United States or Isle of Man ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tummana vyöryy Tuonen virta. Ken häämöittää sumussa sen rannalla? Ken lähestyy Manalan pimeätä pirttiä? Kalma seisoo rannalla. Hän kutsuu Manalan tyttäriä: "Kalman tyttäret, Tuoni lähestyy tummaa kotiansa, vahva valtijas, maan herra, lähestyy saaliillensa. Komea on tuomansa saalis. Kalman tytär, sisaristasi nuorin, tartu airoihin, siirrä venho, virran toiselle rannalle."
Tehköön kerjureille, mit' aikoo mulle lahjaa antava. Vain vaadin korvaa lasten kyyneleille povenne maininkien pohjassa, jotk' Eedeninsä katoomista itkee, kun kalma heiltä kukat heljät kitkee. Ne leikki siellä sievin päivänperhoin, ne kirmas yli niittuin kirjavain. Yön hunnut yksin heidät huoli verhoin, Koi-Luojan rusko heidät riisui vain.
Pyysivät noin anovasti, ja auttoi Pallas Athene. Vaan tytärt' ylhän Zeun rukoelleet kons' oli urhot, kuin jalopeuraa kaksi he riensivät yön pimeässä, kalma ja vainajat vain jalan all', asut, hyytyvät hurmeet.
Eesti mä oon sekä Eestiksi jään, Kunnekka kalma mun peittävi pään'. Tää nimi Eesti on auvoni oiva, Lempeni leima ja yllyke voiva; Vaikk' olis tarjona kulta ja maine, En nimeäin tätä kiellä mä vainen. Eesti mä oon sekä Eestiksi jään, Kunnekka kalma mun peittävi pään'. Eesti mä oon sekä Eestiksi jään, Kunnekka kalma mun peittävi pään.
Haamu eikö ole Ijäisen hengen ajallinen muoto? ERLAND. Ei muuksi voi sit' ymmärtää. WILHELM. No niin, ma Olavi pyhän kalma muoto olen. Sen aatteen johti mieleeni hän itse, Mä hänen tosihaamunansa tulen. ERLAND. Mun poikani! Kuink' kovin palavat Sun tummat silmäsi. WILHELM. Mun aatteeni Iankaikkisuudessa on mieluisimmin; Ja henkein valtakunta monta kertaa On silmäin eteen mulle ilmestynyt.
Hän vartoi: tyttö läheni, kuin kutsun kuullut ois, niin suoraan, varmaan, ääneti, kuin henki häntä tois. Jo saapui valaistessa kuun jo sattui katse kaivattuun. Hän näki, nimen äänsi, suu ei vastausta suo; sylihin vieno viskautuu, ei sulje syli tuo; läväisty rinta elvy ei, vait kaikk' on, kaiken kalma vei.
Onnellisna suuteloistaan, Armastel' ne toinen toistaan Täynnä rauhaa Tyyntä, lauhaa Senpä kalma häiritsee! Kuinka vartookin ja uottaa, Eipä herää nää. Ei voi lemp', ei kevät tuottaa Heille elämää. Mutta heidän haudaltansa Virkoo uusi ruusukansa, Mullan päällä Suvi-säällä Uudet perhot liehuilee. Linnustaja.
NAISET. Herra siunaa, mikä se oli? LEENA-KAISA. Kalma löi. ANNA-MAIJA. Vai lienee maailman loppu käsissä. Eikö lieto! Homsantuu se vain seinää jymäytti, koska hän nyt tuolla nyrkkiä pui ja hyppää kuin villitty. RISTO. Ulos miehet! Ottakaa kiinni se riivattu ja viekää poliisikamariin. JOHANNA. Ei, antakaa hänen olla rauhassa. RISTO. Mitä vielä. Putkaan tyttö vain ja pian. TOPPO. Myöhäistä!
Huudot kuullen, kuoleva nous talonpoika istumaan, kuolon kalma kasvoissansa, pilkan hymy huulillaan. Riemuitkaatte, niin hän huusi, rikoksista riemuitkaa; murrettu on Suomen kansa, sorrettu on Suomenmaa. Riemuitkaatte siitä, että päivän peitti musta yö, riemuitkaatte siksi, kunnes koston hetki vihdoin lyö.
Hautojen ja niiden asukkaiden valtias oli nimeltään Kalma, mutta Tuonelan eli Manalan hallitsijoita kutsuttiin nimillä Tuoni ja Mana.»