Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Oi, sinä maailman mahtava luoja, Onnen ja riemujen laupias tuoja, Eikö sun voimasi keinoja sois, Jotka mun rintahan' lohtua lois! Luoksesi käännyn ma, onneton impi, Ollos sä mulle jo armollisempi! Oi, jos sun miel' alas heltyä vois, Kylläpä toivoni täyttyvä ois! *Anni, Andrei.* Andrei. Anni! Miksi itket sinä, miksi antaut epätoivoon? Luuletko asian siten paranevan? Ei suinkaan?
"Ja jos käyt Pohjan äärihin, laelle tuiman tunturin, yht' ihanaa siell' oisi; ja jos sa rannan aukean näet Pohjanlahden huuhtoman, niin rakkautta loisi sinulle Suomi rintahan." "Mut käsitätkö mieleni ja kyynelen, mi vierevi nyt hiljaa silmästäni, ja muistoa miks herättää niin suloista, niin synkeää tää päivä mielessäni? On viides Heinäkuuta tää."
Jo on karhu kaatununna; keihäs sattui rintahan; ukko nukkuu uupununna sikehintä untahan. "Riemuellen, soitatellen viekää saalis kotihin!" Vaan kun verivainolainen Suomellemme rynnättää, silloin saalis toisellainen, veikot, meitä hiihdättää. Käsi sauvan, toinen raudan, teräväisen tempoaa. Verihinsä kohta nääntyy kuka meitä vastustaa, kenpä pakosalle kääntyy, senkin suksi saavuttaa.
Silloinpa Sandels kumartui ja katsoi makaavaa, Ei tuntematon ollut se, se mies olj tuttava; Ja hänen sydämensä all' olj ruoho punanen, Olj rintaan luoti sattunut, hän kuollut verehen. "Se luoti, täytyy tunnustaa, ties kuinka kohtasi, Enempi meitä tiesi se," niin lausui kenraali, "Se hänen kaidan otsansa soi olla rauhassaan, Käi, mit' olj hällä parempaa, jalohon rintahan."
Hänen silmässä kyynelet kiilsi, vapis ääni ja sylkytti syön ja hän hattunsa äkkiä tempas ja peittohon poistui yön. Hänen mentyä kotvasen aikaa oli huoneessa hiljaisuus: ei koskenut maljaan kenkään. Nous rintahan käskijä uus: sun kansasi nälkään nääntyy, sinä samppanjaa vain juot! Omatunto sun palkitseisi, jos heille sä summan suot.
"Se itseään puri rintahan, Ja veri vuos, mut verestään Se näki ruusun nousevan; Se sille laulaa lempeään. "Ja meidät, salon linnut, oi, Tää haavan veri sovittaa; Jos ruusulaulu loppuun soi, Niin salo itse katoaa." Noin kertoo varpuspojillen Tuo varpusukko pesässään; Ja varpusrouva toistaa sen Ja valtaa pesän yläpään.
Ja leivonen, kaivattu kumppali ennen, Nyt pyydän mä, koito, sun vaikenemaan: Mun kanteloraukka ei riemua siedä, Se kansani kanssa nyt itkee vaan. Myös tummain silmäsi tulten säihkyt, Ne näin minä kyllä, mun impyein, Ja rintahan mullakin leimahti liekki, Sun toivoni morsiameksi jo tein.
Sydän puhdas, raitis ja vilpoinen löi rinnassa tervehen lapsoisen, löi tulta ja innostusta. Meni lapsen päivyet onnekkaat. Tuli nuoruus-aikani toivekkaat, kyti rintahan haaveiluita. Tuli entinen elpyi, kiihkeni vain, yli-ympäri näin minä unelmissain ihanteita ja seikkailuita. Nous mieleni vastahan sorrantaa, nous vastaan köyhien poljentaa, nous vastahan röyhkeyttä.
Lausui näin, ja kasvot seestyi kirkastukseen korkeaan, ja hän hatun miehekkäästi painoi päähän sotilaan; vaan hän jatkoi riemun tulen vielä rintahan se tuo, tuon kun muotonsa mä muistan, muistan äänen, sanat nuo: »Tasan ei käy onnen lahjat, niin sen sääti Luojan lait, mulla rikkaus ja arvo, puutteen, halpuuden sa sait; mutta paras meill' on yhtä, horjumaton alttius, kunto verin vahvistettu, omantunnon todistus.
Mut kartanolla ulkon' on riemu julkinen: Siell' istuu kansan kesken mies vanha laulellen, Ja korkealle laulu se kaikuu pilvihin... Kentiesi tuossa oisi iloksi suurtenkin. Ja salin ovi kohta se loistoss' aukeaa, Ja nuorukainen vanhust' esillen taluttaa; "Paraimmat laulut, ukko, nyt laske soimahan, Kevättä laula mieliin, iloa rintahan!"
Päivän Sana
Muut Etsivät