United States or Tonga ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kerran tahtoisin nähdä teidätkin oikein somissa vaatteissa; kuinka viehättävä silloin olisittekaan! Nytpä minulla on oikein soma puku.» Näin ajatellessaan Hilja, ikäänkuin peläten, että joku hänen ajatuksensa kuulisi, katsoi taaksensa ja näki Paavon. Paavo oli juuri tullut sisälle. »Ah!» huudahti neito, »minä koetin uusia vaatteitani enkä muistanut, että ovi oli auki.»
Hän se on, joka väittää noitakonstinsa vuosien kuluessa Paavon vatsasta viisautta päähän nostattaneen. Mutta Paavo ei usko tietäjän puheita eikä rupea maksamaan lisäpalkkiota, sillä Pirttilän emäntä, Paavon äiti, on kuollut ja Paavo isänsä kanssa ovat toista mieltä eivätkä usko velhon puheita.
Mutta nämät pitivät kivärinsä valmiina ja olivat vielä jännittäneet hanankin. Tässä ei siis aseettomilla ollut ajattelemistakaan mitään vastustusta tehdä. Heidän täytyi olla ainoastaan katsojina, vaikka vävähdys Paavon kasvoissa joka kerta, kuin joku Venäläinen kaatui, näytti kuinka mielellään hän olisi tahtonut kostaa sitä herjausta, jonka hän oli kärsinyt kasakkien pampuista.
Sinä Suomen Leijona, valtainen on saattoväkesi luku: sua seuraa raatajat korpien ja Paavo ja Paavon suku, joka vakoonsa hukkaan kylvänyt jyvän köyhän on monen kerran ja aapisen puuhun veistänyt ja vuottanut ihmettä Herran. Sua, Suomen Leijona, tervehdän: miten säilässäs aurinko palaa! Ylös vapauden päivähän sinun voimas vangitut halaa. Oi, Suomen Leijona, nähnyt oon sinun kunnianpäiväsi koiton.
Paroni huusi Hiljaa, sanoen: »Tule kuulemaan, mitä tohtori Paavolle määrää, sillä minulla on asioita kaupunkiin ja aion nyt lähteä sinne tohtorin seurassa.» Hilja tuli, kuunteli tarkasti tohtorin määräyksiä ja meni ne kuultuansa jälleen pois. Kohta hänen mentyänsä aukaisi Paavo taas silmänsä. Tohtori koetti puhua hänen kanssaan, mutta Paavon puhe oli sekanaista, hän houraili.
Hän oli maailman touhussa sen unhottanut ja luuli nyt tästä nuhteen näkevänsä Paavon silmissä, vaikkei se kuulunutkaan sanoissa, sillä lempeät olivat Paavon sanat, kun hän kirjasen pois laski, lausuen: »Hilja, älä pahastu, vaikka sinua joskus olen moittinut, sillä sen vuoksi, että sinä olet minulle että olen sinun ystäväsi, senpä tähden sen tein.»
Hänen silmänsä vaipuivat kiinni, ja niin hän makasi pitkät hetket sanaakaan sanomatta. Viikon päivät oli Paavo paronin kartanossa, mutta matkusti sitte pois, vaikka hänen voimansa vielä olivat jotenkin heikot. Hilja tunsi Paavon lähdettyä ikäänkuin taakan putoavan sydämmeltänsä, ja hän saattoi taas lempeästi hymyten liverrellä pienen poikasensa kanssa.
Taivaan Jumala, kuinka kovin sinä sentään rankaiset minua, heikkoa ihmistä! Nämä ajatukset lentelivät Paavon päässä monta kertaa nopeammin kuin mitä me olemme ennättäneet kertoa. Ja hämmästyneinä tuossa nyt seistiin. Miehet nousivat vähitellen Rantamäen huipulle ja rupesivat neuvottelemaan keskenänsä mitä nyt tehdä.
Hän viipyi, sillä oppilaansa lähellä hän oli onnellisin. Hilja piti myös paljon Paavosta, ja ilosta loistivat hänen mustat silmänsä, kun hän Paavon ja Niilon tullessa meni heitä tervehtimään, sanoen: »Varmaankin Paavoa siitä saan kiittää, että ylioppilaita aamulla oli laulamassa minun syntymäpäiväni kunniaksi, eikö niin?»
Hilja, joka huoneessa istui vähän syrjempänä, tuli nyt Paavon luoksi, ja Paavo lausui: »Hilja, oletko minua muistanut poissa ollessani?