United States or Liechtenstein ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vielä päivä ja yö kului samanlaisissa rauhattomissa, joskus tuuliaispäänä riehahtavissa neuvotteluissa, tai pikemmin sanoen, yhä muuttelevissa mielenmyrskyissä. Herttua koko tänä aikana tuskin söi tai joi einettäkään, ei muuttanut vaatteitansa ja käyttäytyi siten, että oli syytä pelätä hänen vimmansa viimein muuttuvan hulluudeksi.
Mutta totta puhuaksemme kiinnitti uljas kapteeni, joka ei päivännoususta asti ollut einettäkään haukannut, melkein kaiken huomionsa savuun, jota tuprueli linnan tulitorvista, ja hänen mielensä oli täynnä sitä toivoa, johon tämä savu näkyi antavan aihetta, että näet siellä olisi tarjona runsaita muonavaroja sillä nimellähän kapteeni tavallisesti mainitsi tämänlaatuisia tarpeita.
Mutta avatkaa nyt kitanne, sillä paikalla saatte eväs-laukkunne kynsiinne.» Niin hän haasteli, poistui ja lähetti piian kautta veljeksille heidän eväänsä, mutta ovi teljettiin tuikeasti. TIMO. Missä on pussini? LAURI. Tuossa sinun, tässä minun. Syönpä vaikka pieniä kiviä nyt. JUHANI. Nyt ei syödä yhtään ainoata einettä! LAURI. Mitä? Eikö syötäisi nyt? JUHANI. Ei einettäkään!
Tahdon sinulle tehdä tunnustukseni, vaikka sydäntäni särkee sitä tehdessäni... Silloin kuin sanoin sinua rakastavani, silloin en valhetellut ... sillä todella sinua rakastin... Mutta aika kului ... vilkkaat levottomat ajatukseni työnsivät sinne tänne ... lapsuuteni synnyttämä siemen tyytymättömyyteen kypseni minussa päivä päivältä ja minä rupesin halajamaan jotakin, kuin ei minulla ollut, suuttumaan kaikkiin, kuin minulla oli... Sinä olit vaan lukiolainen ja ai'oit päällepäätteeksi tulla papiksi... Minun lempeni alkoi tuntua minusta niin aivan jokapäiväiseltä... En voinut enää löytää sinussa eikä rakkaudessas einettäkään tuota viehettävää, eriskummallista, jota mielikuvitteluni kuvaili minulle rakkaudeksi, autuudeksi... Bartholdus!
Aamuin illoin tuli eräs mies ja puki hänen ylleen ja riisui häneltä; perhe toivoi, että hän pitäisi palvelijaa, mutta sitä hän ei tahtonut, ehkä juuri sentähden, että he sitä toivoivat, sillä sellainen hän oli. Vanhuksen hoito jäi nyt suurimmaksi osaksi minulle, ja se oli tukalinta koko asemassani. Hänellä ei ollut levon einettäkään ja alinomaa piti minun olla häntä passailemassa.
No niin, minä kirjoitan nyt uuden reseftin ja niitä lääkkeitä mitä tällä annetaan, niin ottakoon se herrassöörinkisi neljä ruokalusikallista päivässä ja kolmeen päivään älköön hän syökö niin einettäkään, ymmärrätkö? SAARA HUMALISTO. Kolmeen päivään? Mutta aivanhan se sitte kuolee, muutenkin niin laiha ja HOFFMANN. Sano niinkuin minä käskin! SAARA HUMALISTO. Kyllä, kyllä.
Mutta muistakaa, muistakaa, suloiset olennot, te, jotka elätte ruusutuoksusta ja tunteista, hän oli mies, ja mikä pahempi hän oli kornetti, oli ratsastanut pitkän matkan eikä einettäkään syönyt koko päivänä. Ajatelkaa sitä! Mutta sopiikohan sitä tuolla tapaa syödä muitten ruokahuoneesta? Ah armollinen ja ylimmäinen käyttelyn-ohjaajattareni!
"Mutta minä herään, kun tuulee, ja vapisen, kun muistan eno Dan'ia ja Ham'ia, ja minusta on, kuin kuulisin, kuinka he huutavat apua. Tämä on syy, miksi niin mielelläni tahtoisin olla lady. Mutta minä en pelkää tällä tapaa. Ei einettäkään. Katsoppas!"