United States or Belarus ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sen tottumus tekee. Oli uskomme väärä; ei jyristen suistuta suolla, vaan vitkahan mennään, meltona taipuvi rauta. Jumaliste! Tunkiolla ei turhasta kuolla, ja ainahan nauraa voi, kun itku ei auta. Sen tottumus tekee. Nyt uskon ma, että elää voisimme, vaikka kyyn pihdissä, pitelijällekin anteheks suoden. Miss' ihminen lahoo, lieron on leikkimäpaikka, ja viikon kun leikkinyt on, niin leikkivi vuoden.
Vihalla hänen haastavan ma kuulin, häveten niin siks häntä kohti käännyin, sen muisto että vielä vaivaa mua. Ja niinkuin mies, mi nähden unta pahaa unessa toivoo näkevänsä unta ja halaa olemattomaks, mik' onpi, niin minä, jok' en haastaa voinut, mutta halasin pyytää anteheks ja pyysin kuitenkin, vaikk' en luullut pyytäväni.
Oi, äitini armas, kun eläisit, nyt itkisin helmassasi! Sinä anteheks antaen pyyhkisit pois kyynelet poskiltani. Oi, ihmiset, miksi on ilkeyttä ja veljesvainoa miksi, kun luonut on Luojamme lempeä maan kaiken niin kaunihiksi? Miks ihmiset astutte allapäin, vaikk' korkea taivas on yllä? Ylös silmänne luokaa ystäväin, niin mielenne yhtyy kyllä!
Mitä kerrotte pilvistä kuun kultajuovat? »Ett' immet jo Salliman anteheks suovat.» Mitä virkat sa viitojen, lehtojen tuoksu? »Jo että sun päättyvi päiväsi juoksu.» Ja Kukkian kuusten ja koivujen humu? »Sun että jo häipyvi silmies sumu.» »Taas saat elon nähdä kuin kehdossa kerran, näin tuntea itsesi, tuntea Herran.»
Vihalla hänen haastavan ma kuulin, häveten niin siks häntä kohti käännyin, sen muisto että vielä vaivaa mua. Ja niinkuin mies, mi nähden unta pahaa unessa toivoo näkevänsä unta ja halaa olemattomaks, mik' onpi, niin minä, jok' en haastaa voinut, mutta halasin pyytää anteheks ja pyysin kuitenkin, vaikk' en luullut pyytäväni.
Tää kirja tässä Jumalan On oma puhdas tahto, Tää alkulähde itse on; Ja väärennyksen vahto On armon suojan sanasta Pois pesty kaikki jälleen, Ja pelastuksen kallio On saatu, veljet, tälleen. Nyt paavin papit anteheks Aneilla synnit myövät, Ja kuolinhaavan kirkkohon Opeilla näillä lyövät. Ei armon suoja pappi lie, Se Jumalalta vuotaa, Vain luojan anteeks-antamus Se synnintaakat huotaa.
Se antoi rintahan rauhaa, se uskoa unehen loi Jos muistat vielä sen virren, nyt laula, laula se oi! Hyi, kuinka sa impeni hymysit noin ihan keskellä kerrontaas, kun untes jo kentillä karkeloin hyi, miksi sä hymysit taas? Vai arvaatko impeni armainen, sa mille nyt nauroit, mille? Sa nauroit umpuille nuoruuden, elos haaveille hienoimmille. Se hymy se herjasi hennointas, se pyhintäs anteheks pyys.
Pyydä anteheks en mitään, mitään en ma anteeks anna, olen niinkuin luonto itse, joka lausuu: kärsi, kanna! Harmetkohot hapset, menköön selkä poikki taakan alla, sentään elämää ma laulan, kiitän mieliä kirkkahalla. Hyvät herrat, kauniit naiset, kyynelin ma täältä lähden, itken niinkuin syksy-ilta peittyessä pohjantähden.
Ne helkkyvät, helkkyvät päivät ja yöt, ne kaikuvat kaukaa, niin kaukaa. Ja laulaja kulkee ja kuuntelee ja laulaja kuulee ja laulaa. Kun yksi rehkii ja yksi raataa ja kaikki repii ja kaikki kaataa, kun yksi kantaa ja kaikki sortaa, kun yksi muuraa ja kaikki murtaa ja yks se anteheks antaa vaan niin minne yksi se joutuukaan? Lens lintunen mökkini lasille ja lauloi kaunihisti.
Oi äiti, en taida rakkauttani ilmituoda, en sanoa mitään; sen saat sinä anteheks suoda: ei sellaista sanota. Sua rakastanhan niin äärettömästi. Miks olet niin kaukana? Oi, luokseni saa, kipeästi sua kaipaan, mun syömmeni kärsii.... Oi äiti, ma lempinyt oon, sitä ainakin kuvitellut.