United States or Nicaragua ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ken sen templiin kulki, Liian pyhään kulki, Jotta siks sen risti Merkitsisi julki. Templiss' yö on vuoroin, Raskas kaiho vuoroin; Varjot synkät heittyy Komeroihin kuoroin. Hämy siell' on musta, Hämy liian musta, Jotta mitkään muistot Antais valaistusta. Silmäs siellä kaihtuu, Ja kun noin se kaihtuu, Kaikki kuvat, mielteet Sulta tyhjiin haihtuu.
Vaan Zeus kaitsevasilmä jos ei sitä viestiä laita, en sua neuvo, en yllytä vain lähimaille ma lainkaan laivojen danaolaisten, vaikk' ikävöitsevi mieles." Hällepä näin Priamos jumalainen vastasi, virkkoi: "Puoliso armas, pyyntöäs en totisesti ma hylkää; on hyvä puoleen Zeun kädet nostaa, ett' avun antais."
Siks anoin, että tiedon yhtä runsaan hän antais kuin jo antoi tiedonhalun. »Keskellä merta maa on autioitu», hän puhui, »Kreta nimeltään, min päämies syytöntä vielä johti ihmiskuntaa. On siellä vuori, muinoin virkistämä purojen, puiden, nimeltänsä Ida; nyt autio kuin jäännös entis-ajan. Kehdoksi varmaksi sen Rea kerran valitsi pojalleen, ja kätkeäkseen tuon itkut, käski huutaa, laulaa, soittaa.
Miks' lehtipuut niin humisette Vienosti hiljalleen? Miks' taivaan pilvet katselette Nyt maahan alhaiseen? Oi hauta, kun Jo ottais' mun Ja antais' rauhan unta!
Ollut ei, ken joukon järjestäisi, ei, ken neuvon antais, ketä kuultais, kunnes korven komeroista tullen mieron poika saapui, sankar-otsa, kunnes äänensä soi taistoon kutsuin; Liekki sinkos silloin joka rintaan, pelko poistui, hänet tunsi kaikki, kanssaan hän päin miekkoja vei meidät, niinkuin kaislikkohon myrsky ryntää. Katso kirkkoon päin!
Noin hän virkki ja pois pojan armaan luota jo lähti; sitten siskojen näin, merenneitojen, käänsihe puoleen: "Jälleen painaukaa meren laajaan helmahan, menkää vetten vanhan luo kotikartanohonne ja kaikki hälle te haastelkaa. Ma Olympoon itse nyt ylhään luokse Hefaiston käyn, sepon kuulun, jott' asun antais uljaan, kirkasvälkkehisen hän poikani ylle."
Ja hänet näin ma kuolon painamana jo kumartuvan maata kohden, silmäin vain ovi auki taivahalle oli. Ett' anteeks antais vainoojille Herra, rukoilevan hän näytti vaivassansa, näöllä, jot' ei vastustaa voi sääli. Kun sieluni taas unestansa kääntyi totuuteen, jok' on unen ulkopuolia, näin harhani, mut totuuden myös niissä.
"Se on valhetta," huusivat lappalaiset, "sillä jos hengest' olisit, miten me hengest' olemme, niin et sinä, joka sanot opettaja olevas, antais kenenkään pitää rauhaa eikä eloa, joll'ei hän hengest' olis, miten sinä ja me." Hän tuskin oli puheensa lopettanut, kun eräs vanha vaivanen vaimo leukkaleukoinensa, paljain päin ja harmaat hiukset vanutteisina riippuen alas hartioille, syöksi sisään.
"Minkähän suuren sitten luulisit pojasta tulewan, jos hänet kouluunkin panisi?" "Enhän minä hänestä suuria toiwokaan, mutta antais hänen koettaa; aina hän siellä kuitenkin jotakin oppisi." "Sinun mielestäsi poika pahasesi on kai liian hywä talonpojaksi, wai kuinka?" sanoi isäntä tylysti. "Woi, älä niin sano, Israeli!
Aisti ei voi ajatella Sitä suloisuutta, Jota saivat nautiskella Joka hetki uutta. Siinä pullot olvinensa, Siinä lasit, kortit! Tuntui jo kuin aukenisi Paratiisin portit. Miehet iki iloissansa Maistelivat kaljaa, Jopa rati-riemuissansa Joivat veljenmaljaa. Matti soitti, säkkipeli Suloisesti kaikui, Voi kuin hauskaa! "rakas veli" Riemulaulut raikui. Ken ei antais rahojansa Päästäksensä tähän?