United States or Panama ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sakris oli pitänyt kelloaan tarkasti silmällä ... ja nyt yhtäkkiä, otti hän kellon taskuunsa, kirveen kainaloonsa ja alkoi tallustella rakennukseen... Siellä pyysi hän jälleen saada vellinsä taikka puuronsa... Kiirettä ei oikeastaan olisi. Mutta hän aikoi vielä tänä iltana käydä Krokelbyssä, noutamassa joitakin työkaluja, jotka olivat sinne unohtuneet: veistohaka ja piilu ... ja jos jotakin.
Suomalaispojat olivat pikaisen lähdön kiireessä unohtuneet ja jääneet oman onnensa nojaan. Nähdessään ruotsalaisten heidät huomanneen he kiireen kaupalla levittivät purjeensa ja purjehtivat pohjoiseen päin toivoen löytävänsä omat maanmiehensä.
Hänen muistinsa oli pohjaton ja niinkuin ei vuolas koskikaan anna kaikkien vesiensä vuotaa yht'aikaa, niin oli välskärilläkin aina uusia kertomuksia varastossaan, oli kertomuksia ajoilta nykyisiltä, mutta vielä enemmän ajoilta, jotka ovat kauan sitten unohtuneet.
Minä teroitin nämät sanat muistooni voidakseni myöhemmin kirjoittaa ne päiväkirjaani. Sillä niissä tuli mielestäni niin voimakkaasti esiin juuri ne aatteet, joita oppiajallani olin historian oppikirjoista saanut, ja jotka nyt pitkällä tuskan ja surun ajalla olivat mielestäni unohtuneet.
Miettinen ja Voutila olivat jo aikoja sitten unohtuneet, kun Antti, rantatietä ajaessaan, yht'äkkiä näki heidän suurta kirstua kantaen väistyvän tiepuoleen, minne pyörä heitti kuraa heidän vaatteilleen ohi kiitäessään.
Nyt olivat kaikki vaivat unohtuneet. Haaranojan leveä suu näkyi hymyilevän huurteisten hivuksien välistä, samalla kun hän koetti perehdyttää meitä ympärillämme olevaan seutuun ja tuumiskeli, mitä nyt ensiksi oli tehtävä.
Kun Tulla vihdoin oli saanut kaikki vaunuihin ja palvelustytön kanssa pari kertaa juossut ylhäällä hakemassa viuhkoja ja hansikkaita, jotka olivat unohtuneet, varoittanut sisaria menemästä tanssisaliin hameet ylös kiinnitettyinä tai päällyskengät jalassa ja pyytänyt isää tuomaan kotiin vähän makeisia lapsille, huokasi hän helpoituksesta ja kiiruhti äidin ja sisarien huoneeseen panemaan järjestykseen hajalleen heitettyjä vaatteita ja muita esineitä.
Eevi ei vastannut mitään. »Eikö välimme nyt ole selvä, Eevi rakas?» Silloin aukeni Eeviltä kyynelten sulku, ja hän itki, itki niinkuin ei koskaan ennen elämänsä päivinä. Oma onni ja omat pettymykset olivat häneltä unohtuneet. Katumuksen kyyneleitä hän vuodatti, ja ne virtasivat kuin keväinen sade, joka roudan maasta sulattaa, pehmittää sen ja tekee sen hedelmääkantavaksi.
"Arkiselle ruualle" kutsutut vieraat istuivat paikoilleen, ja pöydälle tuotiin kaksi kukkuraista vadillista munia, joista kuitenkin suurin osa oli vedestä otettaessa haljennut. Oli ruvettava ruualle, mutta ensin piti saada veitsiä, suolaa, kahveleita, lusikoita, jotka pienet sivuasiat olivat unohtuneet pöytää katettaessa. Vieraat naurahtelivat.
Uutela huomasi ihmeekseen, että kaikki muutkin olivat alakuloisia ja sanattomia niinkuin he olisivat unohtuneet mietteisiinsä, aikomatta sisään mennäkkään. »Katsos peijakasta kuinka pahasti tuo nurkka on painunut!» huudahti hän vieressä olevaan aittaan katsahtaen.