Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. toukokuuta 2025
Mut kuolema häntä jo huhuilee manan virran toisella puolla, hän tyynenä Tuonelle hymyilee: jalon helppoa aina on kuolla! Hän katsoi katsehen viimeisen niin suruisin silmäyksin ja alkaa tutkimusretken sen, jonka tuntevi unelma yksin. Mun isäni kallihin kuolema vei, hänet peittävi musta multa, ja luokseni koskaan palaa ei hän retkeltä aloitetulta.
Kuin sokean silmästä kyynel vaan On ikuisuudesta vuosi: Mä kyllähän kyynelet vierivän nään Ja aavistamaan Ne saattavat syntymälähdettään Mut sielun pohjan ja syvyyden, Ne peittävi terhene ijäinen. Kun saituri ahnein aarteitaan Vain ihmissilmiltä vahtii, Niin salaisuuttahan ikuisuus.
Eesti mä oon sekä Eestiksi jään, Kunnekka kalma mun peittävi pään' Eestiksi Luoja mun syntyä antoi, Eestiksi äiti mun ilmoille kantoi, Eestiksi ruokki mun äitini rinta, Eestinä astelin taattolan pintaa, Eesti mä oon sekä Eestiksi jään, Kunnekka kalma mun peittävi pään'
Vielä ne hongat huohoaa Salon rohkeita poikia varten, Syömet sykkii riksuttaa Yläkarjalan kaunotarten. Syntyi Pälkäneellä 16/10 1865. Tuli ylioppilaaksi 1888, maisteriksi 1894. Julkaisi 1895 runokokoelman Kotoisilla rannoilla. Jo hautansa aukes, Jo peittävi seppoa santa; Käs' raution raukes, Ja surren huokuvi ranta, Kun kuusien alla hän uinuu.
Kevät raitis vuodenaikani on, vain sillä on voimaa luoda, säde yksin nousevan auringon voi huomenen uuden tuoda. Siks nykyisyys sua siedän vaan, ett' toivon toukoa sulta, mut koito en nää sun toukoakaan, mun peittävi silloin multa. Pariisi 20/3 1890. P
Akilleus, ah, olet miekkoinen mies, joka Tuonen lehdoissa lepäät, Agamemnon, hän tiensä varmaan ties, Menelaoksen lauha on taas kotilies, mult' yksin miks kodin armon Poseidon ankara epäät? Puna häpeän peittävi poskiain, mun rintani kaihosta riutuu, en viestiä saa sotaveikoistain, en poiastain, jään tänne ain kuin kurja mies, kuin Paris, mi lemmen huolihin hiutuu!»
Se uusia töitäkö hornan Nyt rotkoissa kuiskailee Ja vilppiä taisteluvimmaa, Joka ihmiset villitsee. Surumielinen murheenharso Se peittävi hongat nuo, Purot, lähtehet synkiksi käyvät, Kun tuulonen viestejä tuo. Vihakatseita peikkojen luulis Joka pensaasta ilkkuavan, Salaviekkaat askelet tuntuu Ihan taakseni tassuttavan.
Mun henkeni lentoa kaipoaa, mun sieluni suuruutta janoaa, ei viihdy se narrien tiellä! Nyt nään kuin tuolla jo kangastaa mun henkeni, kaihoni kaivattu maa, mun toivojen lentoni määrä. Sen vuoria kultaavi aamunkoi, sen rannalta vapahat laulut soi ei orjien kuoro väärä. Lumi peittävi luonnon, jonka mä nään mut keväällä, keväällä nostaa pään taas kukka ja vihreä heinä.
Kaunis on siinä hän nukkuessaan, surutonna ja tyynnä, kaunis niin kuin vanha on, kun lumi peittävi hapset, huulilt' on puna pois sekä kuihtunut kuivunut poski, mut elo pitkän pitkä ja turvaisa, lämmin ja kirkas otsaan uurtehiseen kuin ehtoo luo kajastuksen. Niin Elli luki, ja isä myönsi, nähtävästi liikutettuna, että se oli kaunista...
Mut kuolema häntä jo huhuilee Manan virran toisella puolla, Hän tyynenä Tuonelle hymyilee: Jalon helppoa aina on kuolla! Niin katsoi katsehen viimeisen Rauhallisin silmäyksin Ja alkaa tutkimusretken sen, Jonka tuntevi unelma yksin. Mun isäni armahan Tuonela vei, Hänet peittävi musta multa, Ja luokseni koskaan palaa ei Hän retkeltä aloitetulta.
Päivän Sana
Muut Etsivät