmen yön perästä, joko on hukkunut vetehen, kuollut poika puolikkohon! Ei ole hukkunut vetehen, kuollut poika puolikkohon! Poika oli pääsnyt puolikosta istui aaltojen selässä vapa vaskinen käessä, siima silkkinen perässä; onkivi meren kaloja, merivettä mittoavi: melke'in meressä vettä, kun on kaksi kauhallista; oisko oike'in mitata, osa kolmatta tulisi. Untamo ajattelevi: "Mihin poika pantanehe, kunne tuo tuhottanehe, kusta surma saatanehe?" Käski orjansa kerätä koivuja, kovia puita, honkia satahavuja, tiettäviä tervaksia yhen poian polttimeksi, Kullervon kaottimeksi. Koottihin, keräeltihin koivuja, kovia puita, honkia satahavuja, tiettäviä tervaksia, tuohia tuhat rekeä, sata syltä saarnipuita. Tuli puihin tuiskattihin, roviohon roiskattihin, siihen poika paiskattihin keskelle tulen palavan. Paloi päivän, tuosta toisen, paloi päivän kolmannenki. Käytihin katsastamahan: poik' oli porossa polvin, kypenissä kyynäsvarsin, hiilikoukkunen käessä, millä tulta kiihottavi, hiiliä kokoelevi, katomatta karvankana, kutrisen kähertymättä! Untamo ä'itteleikse: "Mihin poika pantanehe, kunne tuo tuhottanehe, surma tuolle saatanehe?" Poika puuhun hirtetähän, tammehen ripustetahan. Kului yötä kaksi, kolme, saman verran päiviäki. Untamo ajattelevi: "Aik' on käyä katsomahan, joko Kullervo katosi, kuoli poika hirsipuuhun." Laittoi orjan katsomahan. Orja toi sanan takaisin: "Ei ole Kullervo kaonnut, kuollut poika hirsipuuhun! Poika puuta kirjoittavi pieni piikkonen käessä. Koko puu kuvia täynnä, täynnä tammi kirjoitusta: siinä miehet, siinä miekat, siinä keihä'ät sivulla." Mitäs autti Untamoisen tuon pojan katalan kanssa! Kuinka surmat suoritteli, kuinka kuolemat sukesi, poika ei puutu surman suuhun eikä kuole kuitenkana. Piti viimeinki väsyä suorimasta surmiansa, kasvatella Kullervoinen, orja poikana omana. Sanoi Untamo sanansa, itse virkki, noin nimesi: "Kun elänet kaunihisti, aina siivolla asunet, saat olla talossa tässä, orjan töitä toimitella. Palkka pannahan jälestä, ansiosta arvatahan: vyöhyt vyöllesi korea tahi korvalle kolahus." Kun oli Kullervo kohonnut, saanut vartta vaaksan verran, tuopa työlle työnnetähän, raaolle rakennetahan, lapsen pienen katsontahan, sormi pienen souantahan: "Katso lasta kaunihisti, syötä lasta, syö itseki! Rievut virrassa viruta, pese pienet vaattehuiset!" Katsoi lasta päivän, kaksi: käen katkoi, silmän kaivoi. Siitä kohta kolmannella lapsen tauilla tapatti, rievut viskoi virran vieä, kätkyen tulella poltti. Untamo ajattelevi: "Ei tämä tähän sopiva lapsen pienen katsontahan, sormi pienen souantahan! En tieä, kuhun panisin, kulle työlle työnteleisin. Panenko kasken kaa'antahan?" Pani kasken kaa'antahan. Kullervo, Kalervon poika, tuossa tuon sanoiksi virkki: "
Olettepa osannut valita yhtä rotevan kuin itsekin olette. Hm. Hän kai se minun on valinnut enkä minä häntä, sanoi Anna Maria ja uhkea rinta hytkähti somasti. Ajatteli sanoa, että eihän siitä ole uuhen määinnästä, jos ei oinas mäkätä, mutta heitti kuitenkin sanomatta; kehoitti vain isäänsä ja äitiänsä ja vierastaan ottamaan kahvia.