Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. lokakuuta 2025
Hän istui oikoisena ja komeana, kuten kuningatar vaunuissaan ... vaunuissaan sanoin minä ... kyllä kauniistikkin ... nuoren G:n ekipaassi se oli, itse istui hän siellä myös, kuten häkkiin saatu lintu ja sepä ehkä teki rouvaa noin ylpeäksi..." "G:n vaunuissa? G. heidän seurassaan?" kirkasi kornetti; "ja Hermina?" "Istui ja katseli alas päin kuten kalkkuna.
Silloin vasta loi Hermina kyyneltyneet silmänsä Kaarlo kornettia kohden, sanoen: "veljeni, sinä olet kovin hyvä..." Hän aikoi puhua enemmän, mutta äänensä vavahti; hän vaikeni ja näytti taistelevan kyyneltensä kanssa, mutta lisäsi sitten taas, kääntäen samalla kasvonsa pois päin: "sinä viivyt täällä minun vuokseni, hyvyydestä minua kohtaan, ja sinulla un minun vuokseni monta ikävää ja raskasta hetkeä ja ... kuitenkin saattaisit olla hyvin onnellinen, sinullahan on isä, on äiti, molemmat kovin hyvät ja oivalliset ... sisaria, joita rakastat; he sinua kaipaavat ... palaa takaisin heidän pariinsa ja jää heidän luoksensa ... ole onnellinen ... äläkä tule tänne takaisin!"
Hän punehtui omasta heikkoudestaan ja koki väkisin tunteitansa hillitä, mutta yhtäkaikki häntä vaivasi polttava epäilys ja palava halu saada kerta vielä kuulla hänen soittavan. Hänen ainoa lohdutuksensa oli se, ettei Hermina ollut lähettänyt harmooniota takaisin, ehkä häntä pahetti kun siitä ei hänelle mitään ilmoitettu.
Rakkaalla ylpeydellä, jolla nainen nojaa sen miehen rintaa vasten, jota hän rakastaa, katsoi Hermina häneen, mutta pelon tunne liittyi hänen iloonsa nähdessänsä kirkastuneen katseen hänen kummallisesti kiiltävistä silmistänsä ja kärsivän näön hänen otsallansa. "Nyt varmaankin lähdet Reihenstein'iin, rakkaani", sanoi hän rukoillen, "siellä alat voida hyvin."
Kun Hermina suuttuneena kapteenin kiellosta johon hän kuitenkin itse oli syypää ei enää tahtonut muistaakaan koko miestä, lensivät kuitenkin hänen ajatuksensa häneen, eikä mikään voinut hillitä suuren suurta surua hänen sielussansa. Harmooniokin jäi aukaisematta, ja hän, joka ennen teki monen tunnin matkan saadaksensa kuulla sen säveleitä, hänkin oli poissa.
Veljeni, ystäväni, minun kaikkeni ... ah, anna minulle anteeksi! Hyvästi! Hermina". Kirje oli edellisenä päivänä kirjoitettu. "Nyt Tukholmaan!" sanoi kornetti hurjasti ja vakaasti päättäen häntä omaksensa voittaa taikka kuolla! "Oi iäinen taivas, kiitos olkoon sinulle! vielä on aikaa!" Ilta kävi myrskyiseksi ja pimeäksi.
Pila hymyili hänen silmistään ja suunsa ympäriltä, kun hän kohteliaalla kumarruksella otti vihon vastaan. Bodendorff taasen huomasi taitamattomuutensa ja puri suuttuneena huuliansa. "Nyt tahdon teille näyttää vielä jotain", sanoi Hermina kädellään viitaten Bodendorffia itseänsä seuraamaan. "Eikö katseleminen milloinkaan lopu?" kysäsi hän ja jäi seisomaan.
Vanha lääkäri oli todella koetettu ystävä, Hermina oli lapsena monta kertaa hänen helmassansa istunut hän tulkoon halusta. Lääkäriltä Hermina ehkä saisi jotain tietoa serkustansa? Asiasta ei äiti eikä tytär sen enempää haastellut. Seuraavana päivänä istui Hermina pienessä puutarhassa, jossa asterkukat syksyn tulon varmoina ennustajina jo alkoivat kukkia, ja katseli puistokäytävätä pitkin.
"Se on surkuteltavaa! Mutta hänellä oli kuitenkin tieto, oli muisto siitä, että hänkin on ollut jotain!" Hermina ymmärsi esiin vivahtavan katkeruuden Bodendorffin sanoissa. Parempi että ihmiselle olisi teon ja tiedon rikas maailma ikuiseksi suljettu, kuin että olisi sen valoisasta portista astunut sisälle!
"Mikä mies hän oikein on?" arveli Hermina itsekseen, "koska hän niin halveksimalla voi kaikkia taide-aarteita katsella täällä? Eli olisiko hänen vastahakoisuudellaan toinen peruste. Ehkäpä olisi vanhalla viinillä täytetty kellari, biljaardisali, ja somilla hevoisilla varustettu talli häntä paremmin miellyttänyt?" Mutta muistaessaan serkkunsa surkeannäköiset ajo-pelit, peruutti hän päätöksensä.
Päivän Sana
Muut Etsivät