Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Eihän sinun pitäisi minulle, nyky tilassani, kertoa mitään noin surun-alaista". "No hyvä, niin rupeen sitte sinulle laulamaan, ja jos sen joku toinenkin kuulisi, sekään ei haita". Laulaen käveli Lents Annin kanssa kotiinpäin, ja vähän perästä tuli heille vieras; se oli Leijonan isäntä. Hän vei vävypoikansa sisempään huoneesen ja sanoi: "Lents, minä olen sinulle hankkeissa jotain hyvää".
Mitä se tässä kohden kysymykseen tulee?" "Ei mitään pahaa sen puolesta, mutta minä en vaan olisi uskonut sinua niin ylpeäksi, että otat semmoisen rouvan". "Ylpeäksi? Mitä ylpeyttä siinä minun puolestani on?" Petrovitsch naurahti vaan, eikä antanut vastausta mitään. Lents jatkoi: "setä, kyllähän te Annin tunnette vallan hyvin. Hän on toimellinen ja tytyväinen sekä kelpo perheessä kasvanut".
Minä ja Matti olemme aina olleet Vilhon ja Annin ystävyyttä vastaan, mutta koska Vilho aina yhäti oli luja päätöksessään, niin uskoin minäkin vihdoin hänen puheensa. Puheesta sitä ennenkin on perää tullut, mutta hänen vakavuutensa olikin turhaa, näenmä, hänen rehelliset silmänsä valehtelivat. Sitä en silloin olisi uskonut.» Emäntä alkoi monta kertaa puhua, mutta ei saanut suun vuoroa.
Sitten hän vielä oli valvonut monta yötä Annin kanssa, sekin kysyi voimia. Onni, että hän nyt kumminkin nukkui kätkyessään ilman soutamatta, että Mari sai levätä ... että, että Mari sai levätä... Eihän se Mari syönyt sitäkään soppaa päivällä, pari kertaa vaan lusikalla pisti.
Kullastain minä lauleskelen mistä sitten muista? Eipä laula lintunenkaan lahonneista puista. Pikku Annin mietteet. Kanttori se selittelee Tarkoin taivaan tähdetkin; Maiksi niitä nimittelee, Auringoiks ja kuiksikin. Eiköhän ne vainen liene Autuaitten sieluja, Joita Luoja luokseen viene Nauttiin taivaan riemuja.
Enkö ole ollut säästäväinen ja ahkera, ja enkö minä mielelläni tekisi vielä enemmänkin työtä? Mutta täällä ylängöllä ollaan kuin haudassa... Nämä ajatukset tempoivat Annin ylös; hän seisoi pystysuorana vapisten. Hänen mieleensä muistui unensa mennyt yönä: hän ei tällä kertaa nähnyt unta huviajoista eikä hauskoista ravintolan vieraista; hän oli ollut seisovinaan oman auenneen hautansa partaalla.
Sen siaan että Annin nyt olisi pitänyt osoittaman hellämielisyyttä ja rohkaisevan allapäistä uuteen itseluottamukseen, hän päin vastoin koki näyttää todeksi, ettei Lents ymmärtänyt itseänsä auttaa, vaan pikemmin olisi vaimostansa hänelle apua.
Se oli niinkuin sulettu kello se talo. Ei ulkonaisesti, sillä sen portit olivat kaikille avoinna, jokaiselle talossa kävijälle riitti ystävällinen sana ja jokainen puutteenalainen tiesi saavansa Heikkilän emännältä runsaimman annin ja saavansa sen lämpimästä kädestä.
Hellu peljästyi; oli kuin jäinen virta olisi pitkin ruumista valahtanut alas jalkoihin saakka. Hän laski pussinsa nurkkaan ja tuli varpaillaan Annin luokse. Ainoa silmäys vaan ja hän ymmärsi kaikki. Pikku Anni ei enää itkenyt eikä nauranut, ei tarvinnut enää heidän apuaan. Jäykästi ja harvaan hän ohkaili kätkyen pohjassa ja katsoi kattoon silmiä räpäyttämättä, juuri kuin hakijaa odottaen.
Hän oli saanut kuulla tämän onnettoman tapaturman ja vielä lisäksi Leijonan emännän kuolleen, ja oli sen vuoksi kiiruhtanut tänne Annin avuksi. Hän laski polvilleen Annin viereen. Lents nojasi vasten Pilgrim'in rintaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät