United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ensin juttelivat niitä näitä, huomispäivän töistä, hevosista, mutta äkkiä kääntyi Rietu Ellun puoleen, ja kysäsi, ikäänkuin uudistaen keskeynyttä haastelua: "Oikeinkos sinä sitten näit sen haltijan?" "En, en minä sitä nähnyt, eikä sitä saakaan nähdä", vastasi Ellu käheällä ja heikolla äänellä, joka oli kokonaan hänen kasvojensa lauseen mukainen. "En nähnyt, vaan kuulin... Enkä minä yksinäni".
Vilho, muistattehan, aina lauleli laulua semmoista. Samaa laulua muorikin laulaa hyräilee ja itkee samalla kallottelee ja Jumalalle haikeasti valittaa"... "Kas tuolta tulee Paavo", virkkoi Rietu. Paavo tuli nuotiolle, kädessään kattila vettä täynnä. "Ei nyt ole", virkkoi hän, oltuaan hetken aikaa ääneti, "ei nyt ole laita oikea". "Kuinka niin?" kysäsi Lauri nopeasti. "Minä kuulin Vilhon äänen".
Niin paljon puhui Rietu totta, että hän Annan lapsena oli luoksensa ottanut mutta rakastanut ei ollut hän häntä vielä koskaan, ja armastuksen ja armoleivän välillä on meidän nähdäksemme suuri eroitus, niin suuri, ettei Sutlepan väki ymmärtänyt näyttää sitä 13 vuodessa.
Tuommoisista apinoista oli Junu kuullut puhuttavan, niitä on kosolta markkinatorilla, mutta Junua tuo elävä hieman peloitti, sillä sehän oli niin peräti ihmisen näköinen, että hänen oikein katsomalla täytyi katsoa oliko sillä häntää, ollakseen vakuutettu, ettei se ollut naapurin ruma Rietu.
Mitäs sinä, sanoi, isäntä hyvä, Ivana Ivanitsh, maan päältä haet?" "Hänkö se siltä oikein kysyi?" keskeytti hämmästynyt Rietu. "Kysyi kyllä". "Sepä on rohkea mies, tuo Trofimitsh... No entäs sitten?" "Kivirikon kukkasia, sanoi, olen hakemassa. Ja niin kolkosti näethän sanoikin: kivirikon kukkasia. Mitäs sinä, isäntä hyvä, Ivana Ivanitsh, kivirikon kukkasilla teet?
Samassa hetkessä, kun Erkki liiallisen verenvuodon tähden olisi kaatunut, ellei Rietu Pekkolainen olisi tarttunut häneen, tahtoi Rosovski hyökätä hänen päällensä, mutta Ogunov ja Baronovits ottivat häneen kiinni estääksensä häntä. "Oletkos mieletön?" kuiskasi jälkimmäinen, "varmaan kuolemaanhan sinä ryntäät!" Rosovski joutui sitte yleiseen pakoon.
Kaikki säpsähtivät. "Ole tuossa nyt!" sopisi Lauri. "Kuulin totisesti. Sen kuin vaan näetsen rupesin vettä kohti kumartumaan, niin kuulenkin samassa kuinka minun kutsuu Vilhon ääni ja aivan kuin veden alta: 'Paavo, Paavo hoi, käypäs tänne'. Minä läksin pois, mutta otin vettä sentään". "Jesus siunatkoon!" puhelivat pojat, silmiänsä ristien. "Vetehinenhän se sinne kutsui, Paavo", lisäsi Rietu.
"Kuules, Paavo", alkoi Rietu, "näkyikös teidänkin kylässä tuo taivaan näky silloin?" "Niin sekö, kun aurinko meni piiloon? Näkyi kyllä". "Kyllä maar tekin pelästyitte?" "Pelästyipä siellä moni muukin. Niinpä meidän herrakin.
Kun Sutlepan Rietu kerta haasteli tästä pääkappaleesta, sanoi punapää: "Anna ei pakene käsistä pois, ja aika tuopi hyvän neuvon". Näin oli siis lapsiraukka rauhassa kauniilta kosijalta ja sitä rohkeammin saattoi hän heittää toivonsa Jumalaan. Jumalan vitsaus.
Kovin, sanoi, painaa hauta, Trofimitsh; kovin painaa: pois tekisi mieli, pois tekisi"... "Näethän", virkkoi Rietu; "liian vähänkö lie elänyt vai mitä"... "Katsos kummaa!" arveli Lauri. "Enhän minä luullut kuolleita muulloin saavan nähdäkkään kuin muiston-lauantaina".