United States or Comoros ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Onkos voita?" kysyi rouva. "Ei ole voita eikä juustoa", vastasi Junu, nousten ylös; hän tiesi, että herrasväen kanssa puhuessa pitää seisoa. Hänen jälkeensä tuli kaksi rouvaa. Toinen niistä sanoi toiselle: "surkeaa tuo on, että ihmiset, jotka elää kihnuttavat kättensä työllä, koreilevat tuolla lailla.
Tuskin oli kertoja lausunut viimeisen sanan, niin kaapsahtivat koirat äkkiä pystyyn ja huimasti haukkuen syöksivät nuotion luota, kadoten yön pimeyteen. Pojat säikähtivät joka mies. Junu hyppäsi mattonsa alta. Kiljaisten riensi Paavo koirien perään. Haukunta poistui nopeasti yhä kauemmaksi. Kohta kuului häirityn hevoslauman levoton töminä. Paavo luikkaeli kovaa: "Virkku! Merkki!"... Muutaman silmänräpäyksen perästä haukunta vaikeni: Paavon ääni tuli jo kaukaa. Kului vielä kotvanen. Neuvottomina katselivat pojat toisiansa: mitähän muka tästä tulee...
Isä riisui hevosen valjaista ja antoi sille ruokaa. Talo oli lähellä jokea; vähän matkan päässä oli silta kosken ylitse. Junu meni sinne siksi aikaa. Aurinko oli juuri nousemassa.
Siellä lienee useita odottelemassa ken isää, ken äitiä, ken ... ken semmoisia pieniä kuin minä... Odottavatkohan useat turhaankin siellä? Ja tuommoisissa mietteissä Junu astuskeli ja vuoroin juosta tipotti, eikä aikakaan, niin oli hän jälleen tuolla kosken ylitse vievällä sillalla. "Isä parkaa, isä parkaa", arveli hän.
Sinä hallitset kaikki väkevällä kädelläsi, niinkuin olen lukenut... Mitä on tuo kaunis lamppu, jonka kaupungissa näin, ja mitä ovat kynttilät alttarin seitsenhaaraisessa kynttilänjalassa ihanuuden rinnalla tuolla taivaassa!... Kuoritaankohan sielläkin omenia hopeaveitsillä?... Kas niin, nytpä puhut tuhmasti, Junu!... Mitähän ne tekevät tuolla ylhäällä, odottaessaan?
"Jes' siunatkoon!" kuiskasi Ellu. "Voi teitä lanttuja!" huudahti Paavo. "Olipa siinä nyt säikähdyksen syytä! Hei pojat! Nyt ovat perunat kypsiä". Kaikki siirtyivät kattilan ympärille ja alkoivat syödä höyryäviä maa-omenia. Junu se vaan ei liikahtanut paikaltaan. "Entäs sinä?" kysäsi Paavo, mutta Junu ei tullut mattonsa alta. Pian oli kattila tyhjä.
Polvillaan seisten hän tuon tuostakin tokaisi tikulla pataan, jossa vesi alkoi kiehua porista. Rietu oli maassa, nojaten kyynäspäähänsä, nutun liepeet levällään. Ellu istui Laurin vieressä, yhä vaan silmiänsä sirristellen. Lauri istui allapäin ja katsoi jonnekin kaukaisuuteen. Junu ei liikahtanutkaan mattonsa alla. Vähitellen rupesivat pojat jälleen puhelemaan.
"Paljonhan niitä täällä on aina", vastasi Paavo, "mutt' eivät ne muulloin pahaa tee kuin talvella". Hän kävi jälleen valkean ääreen. Istuutuessansa laski hän kätensä toisen koiran takkuiselle niskalle, ja ihastunut elukka ei pitkään aikaan liikauttanut päätänsä, kiitollisella ylpeydellä katsellen Paavoa syrjästä. Junu kömpi jälleen maton alle.
Sisään tuotiin korillinen omenoita, lautasia ja hopeaveitsiä, ja sittenkös kuorittiin ja syötiin miehissä niitä... Voi jos saisi yhdenkin tuommoisen, yhden ainoan edes, arveli Junu, joka ei ollut einettäkään maistanut, sittenkuin markkinalahja oli syöty. Noillapa on hauskaa tuolla sisässä.
"Sano, että hän kävisi". "Sanon". "Sano niin, että minä annan hänelle namusia". "Annatkos mullenkin?" "Annan". Junu huokasi. "