United States or Pakistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
AINA. Mä häntä seuraan! LIISA. Aina armainen, Sä mitä mietit? AINA. Riemuin häiritsit! Maa paratiisi on, nyt tiedän sen, Ja ihmiset kuin itse enkelit! Sen tiedänkin! LIISA. Jos vait' jo olisit! Kolmastoista kohtaus. Entiset. Kilpi, Lampinen. KILPI. No, mitä?... LIISA. Neuvoin onpi, ole vait'! AINA. En! Sitä en mä tee, sen kuulla sait.
Aika joutuva on, jolloin Eläintenkin valitus Vaikenee, vaan katso: silloin Sua kohtaa rangaistus. Vanhus kellollensa. Kelloni käydä rapsutat Niin vilkahasti taas, Ja "aika rientää" muistutat Se sun on toimintaas. Niin aika rientää armainen, Ja voimat raukenee. Vaan: terve! kuollo rauhainen, Kun hautain aukenee. Sa murheen, riemun, hetkiä Oot mulle mittaillut. Oi, nuoruuteni retkiä!
Hampaan luske, Ruohon ruske Nurmell' äänen saada koitti, Puut ne huokui, linnut soitti, Juhla tyyn' ol' luonnossa, Melske öinen tauonna. Nuotti: Ur svenska hjärtans djup en gång. Oi Suomi, isän, äidin maa! Ei sua vieras sortaa saa, Ei vallat vääryyden: Kun olen jäsen kansasi, Sull' elän, kuolen, Suomeni, Tää ota heikko uhrini, Sä maani armainen.
Suo noustuankin olen Sun lapses armainen!" Helena kavahtaa istualle ja katselee ympärilleen. Mikä on tuo kolina, joka häiritsee hiljaisuuden tässä eläväin haudassa? Enhän ole elämässäni ollut näin turvallisessa paikassa, eikä ole ennen koskaan senlaista huolta pidetty mun säilyttämisestäni kuin nyt.
AINA. Ja sinä, Liisa armainen! LIISA. No ... niin... AINA. Te oikein hyvät olette Mua kohtaan. LIISA. Aina ansaitseepi sen; Sill' olet sinä hyvä neitonen. AINA. Mutt' onko maassa muutkin ihmiset Niin hyvät, armaat kuin te kumpaiset? Tiedusta vaarilta, en tiedä ma. AINA. Vaarilta! Hält' en vastausta saa. Ja mulle kun hän muista puhuu milloin On sanans aina sekanaiset silloin... Tiedätkös mitä?
Ei nouse rinnassani enää, tiedän sen, nyt humisten honkapuu, ei kuusi kukkapäin, mut jospa joskus edes ehtooks vanhuuden vois lemuta lehtimetsä minunkin mielessäin. Ma uneksin, että mun sydämein oli kuollut ja kylmä mun tuntehein. Ja sydäntä kuollutta tuudittain minä maantien laidalla laulelin vain: Ah, nuku mun nuori sydämen'! Olet aikasi valvonut armainen. Tien kulkijat katseli kummissaan.
Se aika oli armainen, ma laulelin kuin leivonen; ei ollut huolet seurassa, kun vaan ol' leipää kontissa ja lähde lehdossa. Niin kevyt sydän sykkäili ja mieli raitis liiteli kuin perho puhdas ilmassa; niin miks'ei oisi muistissa ne ajat armahat! Kust. Killinen. Iltalaulu. Hiljaa, hiljaa! Ilta on. Taivas tummeneepi, luonto tyyntyy lepohon, maa jo himmeneepi.
Ihan niin selvästi ei heidän kuitenkaan olisi pitänyt näytellä tehtäväänsä, jos he tahtoivat pysyä salassa. Luuliko sitte kreivi, että vanhus ei enää ollenkaan ymmärtäisi katseiden mykkää puhetta? Ja sitte lopuksi tuo keikarimainen leikki 'armainen'- ja 'sinä'-nimityksineen! se oli ilettävää!
Kaikillen sa lahjas kannat, Joille elo suotu on, Ruumiin, sielun hyväks annat Runsahan sa ravinnon; Kiitos, Isä armainen, Kiitos iankaikkinen! Keväällä 1879. Vrt. U.S. Virsikirja 431. Mä silmän' luon ylös taivaasen Ja käten yhtehen liitän; Sua, Herra, ystävä lapsien Mä sydämmestäni kiitän.
Mut ethän sa päätäni pyytäiskään, sinä pyytäisit sydäntäni oi, ota se tyttöni armainen, jos tanssit mun edessäni! Oi, tanssios tyttö mun eelläni ain elon tiellä ja huntua heitä, niin riemuten rinnoin ma hurmeisin olen astuva elämän teitä! Jes siunatkoon, miten sievä hän on, kun näin häntä katselen!