United States or Libya ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Ole äystäämättä tuossa ja kuule ensin mutta hyvä isä nähköön! Miksi sinä et ole siivonnut lasta?" "Miksi ja miksi? Enhän minä tässä kaikkea ennätä. Vielä Aholan laiskan Matin uudet liivitkin pilasi, jotta on pitänyt puhdistella niitäkin", selitti Aaro. Annaleena siisti ensin lapsen ja vasta ruvettuaan sitä kätkyessä liekuttamaan alotti puheen.
Minä nyt olen polttanut koko ikäni no en vainenkaan", ja pormestaria nauratti, muistaessaan, ett'eihän hän sentään kätkyessä vielä piippua käyttänyt, mutta vasta toisella kymnasi-luokalla oli saanut isältään polttamisen luvan, "kuudettakymmentä vuotta olen jo polttanut piippua, enkä ole tuntenut mitään mikatinia."
Niinpä oli joka olennolla tarinansa, ja kaikki ne tavallaan todistivat jumalain voimaa ja ihmisen herruutta luonnon yli. Sankaritarina. Kun poika oli kahdeksan kuukauden ijässä, lähetti Zeun puoliso Here vihasta häntä kohtaan hänen luoksensa kaksi suurta käärmettä. Mutta poika tarttui pikku käsillään petoja niskaan ja puristi ne kuoliaaksi. Niin osoitti hän jo kätkyessä sankarivoimaansa.
Pesevät ... pesevät... Ei Hinkki herää. Nyt menee meren maininki jo yli pään, ja Hinkin ruumis alkaa hiljaa kellua, niinkuin kätkyessä, kunnes vesi vetää sen syvemmäksi, vielä syvemmäksi, vielä syvemmäksi, ja se vihdoin painuu näkymättömäksi meren pimeään nieluun.
Syvä huokaus nousi hänen rinnastansa, silmissänsä kiilsi jotain oudon näköistä, harvaan putosi muutamia raskaita kyyneleitä pojan vuoteelle, ja hän lausui: »Lapseni, paljon on Jumala minulta ottanut, mutta vielä enemmän sinulta. Suloinen, hellä äitisi on poissa, jä jäljellä vain kova, jäykkä isä.» Mutta vuoden vanha lapsi kätkyessä hymyili isällensä eikä tietänyt kaipauksesta mitään.
Ei saa meidänkään ukko enää unta silmiinsä öisillä, valvoo vaan ja tuumailee sinne tänne, että mikä pitää eteen tulla. Kun pääsisi edes kesään, ehkä sitten taas menetteleisi jotenkuten.» »Siinäpä se on, mutta kun ei useinkaan tiedä, kuinka huomispäivän yli mennään», sanoi Mari, joka lapsi käsivarrella istui kätkyessä. »Sitten tuo alituinen huoli ja ikävä tahtoo niin tympistyttää mielen.
Ulkona oli kaikki hiljaa, ja niin oli sisällä myös. Koko perhe nukkui, yksi ainoa oli, joka ei silmiään ummistanut nyt enemmän kuin ennenkään. Kätkyessä hän makasi ja katseli taivaan tuikkivia tähtiä pienestä lähellä olevasta ikkunasta, jonka alemmat ruudut olivat osaksi päreillä paikatut, osaksi rievulla tukitut.
Kun muita kostajia ei löydy, oppii pikku lapsi jo kätkyessä koston sanan, ilman kasvattajan opetuksettakin; hän rikkoo kapalonsa ja kypsyy jo ennen aikaa tuohon kauheaan virkaansa. Hänen täytyy rikkoa luonnon tavallinen järjestys, hän ei saa nauttia lapsuuden tyventä, viattomuuden rauhaa. Rikos on tapahtunut; kosto ei saa viipyä.
Pienessä vinokattoisessa huoneessa, jonka harmaa seinusta oli monesta kohden paikattu ja jonka ainoasta ikkunasta näki vain naapurin katon, oli vaimo polvillaan kätkyen ääressä. Hän nojasi kasvojaan kätkyen reunaa vastaan ja katsoa tuijotti veristyneillä, itkettyneillä silmillä kuoleman tuskissa kamppailevaa, kätkyessä makaavaa, puolen vuoden vanhaa lasta.
Parempi minun olisi, Parempi olettelisi, Syntymättä, kasvamatta, Suureksi sukeumatta, Tämän ilman tuntematta, Näkemättä näätki päivät. Eikä surma suorin tehnyt, Tauti oikein osannut, Kun ei tappanut minua, Kun mie liekuin kätkyessä, Karjuin eukon kainalossa.