United States or Wallis and Futuna ? Vote for the TOP Country of the Week !
Akkunani alla olevaan lehtimajaan olen asettanut illallis-pöytämme; parsaheinän-juuria omasta puutarhastamme sekä mansikoita ja maitoa kaikki mieheni herkkuruokia on minulla illalliseksi. Tuo enkelin-muotoinen Hermina Linnaea koristaa paraikaa pöytää kukkasilla. Hän on niin ihana, niin hyvä, niin sanomattoman suloinen, ett'ei sitä kukaan uskoa saata!
Minulla ei ole liukkaita sanoja, ei minkäänlaisia turhamaisia tapoja naisille näyttää, mutta minulla on vankka tahtoni, joka tähän päivään asti on ryhtinsä pitänyt." "Kukapa sitä epäilisikään?" kysyi Hermina taasen hyvillään. "Minä en tahdo kantaa Bodendorff-nimeä, jos jalallani astun tänne teidän muutettuanne.
Kustantajani luulee, että yleisö ei juuri huoli paljoa maksaa tuommoisista jokapäiväisistä asioista. Kohta niistä sidottiin kiehkura Herminan päähän. Kukapa saattaisi kertoa sitä puhdasta, suloista onnea, ja viatonta iloa joka tästä nyt seurasi? Hermina ei enään ollut kalpea; eikä enään sanaakaan puhuttu Kaarlon palaamisesta kotiinsa omaistensa luokse.
Sitten aikoi tyttö taasen nousta ylös, mutta Bodendorff seisoi estäen hänen takanansa. "Oh vielä kerran!" sanoi hän hiljaa ja rukoillen. Hermina soitti saman kappaleen vielä kerran ja Bodendorff nautti sen säveliä kuin kukkasen tuoksua. "Te siis rakastatte soitantoa?" kysyi Hermina sulkiessaan harmonion. "Rakastan! Enkä ole vielä kenenkään kuullut niin soittavan!"
Yhden tiedän, joka minua miellyttää, yhden, jonka kasvoja katsellessani tunnen itseni onnelliseksi; yhden, jonka pidän kauniina... Tahdotko nähdä hänen kuvansa?" Hän saatti kornetin lähteelle, jonka kuvastimessa tämä mielihyvällä näki ahvettuneet, ilosta säteilevät kasvonsa. "Mutta sinun vanhempasi suosivat Genserik'iä", sanoi kornetti. "Mutta minä suosin sinua", vastasi Hermina.
"Minä luulin teidän olevan sangen väsyneenä eli voivanne pahoin, eli ehkä vielä molempiakin", sanoi Hermina lempeästi nostaen silmänsä häneen, "ja luulenpa vieläkin niin. Oletteko kipeä?" "Pieni pahoinvointi joka pian minun jättää." "Ja mikä siihen on syynä, mikä teitä vaivaa?" uteli majuritar. "Hevoseni pudotti minut!" vastasi hän lyhyesti. "Noo, ja ?"
Jokainen piti nuoren tytön hänen perillisenänsä; niin, majuritar luuli niin itse, ehkä hän oli liiaksi tunnollinen ja karttava siitä puhuakseen tyttärelleen. Hermina sitä vastoin eli suruttomasti, katsomatta nykyisyyttä ulommaksi ja tämä nykyisyys olikin hänestä verrattoman ihana.
Malttavaisena, lempeänä ja ystävällisenä, kuten kärsivä enkeli, seisoi Hermina levittäen viattomuutensa lumivalkiat siivet sovittavasti näitten, himojen taistelossa raivoisaksi ja katkeraksi joutuneitten luontojen välille. Hänellä oli ihana sielu, mutta se ei ollut, samati kuin hänen ruumiinsa, semmoisena syntyänsä.
"Ette luulleet nyt vielä talonne olevan meidän hallussamme?" keskeytti Hermina häntä. "Syylläpä sitä ihmettelette ja minä olen velvollinen, teille asiata selittämään. Ensiksikin oli kuolleen enoni viimeinen tahto, että äitini ja minä jäisimme tänne, kunnes itse ottaisitte talon haltuunne ja toiseksi on äitini melkein kaiken aikaa ollut niin sairas, ettemme ole voineet muuttaa täältä."
Kornetti otti itseensä näistä nuhteista, ja se tapa, millä hän vastasi paronille, vaikutti sen, että Hermina sai suuremman vapauden kuin ennen. He saivat nyt usein mennä kahden ulos kävelemään. Herminan opetus oli monessa, etenkin vakavammissa oppi-aineissa huolettomasti hoidettu.