Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
Mitkä ei ole tottunehet Paloviinalle parihin, Tuoahan tusina oltta, Mettä melke'in samoiten. Vielä vanhat virkaheitot, Sekä kunnan kuulu miehet, Huutajat hyvemmät miehet, Noillen toti toukatahan, Annetahan oiva punssi. Vielä pienet virkamiehet, Sekä uuet että vanhat, Pikkuruisen puolestansa Antavat apua siihen Juhlan jatkohon jalohon, Eroryypyt, alkajaiset.
Miehen suuri rikkaus, Jalohon auliuteen yhtyneenä, Vetää ja häneen lemmen sitein kiintää Sydämmet kaikenlaiset, peilirakkaast' Imartajasta Apemantukseen, Jok' itsens' inhomista rakastaapi Ylitse kaiken; hänkin polveansa Hänelle notkistaa ja tyyten palaa, Timonin nyökkäyksest' autuaana. MAALARI. Näin heidän puhelevan keskenään.
Ja sydänmaiden joukot nyt nuoret yhtyvät, Ja päivätyöhön suureen, jalohon ryhtyvät Vapise, öinen valta! Nyt viime hetkes lyö! Nyt poistetahan vihdoin vuossatain synkkä yö. Nyt kolkot korvet kaikki valolle vallataan, Ja valon tieltä maahan kaikk' esteet tallataan. Eik' ennen nuoret joukot nuo ai'o levähtää, Kun paheen peikko sortuu, tuo julma, tuhatpää. Eik' ennen taisto taukoo, ei tau'ota se saa!
ILMARINEN: Kansa vaativi sinua valon juhlahan jalohon ylimmäiselle sijalle siellä kerto'os enemmän yöstä Pohjolan tuvassa. V
"Se luoti tiesi paikkansa, sit' eipä kieltää voi, enemmän tiesi se kuin me", näin kenraal' aprikoi, "ei kajonnut se heikkohon ja huonoon otsahan, parempahan se pyrki vaan, jalohon rintahan." Ne sanat sotajoukossa levisi yleiseen, ja kaikki myönsi Sandelsin totuuden lausuneen: "
Silloinpa Sandels kumartui ja katsoi makaavaa, Ei tuntematon ollut se, se mies olj tuttava; Ja hänen sydämensä all' olj ruoho punanen, Olj rintaan luoti sattunut, hän kuollut verehen. "Se luoti, täytyy tunnustaa, ties kuinka kohtasi, Enempi meitä tiesi se," niin lausui kenraali, "Se hänen kaidan otsansa soi olla rauhassaan, Käi, mit' olj hällä parempaa, jalohon rintahan."
Syysviima vinkuu puusta puuhun Ja metsä huokuu raskahasti. Yön pilvet varjonsa luo kuuhun Ja taivas katsoo surevasti. Vaan vaikk' on luonnossa Syys-yö ja kuolema, Ain' nuorten rinnoissa Elämän virrat pauhaa: Ne rauhaa Ei suo ne jalohon vie taisteloon. Nyt itkee luonto kyynelsilmin, Syys kun sen riisuu kukat yltä; Noin rinnan huokaus käy ilmi, Kun kuihtuu ruusut lemmityltä.
On aina vakaa mieles, aistis varma ja sanas suora; aina suuruuteen sä kiinnyt, niinkuin itses, tunnet sen. PRINSESSA. Tät' älä imarrusta suurinta jalohon pue vaippaan ystävyyden! LEONORA. Vain ystävyys voi oikein ymmärtää ja tuntea sun arvos kokonaan.
BAALAK. Jos sinuss' ei jo syntyessään kuollut Se neuvo, jonka aioit Moabille, Niin nyt se tuo, nyt viime hetki on! BILEAM. Tuoll' into uljas, mieli rohkea, Tääll' epätoivo, tuskallinen pelko. Jalohon uhriliekkihin ei Moab Voi syttyä. BAALAK. Siis katku herätä Ja sillä vihollinen myrkytä. Tää hävettää! Ei miestä joukossa, Jok' uskaltaisi esiin astua Ja näkyä kuin on ja olla mies.
Päivän Sana
Muut Etsivät