United States or Norfolk Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Luojanpa jälkeen nyt luonnon on vuoro, siis sitä kohden nyt kurkkumme kuoro, kiitämme päivää, kiitämme kuuta, myös kodin armahan pihlajapuuta. Hurraa! Eläköön rakas syntymämaa! Laulakaamme vihdoin nyt luomakunnan kukkaa, naista, mi miestään ei heitä, ei hukkaa, ruusuja kasvaa ne rakkauden vuoret, olkohot vaimomme vanhat tai nuoret. Hurraa! Eläköön rakas syntymämaa!
Sua muistamme ain, pyhä syntymämaa, mikä lieneekin toimemme, työmme, ylin onni Sa oot, minkä ihminen saa, elon aurinko, tähtönen yömme; Sun korpies kuisketta kuulimme läsnä, sitä unhota emme me harmajahasna, Sun valtaasi tahdomme vahvistaa, Sua lempien leipääsi syömme.
"Ja onhan maa, johonka aiomme paeta, meidän äitimme syntymämaa, jossa saamme elää vapaudessa? Ja saammehan itsekukin nuoren kauniin miehen, vanhan ankaran isää sijaan?" "Niin, totta on sekin; ja teidän isänne, se täytyy minun tunnustaa, on sangen hirmuvaltainen; mutta tässä alkoi hän taas itkeä ja vaikeroida aiotteko jättää minut tänne, hänen kostonsa esineeksi?"
Henkensä heittäjä tai elon antaja syntymämaalle, kauan saakohon hän kiitosta syntymämaan, varsinkin vaivaisen, polon, poljetun, vainotun, köyhän, kuitenkin syntymämaan, taattojen, maammojen maan! Teitte sen suureksi taas, pojat pohjolan, tarmot Olympon, kun oli maailma niin, kaipasi syntymämaa katsoa kauneuttaan, mitä mahtaa henki ja ruumis, kun ruma kaukana on, vain liki maammojen maa.
Valkeneekohan milloinkaan se päivä, jolloin Suomen lapsilla on syntymämaa, vapaa, oma maa, jonka edestä taitavat elää ja taitavat kuolla? Unet, unet, milloinka te tosiksi muututte?" "Rauha, rauha" kuului koko maassa, ja "rauha" kaikui yli meren toiseltakin puolelta.
Ystävä saattaa unohtaa ystävänsä, sulho lemmittynsä, vaan syntymämaa ei ikinä unohdu niin, ettei sitä aina kovin kaipaisi.» Näin ajatellessaan oli Junno jo viilannut kahleensa poikki. Hiljaa hän otti ne päältänsä ja katsoi ulos akkunasta, vaan siellä ei ketään näkynyt. Helposti hän nyt irroitti akkunan puolikkaan ja hiipi sitte hiljaa ulos.
Vain Luojani tiesi ne viljavat veet, Ne, joilla sen kostuan juuret, Ne hurmevirrat, ne kyyneleet, Ja ne hikihelmeni suuret; Sadat kerrat jo sentään sen kylmäsi jää, Ja sen turmeli valkeat vainon, Miks vaalisin kukkaani värjyävää, Suon kuolla jo kukkani ainon. Ei, ei! Se ei kuolla, ei kylmetä saa, Ei jouda se koskaan hukkaan! Niin kallis on kansalle syntymämaa, Se on suostunut surujen kukkaan.
Meidän on orjuus, maailman orjuus, maailman valhe, siellä miss' ootte te vain valkeus on, vapaus. Voittaja ainut se on, joka kerran maailman voitti. Teidän on syntymämaa, voittajat ootte te vain. En sinun laakeris vuoks, Runotar, sinä valkea vieras, vuosia nuoruutein sulle ma luovuttanut en ilonkyyneles armaan vuoks, sinä riemujen tuoja, riemuja maailman turhiksi tuntenut vain.
Huoleti kiitelkööt muut Alppein seutuja kauniiks, Kauniimpi, kalliimpi on mulle mun syntymämaa! Sua muistan ensimäisen Leivon lystin laulellessa Hattaroissa häilyvissä; Muistan myöski kukkahaisen Päätöstänsä pilkistäissä Lähtehessä läikkyvässä. Milloin muistelet minua, milloin?
Kun rakkaus suur On syntynyt juur, Niin mielestä lempi vanhemmat poistaa, Ja syntymämaa Myös poistua saa, Kun lempivän toivo kirkkaana loistaa. Näin myös kävi mun, Kun kohtasin sun, Sain rintahan liekin tää miten vaivas! En kertoa voi Min tuskan se toi, Vaan toivoni ol' kun kirkkahin taivas.