United States or Myanmar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta kun tämä on ensimäinen kerta, tyydyn kuitenkin vaan muiskuun " näin sanoen astui hän pari askelta lähemmäksi Annaa. Vaan nyt loppui Annan kärsivällisyys. Kerrassaan oli rukki jälleen kehrääjän käsissä, ja kun Kirja-Tiitsu itse tahtoi ottaa palkkaansa, lensi vähävoimainen kosija Annan väkevän käden kautta vasten ovea, että ovi paukkui. Samassa silmänräpäyksessä astui Rietu tupaan...
Ensin sitä morahdeltiin, sittemmin hiljalleen vingahdeltiin, ikäänkuin säälien, että aikomuksen toimeen-pano oli niin mahdotonta. Poikia oli kaikkiansa viisi: Rietu, Paavo, Ellu, Lauri ja Junu. Ensimmäinen, vanhin kaikista, Rietu, oli päältä nähden noin neljäntoista vanha.
Niinkuin sanottu, tuli ei meillä ole kintuissa vielä, ja Martinpäivään asti voin minä kyllä odottaa, vaan ei silmänräpäystäkään kauemmin. Minun puolestani pidä vaan kiusaasi edelleen, saata Jaakko, hänen vanhempansa, sinut itsesi ja Rietu hätään ja onnettomuuteen; vaan minä tahdon siitä huolta pitää ettei yksikään koira siitä ruveten ota leivänpalasta sinun kädestäsi! Kuuletko?"
Polvillaan seisten hän tuon tuostakin tokaisi tikulla pataan, jossa vesi alkoi kiehua porista. Rietu oli maassa, nojaten kyynäspäähänsä, nutun liepeet levällään. Ellu istui Laurin vieressä, yhä vaan silmiänsä sirristellen. Lauri istui allapäin ja katsoi jonnekin kaukaisuuteen. Junu ei liikahtanutkaan mattonsa alla. Vähitellen rupesivat pojat jälleen puhelemaan.
"Katsos sitä!" virkkoi Paavo. "Mikähän sitä niin rupesi yskittämään?" "En tiedä; kostea ilmako lie yskittänyt vai mitä". Kaikki vaikenivat hetkiseksi. "Eikös perunat ole jo kypsiä?" kysäsi Rietu. Paavo koetteli. "Kovia ovat vielä... Näethän, kuin molahti", lisäsi hän, katsahtaen joelle päin: "hauki tai... Kas tuolla lensi tähti!"
Toisena aamuna ei lausunut Rietu eilis-iltaisesta puheesta sanaakaan, mutta oli Annalle niin erinomaisen imarteleva ja maire, jotta Anna vasten tahtoansa huomasi, ettei se asia vielä hetikään ollut silliseksi puhuttu. Myöskään kaunista sulhoa ei ollut viikon päiviin näkynyt Sutlepalla, mutta hän juoksi sitä useammin kaupunkiin, josta toi takaisin kaikenlaisia tietoja.
Astuu näethän eikä päätänsäkään nosta... Mutta kyllä Juliana hänet tunsi... Katselee vielä sitten muori: tiellä akka tulee. Hän katselemaan, tirkistelemään. Jes' siunatkoon! itsehän se on Juliana muori, ilpoisen itse!" "Ettäkö oikein itse?" kysyi Rietu. "Ihan itse". "No mutta eihän Juliana vielä ole kuollut?" "Eihän ole vielä vuosikaan umpeen mennyt.
Ensinkin istui hän kauan, istui, istui, eikä nähnyt ketäkään, ei nähnyt eikä kuullut ... joskus vaan näet niinkuin missä koira olisi haukahtanut silloin tällöin... Mutta äkkiä, niin äläs huoli ... jo tulee tietä myöten poikanen, pelkkä paita ressu päällä. Juliana muori katsomaan Irttusen Ivaskahan se on!"... "Sekö, joka kuoli tässä kevättalvesta?" keskeytti Rietu. "Sama juuri.
Samassa hän katosi näkymättömiin ja samassa älysi Kaaprokin, mistä kautta hän osaa kotiansa, toisin sanoen pois metsästä... Niin, mutta siitä pitäin on hän yhä ollut alakuloinen". "Katsos tuota!" virkkoi Rietu, oltuaan kotvasen aikaa ääneti. "Mutta mitenkäs tuommoinen metsän tyttö saattaa sillä tapaa loitsia kristityn ihmisen? Ja eihän Kaapro totellut tyttöä?"
Kun Annan vanhukset jo aikaisin kuolivat, oli Anttoni ottanut Annaa tietysti maksoa vasten kasvattaaksensa, ja kunnallishallituksen oli hyvä mieli, että päästiin erilleen tuosta köyhästä tytöstä, ja että joku sillä tapaa otti tuota köyhää lasta hoitaaksensa. Mutta Jumala nähköön! Anttoni ja Rietu eivät ymmärtäneet omiakaan lapsiansa kasvattaa, saatikka vieraita.