United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Anna rohtoja», sanoi Miina. »Niistä sille aina tulee lepoa.» »En minä osaa, enkä tiedä. Tule sinä.» Miina tuskitteli ja torui, mutta tuli kuitenkin. »Tehty on tehty», valitteli Alma vieläkin väännellen ja voihkaen sängyssään. Hän taukosi vaan senverran, että otti rohtoja, joita Miina lusikalla kaatoi hänen suuhunsa.
Mene kiireesti käskemään rouvaa tänne, hän huusi hengästyneenä Riikalle, joka parast'aikaa pani pienellä lusikalla kahvijauhoja pannuun. Ei sitä nyt voi mennä häiritsemään, siellä on vieras. Senpätähden juuri. Ennenkuin ennättää tehdä tuhmuuksia. Joudu nyt. Taikka minä menen itse. Elä, jumalan luoma. Minä sitten ennemmin Hän nosti pannun syrjempään reiästä ja meni sisään.
Se on kyllä vanha sananlasku, että vaimonsa kotona miniän lusikalla syötetään, mutta enpä minä kauvan ole aina heidän miniänään. Sen pikemmin malttaa taas lähteä. Niin sille, missä arvossa ne sillä kotona oloajalla pitävät, on sama. Miniän lusikalla minua ei syötetä niin kauvan kuin on Hanna emäntänä, se on vissi tosi.
Toinen miehistä otti nyt kattilasta kiehuvaa lientä pieneen kupposeen, ja puhalleltuaan siitä polttavan kuumuuden pois, kaatoi sitä lusikalla Tapanin suuhun. Mutta leuka tärisi vilusta, niin että miehen täytyi puristaa leukapielet toiseen käteensä ja toisella kädellään kaataa lientä suuhun.
Tuumailtiin vain, että lähteeköhän sieltä nyt uutta vai vanhaa ja minkä verran. Punssiakaan ei ollut kuin pullo puolillaan, kovin uhkasi käydä surulliseksi, jos juttua hyvin kauan kestäisi. Vastoin tavallisuutta ukko istuskeli kauan aikaa äänetönnä, maistellen silloin tällöin lusikalla kahvia. Oli toisillakin kerran puhevalta.
Kiitos äiti, kiitos! Tällä lusikalla ei syö kukaan, ennenkuin vanhin poikani. Nyt on kaikki hyvin. Nyt lähden ulos, sanoi Leena. Jos kuolen ennen kuin tapaan muut lapseni, pyydä heitä etsimään meidän suuren pihlajamme alta. Martti ojensi hänelle taas kätensä.
Nyt en enää jaksa, ajatukseni menivät sekasin. Juoksin tuvan toiselle puolelle ja otin kahvikupin, jossa minulla oli myrkky. Mantan huuto kuului korviini ja samassa palasin lusikka kädessä. Kumarruin kätkyen yli ja aloin lusikalla antaa kupissa olevaa myrkkyä lapselle. Koko päivänä ei hän ollut mitään syönyt, ei mitään suuhunsa ottanut. Tätä söi hän mielellään.
Eikö heidän mieleensä johdu, että jos syödään lusikalla, joka vuotaa puolet sisällöstään lautasen ja suun välisellä matkalla, on hyvin todennäköistä, että saadaan nousta nälkäisinä pöydästä? Olinhan ennenkin kulkenut tuhansia kertoja Washingtonkatua ja huomannut kauppiasten menettelyn, mutta siitä huolimatta katselin sitä nyt yhtä uteliaana, kuin en olisi sitä koskaan ennen nähnyt.
Hän haastoi jotenkin selvästi englanninkieltä, rämpytteli auttavasti pianoa ja oli vaatetettu euroopalaisten naisten tapaan. Hän osasi istua oikein tuolilla ja sohvalla, niinkuin sivistyneet ihmiset ainakin, eikä vaan lattialla ja maassa jalat ristissä alla, niinkuin hänen muut kansalaisensa. Samoin hän osasi myös syödä veitsellä, kahvelilla ja lusikalla eikä ainoastaan viisihaaraisellaan.
"Minä syötän poikaa, anna tänne lusikka ... mene vain, tuo kirje tänne, oitis!...´" Vihdoin akka menee arkkunsa luo. Kornetti seisoo takan ääressä, ottaa padasta lusikalla velliä, puhaltaa sitä tuskallisen näköisenä ja kaataa pojan auki olevaan suuhun. Akka koperoitsee arkussaan, etsii etsimistään.