Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. lokakuuta 2025
Heidän asuntonsa oli melkein kaupungin toisessa päässä, se oli pieni, sievä huoneus pienen viheriän ruoho-lakeuden vieressä. Siihen kuului pieni sangen hyvin hoidettu puutarha, jossa oli pari varjokasta paikkaa, jossa kävi lukea, työskennellä ja vieläpä teetäkin juoda. Mutta Hermina uneksuen pudotti kirjan eli työn helmaansa. Tarkasteliko hän nykyistä ja entistä elämäänsä.
Mutta missä minä nyt olinkaan? Jo muistan. Jaa ... nuori H. matkusti pois ja oli poissa koko kesän, mutta sukukartanon omistaja kävi ehtimiseen paroni K:n luona ja osoitti kohteliaisuutta. Eräänä kauniina päivänä kosi hän tyttöä, mutta mitä luulette? Hermina ei hänestä huoli vaan antaa suorastaan kieltävän vastauksen. Mutta silloinpa lienee talossa meteli noussut.
"Kas niin, serkku", sanoi Hermina, kauvan aikaa hiljaa ja vaijeten istuttuansa, vielä hiljaisemman majurittaren vieressä, "päättäkäämme nyt asiamme. Neljäntoista päivän perästä olemme valmiit lähtemään, mutta siksi vielä pyydämme saada hyväksemme käyttää vierasvaraisuuttanne!" "Vierasvaraisuuttani!" huusi Bodendorff punastuen vihasta. "Tahi keneltä sitä pyytäisin?
"Oh, viehättävän asuinpaikan joutoajoillanne syksy-metsästyksille ja iloisille seuroille!" sanoi Hermina. "Niinkö luulette?" kysyi hän katkerasti. "Pakoittasinpa itseni ampumaan luodin otsaani, jos kahta viikkoa täällä voisin olla, sillä minä olen kuni karhu kullatussa lintuhäkissä."
"Ei, oikeuden tuntoni ja ylpeyteni tässä asiassa minulle kaavan tekevät", sanoi Hermina katkerasti liikutettuna, "että hän niin on voinut tehdä, on varmana todistuksena, kuinka vähässä arvossa hän minua pitää!" Vanha lääkäri ei kumminkaan vähintäkään ymmärtänyt tätä naisellista logiikaa.
"Ja ensimmäinen, jota Hermina on rakastanut?" kysyi kornetti vähän tutkistellen. "Aivan varmaan! paitsi äitiäni olet ensimmäinen". Selvästi ymmärrän, miten kaikki tässä vähäisessä romani-hiukkasessa olisi saattanut tulla paremmaksi, hauskemmasti aloitetuksi ja vilkkaammasti esitetyksi; kuinka tämän kappaleen sekä alku että loppu olisi saattanut tuottaa kirjalleni kahden-kertaisen menekin.
Suokaatte anteeksi että, ilman mitään erityistä hyvästijättöä, jätän Reihensteinin, mutta kun te vielä kaikissa tapauksissa viivytte täällä kaksi viikkoa, niin tulen siis tilaisuuteen puhutella teitä, enkä voi sitä ennen kadottaa toivoani nähdä päätöksenne muutettuna. Teidän ja neidin uskollinen Rudolf Bodendorff." "Lakoonillinen kuin Turkkilainen!" huudahti Hermina suuttuneena.
"Niin, mitäpä vielä?" kysäsi hän ivallisesti. "Minähän vain heitettiin tomuun!" "Oh, tuo ilkeä Almansor!" huusi Hermina. "Sanoinhan minä, että sen niin piti käydä." "Voittepa iloita nyt, sillä Almansor on kuollut!" sanoi hän katkerasti. "Minäkö siitä iloitsisin, kun te siitä niin paljon piditte?" sanoi Hermina pahoilla mielin, "pidätte minua siis pahantahtoisena!"
Olihan Hermina nyt Kaarlon oma ja Kaarlo Herminan. He ymmärsivät toisiansa, he olivat onnelliset. Kaikki muuttuisi hyväksi, he olisivat aina yhdessä. Heitä ei enään mikään voisi eroittaa, he olivat toinen toisensa sekä maassa että taivaassa. Luonto näkyi olevan yhtämielinen näitten nuorten onnellisten kanssa; lempeänä, rakastavana, kuten hellä äiti, sulki se heitä hyväilevään helmaansa.
"Sen tähden ... sen tähden", jatkoi kornetti syvästi liikutettuna, "... että ... Hermina, sen tähden, että rakastan sinua sanomattomasti, ett'ei minulla yhtään iloa ole maailmassa, jollen saa sinua nähdä sekä olla sinun kanssasi..." Herminan enkelin-muotoiset kasvot loistivat odottamattomasta ja hartaasta ilosta. "Siis löytyy joku, joka minua rakastaa ... ja sinä olet se, sinä minun veljeni!
Päivän Sana
Muut Etsivät