United States or Panama ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sattui kerran olemaan vieraita heillä, neitosia suuri joukko. Lauri kutsuttiin puistoon, jossa immet istuivat. Hän meni ja tultuaan heidän luokseen teki kuin gentilhomme. Annia ei ollut siinä. Puhe alkoi kauniista ilmasta ja loppui pahaan ilmaan, ja alkoi jälleen kauniista j.n.e. Annin tultua muuttui puheen-aine vilkkaaksi, huvittavaksi.
Kas niin, tässä annan sinulle käteni. Hyvää yötä, Lents!" "Eikö Annin sopisi minua vähän matkaa saattaa?" "Ei, sitä en voi sallia, äläkä sen vuoksi ole pahoillasi. Minä olen sitä luontoa, että olen vähän ankara; minä olen kolme tytärtä kasvattanut suuriksi, eikä löydy ketään, joka heistä mitään pahaa puhuisi ja siitä minä olen kopea.
Lents joi hyvää viintä, juopui kauniista puheesta, juopui Annin silmistä yhtämittaa, ja sitte hän jatkoi: "Erittäin ja varsinkin minä kuultelen mieleistä Mozart'iani, ja itse mielestäni minä häntä kuuntelen oikein. Joska ma kerran vaan elämässäni olisin saanut lyödä hänelle kättä!
Ihme ja kumma, mutta Annin silmissä kaikki esineetkin, jotka kuuluivat hänelle, tulivat ikäänkuin pyhitetyiksi. Saivat kohta toisen merkityksen, toisen leiman. Jokapäiväisyys katosi, jotain runollista, kaunista, hienoa tuli sijaan. Niinpä esimerkiksi tämä huone, jossa hän asui. Eikö se ollut erikoisempi, kuin kenenkään muun naisoppilaan huone?
Oli sitä Miinalla ollut vähän puhetta yhteen menemisestä Takkulan Matin kanssa, mutta sitte hän kumminkin arveli, että samahan tuo on kelle sitä menee, kun vaan taloon pääsee. Mutta eipäs vain Anni ole niin viisas kuin sisarensa oli." "Hm, hm!" mutisi rovasti ja neuvoi sitte: "kyllä se on parasta, että annatte Annin noudattaa oman sydämensä vetoa. Ei pidä pakottaa ketään väkisin vihille.
»Mene levolle vähäksi aikaa, Mari, minä pesen pikku Annin ja sitten se kait on saatava pois lämpöisestä huoneesta.» »Ja minun pitää ruveta kirstua laittamaan», sanoi Holpainen. Mari, joka tähän saakka ei ollut sanaakaan lausunut, puhkesi nyt äkkiä puhumaan, hätäisesti ja jyrkästi. »Sininen kirstu ja valkoinen peite, sertinkiä se pitää olla ja kukka käteen. Hanki jostain rahaa, Holpainen.»
Hän päätti antaa Annin maksaa kamman, sillä ei hän tahtonut toisen morsiamelle mitään lahjoittaa. Anni oli vaalea ja hänen kätensä vapisi, kun hän otti kamman Vilhon kädestä ja maksoi sen. Vilho meni heti taas kotiin. Anni näki hänessä muutoksen tapahtuneen, ja Vilho olikin muuttunut. Työtä hän teki niinkuin ennenkin, mutta oli näräinen ja kiivas.
Yhteiset muistot Hämeestä liitti nämät kaksi vaimoa toisiinsa, ja heidän keskinäinen välinsä oli milt'ei enemmän kahden sisarusten, kuin kahden naisen eri säätyluokasta. Joutoaikoina salli Helmi Annin käydä luonansa, jolloin hän opetti tätä lukemaan ja kertoi hänelle monta kaunista seikkaa Jumalasta, luonnosta ja maailmasta.
Hän lisäsi vielä totisella äänellä, että jos vaan olisi tullut Leijonaan naiduksi, kaikki epäilemättä olisi entisellä hyvällä kannalla. Tämmöinen puhe oli Annin mieleen, ja se teki, että hän unohti pois kaikki vanhat kiistat ynnä tämän sietämättömänsä sukulaisen uudet vaatteet.
Hän maistoi sitä, nosti sitte lasia Annin suulle ja sanoi: "Malta, Anni, malta; niin monta pisaraa kuin sinä nautit, niin monta tuhatta sydämmellistä sanaa tahtoisin sinulle lausua". Anni laski lasin pois, ja Lents jatkoi: "Maista vähän vielä, juo pohjaan, ja mene sitte levolle, äläkä puhu enempää". "Minä en saa juoduksi enempää.