United States or Vietnam ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vielä ne hongat huohoaa Salon rohkeita poikia varten, Syömet sykkii riksuttaa Yläkarjalan kaunotarten. Syntyi Pälkäneellä 16/10 1865. Tuli ylioppilaaksi 1888, maisteriksi 1894. Julkaisi 1895 runokokoelman Kotoisilla rannoilla. Jo hautansa aukes, Jo peittävi seppoa santa; Käs' raution raukes, Ja surren huokuvi ranta, Kun kuusien alla hän uinuu.
Utu-tyttö, neiti terhen, u'un huokuvi merelle, sumun ilmahan sokesi. Piti vanhan Väinämöisen kokonaista kolme yötä sisässä meren sinisen. Yön kolmen levättyänsä sisässä sumun sakean virkki vanha Väinämöinen: "Ei ole mies pahempikana u'ulla upottaminen, terhenellä voittaminen."
Hengitä halla, kohtalon halla, hengitä orponi onneton pois! Nukkuos äityen nurmilintu, tuuti, tuuti lulla! Uiunuos pakkasen untuville, armahille, harmahille, painuos yöhyen parmahille tais jo Tuoni tulla? Miksi et nuku oma kukkani, rukkani? Itket kylmäkö koski? Kylmäkö on? Ihme! Lämmin on lapseni poski, sulanut seimin on seinä, allasi, allasi angervon kuumana huokuvi heinä.
Aaltojen kuohunta kuului vastarannalta, yörastaan liverrys humajavasta metsästä, hiljainen loiske veneitten luota, ja palavan nuotion luota kuului kuorsaus, vaan myöskin hiljainen laulun hyminä. Liisa valvoi vielä, istui makaavan Katrin vieressä, neuloi sukkaa ja lauleli hyräili: »On virran vierevän rannalla minulla mielipaikka; somasti metsä huokuvi, kova on virran valta.
Metsä huokuvi muretta, Koivu lehtensä varisti, Nurmi itki, kukka kuoli Tällä paikalla pahalla. Aika kuolla on minunkin. Lausu, miekkani verinen, Syötkö syyllisen lihoa? Lausut kuulen: syöt himolla Syyllisen sydänveriä. Syytöntäkin ennen ahmit Noissa suurissa sodissa. Pulppua, punainen virta, Kuin vihainen Vuoksen aalto, Kosta vaikeat vikani! Sortuu miekkaansa.
Vuorten äyrähät kaikuja loi, Kunnahat kumajaa Hongikot humajaa: Lilja mun lehmäni hoi! Kalkatus kellojen uupuvi, toipuu, Lehtien liipotus raukenee, Metsä jo vaijeten unteloks voipuu. Paimenen hoilotus, Kutsuva loilotus Yksin nyt korpia kiertelee. Usvia huokuvi lammikon pinta, Yö on ja päiväkin karkuhun saa. Kas kuin tummeni metsikön rinta, Varjot taajat sen verhoaa!