United States or Christmas Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Se kehitti lähimmät neljäkolmatta tuntia kuudessa tai seitsemässä minuutissa ja sitten pysähtyi ja jysäyksellä. Raskaalla sydämellä menin erään kellosepän luoksi ja katselin, kun tämä hajotti kelloni palasiksi. Sitten valmistauduin kuulustelemaan häntä ankarasti, sillä asia oli käynyt vakavaksi.
Ei silloin, eikä milloinkaan muulloin, paitsi kuin se aivan luonnollisella tavalla helähti siitä, että teille asemahuoneelta lähetettiin sähkösanoma. Mies pudisti päätään. Siinä asiassa en ole koskaan erehtynyt, herra. Minä eroitan aina selvään milloin ihmiset panevat kelloni soimaan, milloin kummitus.
"Minulla ei ole muassani mitään; mutta onhan sentään. Tässä, Anni, täss'on kelloni; sen on isä-vainajani itse tehnyt Schweitsissä ja antanut äidilleni. Mutta hääpäivinä, jos Jumala ne suo, annan sinulle vielä jotain äitini puolesta, ja se sinua varmaankin ilahuttaa. Mutta kello, ota se nyt! Pane se korvallesi ja kuule, kuinka se naputtaa!
Heräsin. Näytti kuin olisi ollut varhainen aamu. Kelloni oli pysähtynyt. Oli kuin olisi minua piesty, nälissäni olin ja janoissani sen ohessa; enhän ollut ruokaa maistanut eilisaamun jälkeen.
Useimmat illat ravintolassa, jossa keskustelee vakavasti päivän kysymyksistä ja kallistuu vanhoillisuuteen. Se on kuitenkin varminta. Määrätyllä kelloni lyönnillä kotiin. Lukee jotain kirjaa ennen maatapanoaan. Vuoteen vieressä seinällä on kellastunut laakeriseppele, muisto maisterinvihkiäisistä. Mutta ilman sitojattaren kuvaa sen sisässä. Kesällä asuu yksinäisessä meren saaressa ja kalastelee.
Sillä tavoin olin vähitellen tullut jokseenkin uuvuksiin; mutta väsymätön seurakumppalini kehoitti vielä viimmeiseksi menemään varaskortteeriin. Mutta hän muistutti minua panemaan kelloni ja kukkaroni samaan taskuun ja pitämään käteni siinä. Me tulimme pimeälle kadulle. "Mikähän tuo suuri, valaistu huone tuolla on?" kysyin minä. "Se on kaikkein pahimmanlainen tanssi-huone.
Koiransilmäinen akka kiroili ja haukkui meitä. Hän käski meitä tappamaan itsensä, paistamaan hänet elävältä. Oi, voi, hän käski meidät syömään silmät hänen päästään. Poliisi tarkasti huoneen. Hän nosti yhtä likaista ryysyä, laski toista ja helisti kolmatta, kakluunin tuhvasta löysi hän kellon; hän näytti sitä minulle. Ei se ole minun kelloni, sanoin minä, minun kelloni oli umpikuorinen ankkuri.
Aamuin ja illoin voi selvästi kuulla junan vihellyksen, ja minä asetin kelloni tiilitehtaan pillin mukaan. Jos utelias matkustaja suuntaa kulkunsa Glen Ellenistä etelään päin, joutuu hän kulkemaan puistokatua pitkin, joka seitsemänsataa vuotta sitten oli maantienä.
Minä tiesin nyt, mistä etsiä häntä, ja löysin kuin löysinkin hänet taas käsillänsä korviaan peittämästä saman raskaan, vanhan oven takaa. Ensiksi hän ei tahtonut ollenkaan tulla esiin, mutta sitten hän pyysi viisi minutia aikaa minun kelloni mukaan.
Seison rappusilla ja näen, kuinka kuu, joka on noussut, paistaa härmäisten koivujen läpi ja yli lumikattoisen liiterin. On kuin olisin tullut jostain hyvin, hyvin kaukaa, tehnyt jotain, joka oli aivan toista kuin tämä, mutta en tule tehneeksi siitä itselleni sen enempää selkoa. Lämmin tuoksahtaa huoneesta vastaani, vedän kelloni, se on kolme, panen maata pehmoiselle vuoteelle kuutamon hämyssä.