United States or South Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sinä olet kuin yö huumaava ja kiehtova kuin yö, salaperäinen ja sulettu kuin syysyö, jota ainoastaan kirkkaat elosalamat valaisevat. »Nyt vasta minä ymmärrän mitä nuoruus ja rakkaus on! Kuinka se on suuri ja kaunis, kuinka se tulee kuin kuningas kultaisissa vaunuissa, ja viittaa meidät luokseen ja tempaa meidät mukaansa.» »Mutta miksi väriset, armaani?
Mustat olivat nyt voittaneet; heidän johtajansa, prinssi Syysyö, ratsasti Floran linnaan ja sai luvatun palkinnon, kauniin kullatusta hopeasta tehdyn metsästystorven.
Uusi isäntäni vei minut eräälle likaiselle pihalle, jossa sain kauroja ja heiniä eteeni. Jo rupesin toivomaan parempia päiviä, mutta juuri kun olin hyvälle tuulelle tullut, juohtui Helena mieleeni, ja katkera ikävä iloni tukahutti. Jospa vaan yhden kerran saisin vielä häntä nähdä, ajattelin kyyneleet silmissä. Seisoin siinä sitten kauan, aurinko meni levolle, tuli pimeä syysyö.
Kun emäntä tuli kotiin ja kertoi sen Santralle, rupesivat viljavat kyyneleet juoksemaan tämän poskille, mutta sanaakaan ei hän sanonut. Muori arveli, että tämä sanattomuus osoitti jo jonkinlaista asettumista ja taipumusta välttämättömyyden alle. Mielissään rupesi lohdutellen juttelemaan: »Hätäkö sellaiseen taloon on mennä!» On pimeä syysyö.
Mut syksyllä myrsky kun pauhoaa ja voihkavi kaihoa katkeraa ja syysyö kun peittävi pilviseen jo vaippaansa taivahan tähtineen, niin kantelo kuohuissa kaikuu ja kiehtoen, tenhoten soi, se riemua raikasta raikuu ja itkien vaikeroi. Se on hän, se on hän, itse Ahti se on, mi kuohuissa laulavi laulelon.
Gerda kuunteli äidin kertomusta ja liittyi häneen vielä lujemmin. Pimeä hämärrys esti äidin näkemästä synkeyttä, joka laskeutui kuin syysyö tyttären kasvoille, hänen kirkkaille silmilleen. Vihan syys-sumua itsevaltaisen isän tuomio vaan levitti lapsen lämpimään, raittiisen sydämeen. Gerda vihasi nyt sekä veljeään että isäänsä, vihasi heitä oikein sydämensä pohjasta, vaikka ei hän sitä sanoiksi lausunut.
Ovi avautui, ja he seisoivat nyt paljaan taivaan alla suuren metsän reunassa. Oli valoisa syysyö. Taivas oli tähtiä täynnä, kuu kallistui laskuaan kohden. Tuuli puhalsi kylmästi. Ei kumpikaan miehistä virkkanut sanaakaan. He veivät Genoveevan kauas, kauas metsään ja saapuivat vihdoin avoimelle paikalle, jota ympäröivät korkeat, tummat kuuset, synkät jalavat ja värisevät haavat.
Silloin kuului torven toitotuksia puistosta, ja esiin ajoi kaksi ratsastajaa, toinen päästä jalkoihin sysimusta mustan hevosen selässä, ja toinen yhtä lumivalkea valkoisen hevosen selässä, julistaen, että jos korkeasukuinen seura tahtoisi astua Floran linnaan, niin prinssi Talvilumi ja prinssi Syysyö palvelijoineen kävisivät taistosille vieraiden kunniaksi.
Syysyö saapuu, kuluu kevät, salat sulle selvenevät, kun vain vaihtumatta vuoni kumpuu alla koivujen, Oi, ei tieni koskaan tulle määrään, mi on suotu sulle, kun sa, elon kirkastama, riemuin sekä murheiden, kuoloon sammut, hetkeks haivut, lailla iltaruskon vaivut, hiljaa vain kun vuoni vierii, laakson tyyness' solisten. GUSTAF FR
Vieraiden paikoilleen istuttua ratsastivat eri tahoilta prinssi Syysyö viiden muun yhtä mustan ratsastajan seuraamana, ja prinssi Talvilumi viiden yhtä lumivalkean ratsastajan kanssa. Molemmat puolueet tervehtivät vieraita; torvet törähtelivät ja kehäjuoksu alkoi.