United States or Fiji ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Almansor on saanut sen maksaa kuolemallansa!" vastasi Bodendorff synkkämielisenä. "Ja sinä saat siitä vielä yhtämittaa maksaa", sanoi hänen säälivä kumppalinsa. "Sinä et nyt enään koskaan ole itsenäsi. Voipa hyvin päältäsi nähdä." "Hiljaa!" huusi Bodendorff suuttuneena. "Oletteko nyt kaikki muuttuneet vanhoiksi akoiksi?"
"Täällä on kärsimättömän kuuma!" ja nyt vaaleutta seurasi rusko, joka punotti kuni kuumetautisen. "Kerronpa sanani vielä", sanoi vanha, ystävällinen lääkäri, "onpa välttämätöntä että muutamaksi ajaksi jätätte tämän pelumyllyn, jota viraksi nimitetään. Lankeemisenne oli kuitenkin vaarallisempi kuin luulitte!" "Kirottu Almansor! En ole siitä koskaan uskonut hyvää!" huusi eräs upseereista.
"Niin, mitäpä vielä?" kysäsi hän ivallisesti. "Minähän vain heitettiin tomuun!" "Oh, tuo ilkeä Almansor!" huusi Hermina. "Sanoinhan minä, että sen niin piti käydä." "Voittepa iloita nyt, sillä Almansor on kuollut!" sanoi hän katkerasti. "Minäkö siitä iloitsisin, kun te siitä niin paljon piditte?" sanoi Hermina pahoilla mielin, "pidätte minua siis pahantahtoisena!"
Bodendorff ei pitänyt vaivaa maksavana katsoa miten tyttö vaaleni, vaan katsoi alas ja kun hän koetti estää puhkeavia kyyneleitänsä, piti Bodendorff sen pahana omanatuntona. "Hyvästi", sanoi hän kolkosti. Almansor kiiti pois, kuin siivillä ja pian ei edes tomupilvikään näyttänyt hänen retkensä suuntaa.
Sen unissaan näki äiti, Ois nähnyt muutakin kai, Mut valveille uinuksista Hänet koirain haukunta sai. Nyt siinä pitkällänsä On poika, ja kuollut on; Mut aamun hehkein hohde Luo posket ruskohon. Kädet ristihin äiti laski, Tuns oudoksi oltavan; Hän hymis hartain mielin: "Oi, kiitos Maarian!" Almansor.
Vähän raju vaan, ei ole oikein hyvin opetettu." "Erehdytte", vastasi hän, "Almansor ja minä olemme vanhat toverit. Enpä tiedä ketään, johon niin voisin luottaa kuin tähän uskolliseen eläimeen!" "Enpä juuri usko semmoista luottamusta. Jos se usein noin rajusti tanssii, niin se pian heittää teidät tomuun." "Ja mitäpä se olisi?" sanoi hän katkerasti. "Meidät heittää usein tomuun sallima."
Siellä doomissa Cordoovan On Almansor ben Abdullah; Vait hän katsoo pylvässarjaa, Ja hän hiljaa ääntäin puhuu: "Oi, te pylväät, jättiläiset, Allahille nousseet muinoin, Nyt, te jäykät, palvelette Kirottua kristikuntaa! "Ajan pakkoon mukaannutte, Tyynnä kannatte sen kuormaa; Niinpä mielellein voin, heikko, Minä myös jo rauhaa suoda."
Sinne kiitää ritar reipas, Viheltää ja naurain laulaa; Lauluun linnut riemuin yhtyy, Sitä säistäin virta pauhaa. Tuolla linnass' Alkolean Asuu Clara de Alvares; Isä sotii Navarrassa, Tyttären on päivät vapaat. Torvien ja rumpuin räikkeen Kuulee kaukaa jo Almansor, Ja hän näkee tulten tuikkeen Läpi linnapuiston varjon.
Ei kukaan ymmärtänyt missä hän kävi ja miksi hän vasta puolyön aikaan palasi kotiin vaahtoisella ratsullansa. Hän oli niitä luonteita, joita utelijaatkin jättävät rauhan. Palausmatkalla eräältä näiltä retkiltä kompastui Almansor ei koskaan enää noustaksensa. Toinen reisi oli taittunut.
Hermina kuuli kapteenin käskevän että hänen hevoisensa aamulla aikaisin satuloittaisiin. "Lähdettekö meidän kanssamme?" kysyi Hermina innolla. "En, minä lähden ennen teitä!" sanoi hän kolkolla äänellä. Päivän valjetessa seisoi Almansor satuloittuna varroten herraansa, mutta naisetkin tahtoivat lähteä aikaisin ja Bodendorffin tullessa alas, oli Hermina täydessä työssä matkakirstujensa kanssa.