United States or Gambia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt sen näkee, sanoi tyttö. Ja ikävystyen vaarin pitkään lepäämiseen ja alas laaksoon tuijotukseen istui maahan ja laittoi polulle kaksi rinkiä pienistä kivistä, toisen itsellensä, toisen vaarille. Ja otti kiven vaarilta ja pani omaan rinkiinsä ja kysyi: Minkä kiven olen teitiltä ottanut? Vaari näytti väärän kiven, ja tyttö pani oikean kiven rinkinsä keskelle, sanoen: Käyppäs härkä kä-rä-jille!
AINA. Ja sinä, Liisa armainen! LIISA. No ... niin... AINA. Te oikein hyvät olette Mua kohtaan. LIISA. Aina ansaitseepi sen; Sill' olet sinä hyvä neitonen. AINA. Mutt' onko maassa muutkin ihmiset Niin hyvät, armaat kuin te kumpaiset? Tiedusta vaarilta, en tiedä ma. AINA. Vaarilta! Hält' en vastausta saa. Ja mulle kun hän muista puhuu milloin On sanans aina sekanaiset silloin... Tiedätkös mitä?
Mutta juuri näitäpä Hinkki ei nyt viitsinytkään ajatella. Hän aikoi ensin pyytää vaarilta viinaa, jota tiesi kyllä kaapissa hänen varalleen olevan, mutta sitten ottikin harmonikan, koska se teki hänelle tavallisesti melkein saman palveluksen ikävien ajatusten karkottajana. Ja soitteli soittelemistaan aivan loppumattomiin.
Onko se sitten niin hyvä, kysyi pikku Felicia Berndtsson, onko se sitten niin hyvä, aina olla lapsena? On, Felicia, niin on se, kysy vaarilta, eikö ole hyvä olla lapsena aina vanhuuteen saakka, saattaakseen iloita ja nauttia jokaista pienintäkin iloa, ikäänkuin se olisi suuri. Kysy vaarilta! Onko se niin, vaari? Sanokaa, vaari!
Hän oli mielessään kovin kummastuksissa noiden hämäräin ja vääriltä tuntuvien, toisen kerran talossa tapahtuneiden perintöseikkain vuoksi ja selvään tunsi hän tunnossaan, että tuo vainajan perillisien maksukin oli hirveä ja kavala väärennys ja rikos, mutta niin kavalasti ja mestarillisesti tehty, ett'ei sitä ollut suinkaan helppo valkeuteen saada.
Seisoi vielä tallissa tuo vanha, ykssilmäinen Valko, mutta kahdenpuolen häntä hinkaloissaan kaksi luiskeata varsaa, yksi ostettu Tammistosta, toinen Kuokkalan vaarilta. Terävästi rouskuttelivat varsat peltokedon kirkasta heinää ja, katsahtaen lapsekkaalla huolettomuudella, tekivät tuolloin, tällöin vähän kiusaakin vanhukselle heidän keskellänsä, mielien tervehtiä häntä matalan väliseinän yli.
Junan lähestyessä Hämeenlinnaa, kun sinne meneväiset jo olivat paikoiltansa nousseet, herättivät he vaarin, sanoen: Eikö tämä äijä ollut Hämeenlinnaan tuleva? Ja taluttivat hänet sillalle, missä oli suuri väen tungos ja vilinä. Ja sittenkuin juna oli eteenpäin lähtenyt, kysyivät Hämeenlinnaan jääneet vaarilta, minne käsin hän tästä oli lähtevä.
Vanhat tarkkasivat hyvin huomaavaisesti, ja ukon kasvoista näytti, kuin häntä olisi jonkinlainen laiminlyömisen tuska alkanut ahdistaa. »Jumala armahtakoon», pääsi vaarilta, »tuleekohan nytkin köyhä vuosi?» Mutta emäntä virkkoi katsellen miestään nuhtelevasti: »Minä olen monta kertaa sanonut tuolle, että hän on liiaksi huolimaton ja helppo uskomaan niitä.
Siitä hetkestä saakka vaari alkoi elpyä. Syötyä Hinkki kertoi vaarille vähäsen. Hän oli seilaillut kaikki maailman meret, käynyt kaikki kaupungit, ollut jossain Afrikan sodassa, ja tiesi nyt jutella melkein yhtä paljon kuin vaari Siperian matkoiltaan. Hinkki kyseli myös vaarilta semmoista mitä ei ennen ollut ymmärtänytkään kysellä.
Ja koska suuri kasakkaparvi, jotka olivat juuri tähän kaupunkiin tuotu, ratsasti asemahuoneen ohi, ja kasakkaparven jälkeen kohta alkoi tykkiväen loppumaton jono, joka vaarilta tien sulki, istui vaari rauhassa asemahuoneen alimmalle rappuselle eväitänsä syömään ja ajatteli: Ei tämäkään kahleiden kalina ole entisistä ajoista muuksi muuttunut.