United States or Namibia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja hän toisihin riemuten katsoi kuin lausunut heille hän ois: Miks ette te kanssani seuraa, sehän kaunista kulkua ois! Hänen silmässä kyynelet kiilsi, vapis ääni ja sylkytti syön Ja hän hattunsa äkkiä tempas ja peittohon poistui yön. Hänen mentyä kotvasen aikaa oli huoneessa hiljaisuus: Ei koskenut maljaan kenkään. Nous rintahan käskijä uus: Sun kansasi nälkään nääntyy, sinä samppanjaa vain juot!
Se antoi rintahan rauhaa, se uskoa unehen loi Jos muistat vielä sen virren, nyt laula, laula se oi! Hyi, kuinka sa impeni hymysit noin ihan keskellä kerrontaas, kun untes jo kentillä karkeloin hyi, miksi sä hymysit taas? Vai arvaatko impeni armainen, sa mille nyt nauroit, mille? Sa nauroit umpuille nuoruuden, elos haaveille hienoimmille. Se hymy se herjasi hennointas, se pyhintäs anteheks pyys.
Oi, huuda: "hunnun multa Jos pois te tahdotte, Niin käykää Golgatalle Ja Hermon-vuorelle!" Hiljaa kasvavi kukkanen, Hiljaa nousevi maasta puu. Hiljaa päiväkin talvinen Keväisin jatkuu, kirkastuu. Hiljaa hengenkin kukkanen Juurtuu rintahan ihmisen; Hiljaa kasvavi tiedon puu, Hiljan, yö henkinen kirkastuu. Päivän noustessa, laskiessa, Ai'an hetkien vaihdellessa. Mihin toivon ja uskallan?
Kun rakkaus suur On syntynyt juur, Niin mielestä lempi vanhemmat poistaa, Ja syntymämaa Myös poistua saa, Kun lempivän toivo kirkkaana loistaa. Näin myös kävi mun, Kun kohtasin sun, Sain rintahan liekin tää miten vaivas! En kertoa voi Min tuskan se toi, Vaan toivoni ol' kun kirkkahin taivas.
Rintahan sai kaihot, ennen oudot, kaukomielet, ja häipyi ääret kotimaailman ja soimaan alkoi uudet sydänkielet. Ja kuuhut-öin, kun tunne siivet saa, me lahdelmalla yhdess unelmoimme ja soutelimme taivaan rannan taa ja tarinoita purren täydet toimme. Kun vienot haave-yöt mä muistan nuo ja leikit, venematkat, marjaretket, ne sydämeen kuin sadekaaren luo ja uudelleen ma elän lapsuushetket.
Ja tuostapa neitosen rintahan On syttynyt outo mieli, Povensa kuulevi huokaavan, Mut kertoa voi ei kieli; Hän kuohujen keskehen istuksen, Siin' ainakin Vilhoa vuotellen. Niin Vilhon venhe nyt kiiruhtaa Kuin Pohjolan vankin myrsky, Se kons' on aaltojen harjalla, Kons' yltäki käypi hyrsky; Mut itse perässä hän pelvott' on, Vaan Annasen poski on ruusuton.
Mä laulan vapaudesta minäkin Ja taistelua pilviin ylistän, On työssä elämämme tarkoitus Ja taistelu on ehto elämän. Mä tahdon kuulla ääntä torvien, Mä tahdon nähdä kalpain kalskuvan, Mä tahdon verta saada suonihin Ja innon tulta nuoren rintahan. Siis ylös, nuoret, toivo kansan, maan, Sä näytä, nimes että ansaitset! Miks veltoksi ja kuhnuriksi käyt Vai kilvoitustako sä peljännet?
Näin unessa kultani armaan, Ol' arka ja kurja hän nyt, Ja entinen muhkea muoto Oli kuihtunut, ränstynyt. Hän painavi rintahan lasta, Ja toista hän kädestä vie, Asu, ryhti ja katsekin näytti Mitä huolia kärsinyt lie. Hän asteli katua pitkin, Ja niinpä nyt kohdataan, Hän näkevi mun, ja hälle Ma haastelen rauhaisaan: "Käy kanssani kotihin meille; Kas kuin sua näännyttää!
Vaan naisen kainon Kun puolelleen löys' oikealle, Hän tunsi kohta tasapainon Ja toisin lauloi maailmalle: "Mies naisen pää on, pappi lukee! Niin, kyllä sydän kun vaan tukee Sen, ettei eksy hunningalle." Kun kunniamerkkejä annetaan, Ne pannaan rintahan vasempaan, On tähdetön oikea puoli. Ja morsiusneito, kun kukkasen Istuttaa rintahan poikasen, Oikeesta puolest' ei huoli.
Kyllin on kruunuja karkelijalla, valtakunnat uinuvat vöittemme alla. Kun ma hunnun heitän, kultakirstut aukee, kun ma soljen päästän, sotajouset laukee! Kultaiset langat johtavat taivaasta maahan, kultaiset langat juoksevat rintahan kunkin, hohtavat, hehkuvat, kultaiset langat; kulkevat, kunne ihminen kulkee, seuraavat häntä hautahan saakka, ja katkeevat poikki.