United States or Nauru ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaikki me ajattelimme niin, että mehän juomme vaan nyt; että sitten siellä tulevaisuudessa me tietysti emme juo. Ja mitä tehdään nyt, se on vaan satunnaista, merkityksetöntä. Nykyisyys on ikäänkuin vaan jonkinlainen varjo verraten siihen oikeaan elämään siellä tulevaisuudessa. Ja mitäpä siitä, jos vähän riehahtaakin nuoruudessa. »Man måste rasa ut!» sanoivat jotkut.
Onnella ei ole huomista päivää; sillä ei myöskään ole eilistä; se ei tiedä mistään entuudesta, se ei ajattele tulevaisuutta; nykyisyys kuuluu sille, eikä se ole päivä se on silmänräpäys. Minä en muista millä tavalla minä tulin S:ään. Eivät jalat minua vieneet, ei vene minua kuljettanut; jonkinmoiset leveät, voimakkaat siivet kiidättivät minut sinne.
Kevät raitis vuodenaikani on, vain sillä on voimaa luoda, säde yksin nousevan auringon voi huomenen uuden tuoda. Siks nykyisyys sua siedän vaan, ett' toivon toukoa sulta, mut koito en nää sun toukoakaan, mun peittävi silloin multa. Pariisi 20/3 1890. P
Tottumus viihtymään näissä ajatuksissa, tottumus tekemään vaan sellaista työtä, jonka yllykkeenä oli tulevaisuuden haave, kasvatti minussa vähitellen vastenmielisyyttä niitä lukemattomia asioita ja kysymyksiä kohtaan, joita nykyisyys alituisesti tuo esiin ikäänkuin ratkaisua vaatiakseen. Niillä ei ollut mitään merkitystä. Ne olivat olemassa ikäänkuin vaan vaivatakseen minua.
Synteinikö rankaisuksi tuo mun nähdä täytynee, Kuinka veljet keskenänsä kuolemakseen riitelee, Kuinka aiheeks kurjan kiistan nostettu on entisyys, Vaikka varmaan miesten tarmon vaatis moinen nykyisyys.
Minä aavistan, että nykyisyys vihdoin ottaisi esiin kauan sitten unohtuneet kysymykset, ja sanoisi minulle: sinä elät tovereinesi porttoloissa; tämmöiseksikö sinä aijoit tätä elämää, kun hait pelastusta paheestasi? ja oletko sinä nyt edes itsesaastutuksesta vapaa? Ei, ei, se on mahdotonta, etten minä olisi muuta kuin mitä olen nykyisyydessä. Minullahan on suuret aikeeni.
Jokainen piti nuoren tytön hänen perillisenänsä; niin, majuritar luuli niin itse, ehkä hän oli liiaksi tunnollinen ja karttava siitä puhuakseen tyttärelleen. Hermina sitä vastoin eli suruttomasti, katsomatta nykyisyyttä ulommaksi ja tämä nykyisyys olikin hänestä verrattoman ihana.
Meidän ajan käsitteemme on niin rakennettu, että me ehdottomasti kuvailemme ajan äärettömäksi, yksidimensionaaliseksi suureeksi, jossa eletty nykyisyys on ainoastaan ylimeno tämän äärettömyyden molempien puoliskojen, äärettömän tulevaisuuden ja äärettömän menneisyyden välillä.
Nykyisyys kyllä tietää, miten tämä runollinen teos on ilmi tullut, vaan tulevaisuus voisi ehkä tästäki teoksesta lausua niinkuin parista muusta sankari-runoelmasta on lausuttu, että niiden kokoiliat olisivat ne muka omasta päästään sepittäneet. Ja miksikä? Senköön tähden, että runollinen aisti ei voisi löytyä rahvaassaki, yhtähyvin kuin sivistyneissä?
Niissä oli jo taistelut taisteltu, uupumiset uuwuttu niin ne oliwat taistellut jo kaukaisessa muinaisuudessa, monena miespolwena, ja nykyisyys iloitsi, riemuitsi, ja nautti hedelmiä muinaisuuden walituksista, huokauksista, kärsimisistä ja sortumisista. Kenties ei yhdelläkään heistä ollut rowastin saatawat maksamatta niin, niin, kenties.