United States or Colombia ? Vote for the TOP Country of the Week !
On usvast' astunut aamu Jo Lützen'in aukeillen, Kun mustempi, murheen haamu Taas peittävi päivyen: On poissa Kustavi suuri Hepo juoksee haltiaton Ja puhtahan uskon muuri Hänen kanssaan murtunut on. Eräs urhosa poika Suomen On maassa, haavoissaan; Ei koittane uusi huomen Tuon silmähän milloinkaan.
»Vihdoinkin päivä sarastaa, Jo poistuu synkkä, pitkä yö!» Maria lausuu, kiiruhtaa »Nyt tehtävä on kallis työ Kallis ja raskas voidella Kun täytyy Herran ruumista.» Suruinen katse kirkastuu, Toivo hymyy huulillansa »Jo haudan seutu heijastuu, Vaikk' aamu vielä usvillansa Peittävi puut ja pensahat, Jotk' oven haudan verhovat.»
Kevät raitis vuodenaikani on, Vain sillä on voimaa luoda, Säde yksin nousevan auringon Voi huomenen uuden tuoda. Siks nykyisyys sua siedän vaan, Ett' toivon toukoa' sulta, Mut koito en nää sun toukoakaan, Mun peittävi silloin multa. Paris 20/3 1890. Kun kiivahimmin mulla sydän löi, Kun tulisimmin silmät säkenöi, Kun povi paisui, veret kuohahti, Jos vaarat, taistot mieleen juohahti,
Eesti mä oon sekä Eestiksi jään, Kunnekka kalma mun peittävi pään'. Eestien henkeä suoneni tykkii, Eestien verta mun syömmeni sykkii, Eestien kieli mun suustani raikuu, Eestien miel' läpi aivoni kaikuu. Eesti mä oon sekä Eestiksi jään, Kunnekka kalma mun peittävi pään'.
Eesti mä oon sekä Eestiksi jään, Kunnekka kalma mun peittävi pään'. Tää nimi Eesti on auvoni oiva, Lempeni leima ja yllyke voiva; Vaikk' olis tarjona kulta ja maine, En nimeäin tätä kiellä mä vainen. Eesti mä oon sekä Eestiksi jään, Kunnekka kalma mun peittävi pään'. Eesti mä oon sekä Eestiksi jään, Kunnekka kalma mun peittävi pään.
Kantaen Eestien onnettomuutta, Suojaten Eestien onnea uutta Eestien kanssa ma riemuan, huolen, Eestien eestä mä hengin ja kuolen. Eesti mä oon sekä Eestiksi jään, Kunnekka kalma mun peittävi pään'. Jäänlähtö Kääpän joesta. Kauvan kattoi rantoasi Lunten laajat peittehet, Kauvan kietoi aaltojasi Jäiden kylmät kytkyet.
Kuin sokean silmästä kyynel vaan on ikuisuudesta vuosi: mä kyllähän kyynelet vierivän nään ja aavistamaan ne saattavat syntymälähdettään mut sielun pohjan ja syvyyden, ne peittävi terhene ijäinen. Kun saituri ahnein aarteitaan vain ihmissilmiltä vahtii, niin salaisuuttahan ikuisuus.
Mut syksyllä myrsky kun pauhoaa ja voihkavi kaihoa katkeraa ja syysyö kun peittävi pilviseen jo vaippaansa taivahan tähtineen, niin kantelo kuohuissa kaikuu ja kiehtoen, tenhoten soi, se riemua raikasta raikuu ja itkien vaikeroi. Se on hän, se on hän, itse Ahti se on, mi kuohuissa laulavi laulelon.
On usvast' astunut aamu Jo Lytsen'in aukeillen, Kun mustempi, murheen haamu Taas peittävi päivyen: On poissa Kustavi suuri Hepo juoksee haltiaton Ja puhtahan uskon muuri Hänen kanssaan murtunut on. Eräs urhosa poika Suomen On maassa, haavoissaan; Ei koittane uusi huomen Tuon silmähän milloinkaan.
Kaunis on siinä hän nukkuessaan, surutonna ja tyynnä, kaunis niin kuin vanha on, kun lumi peittävi hapset, huulilt' on puna pois sekä kuihtuen kuivunut poski, mut elo pitkän pitkä ja turvasa, lämmin ja kirkas otsaan uurtehiseen kuin ehtoo luo kajastuksen.