Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Kuinka selittämätöntä eikö hänestä ollut, kun hän ei heti antanut tämän miehen löytää tietä hänen sydämeensä, nyt kun hän vapisi hänen edessänsä, nyt huomasi hän kuinka rakas hän hänelle todella oli. Ja kauvan sai Hermina vielä pelätä ja vavista hänen elämästänsä. Kaksi vuotta olivat he Italiassa, kun Bodendorff taasen uskalsi koettaa kotimaan ilman-alaa.
Hän, rajuin ratsastaja, paras laulaja meidän seurassamme, tunnettu rehellisestä, kullankirkkaasta mielestänsä, hän ei saanut jäädä pois. Tänäkin iltapäivänä lauloi hän meille laulun, viimeisen pitkäksi ajaksi." "Jumalani, mitä sillä tarkoitatte?" huudahti Hermina vaaleten. "Vuottakaa, hyvä neiti! Hän lauloi, mutta näytti sen jälkeen kovin rasitetulta ja jättikin meidät pian sen jälkeen.
"Pitääkö tämän päivän taasen alkaman niinkuin eilen loppui?" "Eilinen loppui sillä, että kävimme levolle", sanoi tyttö hymyten. "Mutta menkäämme nyt!" Bodendorff lähti vihastuneena siitä että hän seurasi tyttöä ja kuitenkin hän ei voinut olla sitä tekemättä. Huoneuksen toiselta puolelta astuivat he erääsen sangen vähän valaistuun eteishuoneesen; siellä avasi Hermina oven.
Rouva M. Se, että Hermina tuli kipeäksi ja melkeinpä puolihulluksi, aivan kuten tämä "Klamenttiina Kantsonissa" eräässä romanissa, kait Patronessa sen tuntee ja hän oli melkein loppua tekemäisillään elämästänsä. Kuiskuttaja. Väärin. Rouva D. Kuinka jumalattomasti! Rouva M. Silloin hänen äitinsä huolestui ja lähetti sanaa eversti H:lle, joka ennen muinoin lienee ollut hänen hyvä tuttavansa...
Nyt ei hän enään pitänyt vainajata turhamaisena, oikullisena arvollisien aarteiden kokoojana, joilla hän ainoasti tahtoi koota loistoa, vaan hän näki hänen oikeutettuna, itseluojana taiteilijana, joka tässä ympäristössä oli löytänyt elämänsä päätarkoituksen. "Löytyneekö mitään surkeimpaa, kuin tuollainen kohtalo?" sanoi Hermina ajatellen.
Kun Hermina istui harmoonion edessä, jota hän itse oli opettanut hänen soittamaan, uneksui sokea taiteilija itsensä takaisin entiseen elämäänsä, silloin unohti hän huonoutensa ja säveleiden siivillä nousi hänen murrettu sielunsa ylös kärsiväisyyden taivaasen.
Sitte kun ei enään melkein yhtäkään levottomuuden kipinää ollut jäljellä heidän sydämmissään, rupesi nämät lempivät selittelemään asioitansa toisillensa. "Sinä", sanoi muun muassa Hermina, "sinähän olet ensimmäinen, joka minua on rakastanut, sinä olet opettanut minua tuntemaan, että elämä on suloista!
"Ensiksikin", sanoi Hermina kuivasti, "en mielelläni taita kukkaisia ja toiseksi nuo ruusut eivät ole minun!" "Oh, sekö vain on esteenä!" Bodendorff otti kynäveitsen taskustansa ja alkoi, sanan mukaisesti, rosvota kukkaispensasta, kunnes Hermina estäen laski kätensä hänen päällensä. "No, lakatkaa jo, te pahuuden tekijä!" huudahti hän nauraen. "Tehän teette koko pensaan kelvottomaksi.
Hermina lauloi, mutta vapisevalla äänellä. Kornetti istahti akkunan ääreen ja pyyhkieli hikeä otsastaan. Hän koko aikana, jolloin Genserik oli talossa, tuskin puhui kolmeakaan sanaa, osaksi siitä syystä, ettei kukaan puhunut hänen kanssaan, sekä myöskin siitä, että nuori Genserik itse puhui lakkaamatta. Sitä paitsi hän tiesi oman arvonsa, ja tuopa häntä paremmin koroitti muitten silmissä.
Päivän Sana
Muut Etsivät