United States or Jamaica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lehmät olivat siivoja lehmiä, jotka eivät koskaan juosseet hänen luotaan metsään, eikä mitkään karhut niitä ahdistelleet. Männynkävythän osasivat puskea. Riikalle juohtui mieleen, että lehmien seurassa tulisi olla lampaita. Hän löysi metsästä leppien siemennuppuja ja teki niille jalat. Ne olivat pikku lampaita; niitä ei hän voinut lypsää, sillä lampaita ei lypsetä.
Ajamme yksiöistä jäätä Korpooseen ja retkeilemme sitten ympäri Ahvenan saaristoa. Puustellini maat olivat vuokralla ja huoneista piti huolta muuan vanha vaimo, joka jo edeltäjäni aikana oli asunut talossa. Hän hankki kylältä naisen vaatteet Riikalle, joka halusi mitä pikimmin päästä venäläisen rakuunan puvusta.
Ojensin tällöin Riikalle hänen sormuksensa, jonka olin löytänyt kasakan ryöstösaaliin joukosta ja jota siitä lähtien olin kantanut vasemman käteni pikkusormessa.
Eikä minun sydämeni, hyvin ymmärrettävästi, pannutkaan suuresti tällaista lupausta vastaan. Jätettyäni hellät jäähyväiset Riikalle ja torpan väelle erosin toistaiseksi myöskin tovereistani, jotka ehdotukseni mukaan lähtivät pohjoiseen päin, Uudenkaupungin ja Rauman puolelle vakoilemaan. Itse menin aluksi edellä mainitun Fingerrosin luo ja viivyin siellä pari yönseutua.
"Riikaksi ne sitä puhuttelivat ja vesipuolelta pitäjästä kai tuo lienee, koska oli niin päivettynyt." "Vai Riikka, vai Riikka se on! No, oli se sille Riikalle onni, kun sai semmoisen miehen ja arvatenkin niin köyhä tyttö, että sillä ei ole muuta kuin kaksi tyhjää kämmentä", jahkaili Heta-muori. "Sanon vieläkin, oli se onni sille tyttö-rievulle."
Lähdin tällä kertaa yksinäni matkaan ja lähetin Ahokkaan Ekkerööhön viemään Riikalle kirjettä sekä vähän rahoja, jotta hän voisi taloon maksaa ylöspitonsa. Brändöössä ja Åfvassa ei ollut vielä sinne tullessani vihollisia, mutta joka hetki saarelaiset heitä odottivat Houtskarista tai Iniöstä käsin.
"Tuollahan tuo istuu portailla." "Jaha aivan oikein", sanoi kymmenniekka ja lähti pihan poikki portaille. Riikka ei näyttänyt tulijaa huomaavankaan, mutta jalkoterät kumminkin ponnistivat porrasta vasten, ikäänkuin hän olisi aikonut liikkeelle lähteä. "Saisikohan lainata yhtä sukkapuikkoa?" sanoi kymmenniekka tyynesti Riikalle. Tyttö näytti hiukan hämmästyneeltä ja kysyvin silmin katseli miestä.
Sitten päällikkö, ikäänkuin häpeissään, tuumaili: "kyllä me tukkilaiset todellakin taidamme olla, niinkuin sanotaankin, viimeisen vierimmäistä joukkoa." "Mitenkä niin, viimeisen vierimmäistä?" "No tuokin illallinen elämä ja minulla kun oli aikeet rahoa tyttö; mutta ei sinun siitä tarvitse virkkaa kellekään mitään. Minä en enää loppupuolta muista ensinkään. Puhuinko minä tuhmuuksia Riikalle?"
Mene kiireesti käskemään rouvaa tänne, hän huusi hengästyneenä Riikalle, joka parast'aikaa pani pienellä lusikalla kahvijauhoja pannuun. Ei sitä nyt voi mennä häiritsemään, siellä on vieras. Senpätähden juuri. Ennenkuin ennättää tehdä tuhmuuksia. Joudu nyt. Taikka minä menen itse. Elä, jumalan luoma. Minä sitten ennemmin Hän nosti pannun syrjempään reiästä ja meni sisään.
Mutta kun portti löi kiinni Lopon jälkeen, ei Pekka hänestä enempää huolinut, vaan juoksi riemuissaan sisään näyttämään Riikalle ja mammalle ja toisille lapsille, mitä oli saanut rouva Kiljanderin puodista, siltä hyvältä Maria neidiltä, joka aina ennenkin hänelle oli kaupantekijäisiä antanut, kun mamma laittoi rihmarullaa ostamaan taikka kengän-nauhoja.