United States or Sierra Leone ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Niinhän sitä kerrotaan", jatkoi Lauri, "että Eeva-Liisa hyppäsi veteen siitä syystä, että sulhanen oli hänet pettänyt". "Siitä juuri". "Mutta muistatkos sinä Vilhon?" lisäsi Lauri murheellisesti. "Mitä Vilhoa?" kysyi Rietu. "Sitä, joka hukkui", vastasi Lauri, "juuri tähän samaan jokeen. Kas sitä sitten oli kelpo poika! voi kuitenkin!
Sydän on Vellamon neidollai Sen vaahtisen vaipan alla, Ja lemmen liekki se aallossai Voi syttyä niinkuin maalla; Ja Vilhoa neitonen Vellamon Jo katsellut kauvan ja liioin on. Ja tuostapa neitosen rintahan On syttynyt outo mieli, Povensa kuulevi huokaavan, Mut kertoa ei voi kieli; Hän kuohujen keskehen istuksen, Siin' ainakin Vilhoa vuotellen.
Sentähdenpä hän suuttui veneen suoraan perämieheen, joka nyt rupesi kalvettunutta ja vapisevaa Vilhoa puhuttelemaan. "Poikaseni," lausui hän, "totta kaiketi sinä säästät meiltä vaivan antaa sinulle hyvästi selkään tehdäksemme sinut meikäläiseksi.
Mut kosken kuumassa kuohussa, Juur' jossa sen juoksu suorin, On, päällä vaahtinen vaippansa, Yks' Ahtolan neito nuorin; Se Vellamon karjoja paimentaa, Ja koskien kuohua katsastaa. Sydän on Vellamon neidollai Sen vaahtisen vaipan alla, Ja lemmen liekki se aallossai Voi syttyä niinkuin maalla: Ja Vilhoa neitonen Vellamon Se katsellut kauan ja liioin on.
Heikki oli Matin mieltä myöten, ja hän olisi halusta ottanut tuon pojan vävyksensä, sillä sitä ei hän milloinkaan uskonut, että Annin piti talon emännäksi pääsemän. Mutta Anni oli jo kauan Vilhoa rakastanut eikä huolinut Heikistä ollenkaan. Kun nyt Heikki taas tuli torppaan, istui Anni rukkinsa ääressä katsellen tarkasti lankaa, jota kehräsi.
Ja tuostapa neitosen rintahan On syttynyt outo mieli, Povensa kuulevi huokaavan, Mut kertoa voi ei kieli; Hän kuohujen keskehen istuksen, Siin' ainakin Vilhoa vuotellen. Niin Vilhon venhe nyt kiiruhtaa Kuin Pohjolan vankin myrsky, Se kons' on aaltojen harjalla, Kons' yltäki käypi hyrsky; Mut itse perässä hän pelvott' on, Vaan Annasen poski on ruusuton.
Hän juoksi rantaan etsiäksensä Vilhoa veneestä, vaan ei löytänyt häntä sieltäkään. Siitä huolimatta, että kukaties hurja miehensä rupeisi häntä rääkkäämään, herätti vaimo hänen unesta ja kiljaisi taukoomatta kysymyksen hänen korvaansa. Tästä heräsi Liddykin ja yhdisti äänensä kasvatus-äidin huutoon, saadaksensa selitystä Vilhon poissa olosta.
Liddy oli jotenkin hämillänsä, kun hän ensi kerran astui lasten joukkoon, jotka uteliaasti häntä katselivat ja vaivasivat häntä kysymyksillään. Luonnonperäinen arkuus kuitenkin pian haihtui, ja hän kiitti sydämmessään henkensä pelastajaa Vilhoa siitä, että tämä, toimittaessaan häntä kouluun, myöskin samassa oli hankkinut hänelle joukon leikkikumppalia.
Vilho raukan kohtalo oli kovin; sillä hänen täytyi aina olla enonsa seurassa ja kärsiä häneltä haukkuma-sanoja, herjauksia ja lyöntiäkin. Ei kukaan olisi moittinut näin kiusattua Vilhoa, jos hän olisi koettanut hankkia itselleen toista isäntää, ja tosiaankin oli vaan kolme seikkaa, jotka estivät hänen tätä tekemästä.
Tämä puhe hirvitti rehellistä Vilhoa. Hän ei huolinut kanuunoista eikä niitä muistanutkaan; mutta hellimmällä säälillä hänen ajatuksensa kääntyivät niihin ihmisiin, jotka jo varmaan olivat saaneet surmansa aalloissa. Hänessä riehui katkera vihan tunne enoa vastaan, jonka voitonhimo oli tuottanut niin monen onnettoman perikadon. Vene kiiti halki aaltojen nopeasti kuin vesilintu.