Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Ja jos en laula polvenani, Kuulu kullan valkiana; Ikä kuitenki kuluvi, Kasvo kaunis lankiavi, Muoto muualle menevi, Koko varsi vanhenevi. Laulan voiessani.
Klaus lähtepi ajohon Ajoi Aumasten laolle, Pikkuniittuisten nimelle. Kirsti pyykille menevi, Pienten vaatetten pesolle, Paitain Elina rouan. Kuului kolkkina koasta; Kävi roua katsomahan "Oh mun Kirsti piikaseni! Mitä kolkitset koassa, Paukutat patoin luona?" "Huoran huopia virutan, Pahan vaimon vaattehia." "Elä Kirsti piikaseni! Kolki niitä niin kovasti."
Lemmeksi sinulle luonto, Ihmisist' ilo vähempi: Jos ken juo heleän helmen Silmäsi sirottamasta, Kasvonsa ken kaunistavi Pohjasi pusertamasta, Niin jo matkalleen menevi, Sun uralle unhoittavi. Niin on lähtehen lirinä, Kuin on paimenen elämä: Lemmeksi sinulle luonto, Ihmisist' ilo vähempi.
Kun tämä kana katovi, Tämä puola pois menevi Tahi kun kuolen kuulu piika, Katonen kasarivaski; Jääpi sulhoset surulle, Miehet mielimurtehille, Partasuut pahoille mielin, Hattupäät halajamahan. On kumpiaki. Niin on noita poikasia, Kun on mustia sikoja, Talvitakku porsahia. Niin on noita poikasia, Kun on suolla sammakoita, Alla virsun vinkujia.
Ahti oli saarella asuva, Kaukoniemen kainalossa. Oli pellon kynnännässä, vainion vakoannassa. Korvalta ylen korea, kovin tarkka kuulennalta. Kuulevi jumun kylältä, järyn järvien takoa, jalan iskun iljeneltä, reen kapinan kankahalta. Juohtui juoni mielehensä, tuuma aivohon osasi: häitä Pohjola pitävi, salajoukko juominkia! Murti suuta, väänti päätä, murti mustoa haventa; veret vierähti pahaksi poloisilta poskipäiltä. Heti heitti kynnöksensä, vaon keskivainiolle; nousi maasta ratsahille, lähtevi kohin kotia luoksi armahan emonsa, tykö valtavanhempansa. Sanoi tuonne saatuansa, toimitteli tultuansa: "Oi emoni, vaimo vanha! Pane ruoka ruttoisesti syöä miehen nälkähisen, haukata halun-alaisen! Lämmitä samassa sauna, pian pirtti riu'uttele, missä mies puhasteleikse, sueiksen urosten sulho!" Tuop' on äiti Lemminkäisen pani ruoan ruttoisesti syöä miehen nälkähisen, haukata halun-alaisen yhen kylyn joutuessa, yhen saunan saapuessa. Siitä lieto Lemminkäinen otti ruokoa rutosti; meni saunahan samassa, kävi kylpyhuonehesen. Siellä peiponen peseikse, pulmonen puhasteleikse, päänsä pellavaspioksi, kaulanvarren valkeaksi. Tuli saunasta tupahan. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Oi emoni, vaimo vanha! Astu aittahan mäelle, tuo sieltä somat sopani, kanna vaattehet vakaiset, jotka päälleni pukisin, varustaisin varrelleni!" Emo ennätti kysyä, vaimo vanha tutkaella: "Kunne lähet, poikueni? Lähetkö ilveksen ajohon vaiko hirven hiihäntähän vai oravan ammuntahan?" Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli: "Oi emoni, kantajani! Lähe en ilveksen ajohon enkä hirven hiihäntähän, en oravan ammuntahan; lähen Pohjolan pitoihin, salajoukon juominkihin. Tuo mulle somat sopani, vaka'iset vaatteheni, häissä häilyteltäväni, pioissa pi'eltäväni!" Emo kielti poikoansa, nainen miestänsä epäsi; epäsi kavetta kaksi, kielti kolme luonnotarta lähtemästä Lemminkäistä hyvän Pohjolan pitoihin. Noin sanoi emo pojalle, lausui vanhin lapsellensa: "Ellös menkö, poikueni, poikueni, Kaukueni, noihin Pohjolan pitoihin, suuren joukon juominkihin! Ei sua kutsuttu sinne, ei tarkoin tahotakana." Tuop' on lieto Lemminkäinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Kurjat kutsuen menevi, hyvä ilman hyppeleikse! Tuoss' on kutsut kuun-ikuiset, airuhut alinomaiset miekassa tuliterässä, säilässä säkenevässä." Tuop' on äiti Lemminkäisen yhä kielteä käkesi: "Ellös vainen, poikueni, menkö Pohjolan pitoihin! Monet on kummat matkallasi, isot tielläsi imehet, kolme surmoa kovinta, kolme miehen kuolemata." Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli: "Ain' on surmia akoilla, kaikin paikoin kuolemia; ei uros hätäile noita, ei varsin varannekana. Vaan kuitenki kaikitenki sano korvin kuullakseni: mi on surma ensimäinen, ensimäinen, viimeinenki?" Virkkoi äiti Lemminkäisen, vaimo vanha vastaeli: "Sanon surmat syytä myöten enkä miehen mieltä myöten. Sanon surman ensimäisen. Se on surma ensi surma: menet matkoa vähäisen, pääset tietä päiväyksen: tulevi joki tulinen poikkipuolin vastahasi. Joessa tulinen koski, koskessa tulinen luoto, luo'olla tulinen korko, korolla tulinen kokko: yöt se hammasta hiovi, päivät kynttä kitkuttavi tulijalle vierahalle, saavalle käkeävälle." Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli: "Se on surma naisen surma, ei ole kuolema urohon. Kyllä mä siihen keinon keksin, arvoan hyvän asian: laulan leppäisen hevosen, laulan leppäisen urohon sivutseni siirtymähän, eestäni vaeltamahan; itse sorsana sukellan, allina alenteleime kouritse kokon kynimen, vaakalinnun varpahitse. Oi emoni, kantajani! Sano surma keskimäinen!" Sanoi äiti Lemminkäisen: "Se on surma toinen surma: menet matkoa vähäisen, toki toisen päiväyksen: tulevi tulinen kuoppa, se on poikkipuolin tietä, itähän iäti pitkä, luotehesen loppumatoin, täynnä kuumia kiviä, palavia paateroita. Sinne on satoja saanut, tuhansia tukkueltu, sa'an miestä miekallista, tuhat rautaista oritta." Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli: "Ei ole siinä miehen surma eikä kuolema urohon. Kyllä mä siihen mutkan muistan, mutkan muistan, keinon keksin: laulan ma lumesta miehen, uron hangesta hotaisen, sen tungen tulen väkehen, vaivaelen valkeahan, kylpijäksi kuuman saunan vastan vaskisen keralla; itse siirräime sivutse, tungeime tulen lävitse, ettei partana palane, hivuskutri kurvettune. Oi emoni, kantajani! Sano surma jälkimäinen!" Sanoi äiti Lemminkäisen: "Se on surma kolmas surma: menet vieläki vähäisen, pääset siitä päiväyksen, Pohjolan veräjän suulle, ahtahimpahan alahan: susi päälle suimistaikse, karhu toisna kaimistaikse suulla Pohjolan veräjän, kape'immassa kujassa. Syönyt on sa'anki miestä, tuhonnut tuhat urosta, niin miks' ei sinua söisi, tuhoaisi turvatointa?" Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli: "Uuhi uunna syötäköhön, rieskana revittäköhön, vaan ei mies pahempikana, uros untelompikana! Minua on vyötty miehen vyöllä, pantu miehen palkimella, solmittu uron solilla, jotten vielä jouakana suuhun Untamon susien, kitahan kirokavetten. "Muistan ma suelle mutkan, keksin keinon karhullenki: suet laulan suitsi-suuhun, karhut rautakahlehisin, tahi rutjon ruumeniksi, seulaisen sepalehiksi. Sillä siitä selvitäime, pääsen matkani perille." Sanoi äiti Lemminkäisen: "Et vielä perille pääsnyt! Ne oli sinne mennessäsi matkalla isot imehet, kolme kummoa kovoa, kolme miehen kuolemata; viel' on sinne saatuasi paikalla pahimmat kummat. Kulet tietä pikkaraisen, tulet Pohjolan pihalle: aita on rautainen rakettu, terästarha teeksennelty maasta asti taivosehen, taivosesta maahan asti, keihä'illä seivästetty, maan maoilla aiastettu, käärmehillä vitsastettu, sisiliskoilla si'elty; heitty hännät häilymähän, pääkurikat kuilumahan, pääkehät kähäjämähän, päät ulos, sisähän hännät. "Maass' on toisia matoja, rata kyitä, käärmehiä ylös kielin kiehumassa, alas hännin häilymässä. Yks' on muita kauheampi eessä portin poikkipuolin, pitelämpi pirtin hirttä, paksumpi kujapatsasta, ylös kielin kiehumassa, suin ylös suhahtamassa, ei ketänä muuta vasten, vasten vaivaista sinua." Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli: "Seki on surma lapsen surma, ei ole kuolema urohon. Tunnen ma tulen lumoa, valkeaisen vaivutella, ja tunnen maot manata, käärmehyiset käännytellä.
Kun tämä kana katovi, Tämä hanhi hairahtavi, Eksyvi emosen tuoma, Punapuola poismenevi. Kun tämä kana katovi, Tämä hanhi hairahtavi; Katoi luuta lattialta, Huosia pesinpytystä, Tuopin korvat tummenevat, Pinttyvät pikarin laiat. Kun tämä kana katovi, Tämä lintu liikahtavi; Niin tämä mäki menevi, Tämä linna liikahtavi, Sivuin tästä tiet tehä'än, Alta rannan raivatahan.
Mutta sillä hän ainoasti kaataa öljyä tulen sekaan. Lemminkäisen sankariluonne on nyt liikkeellä, ja se, ettei häntä tahdota nähdä noissa häissä, on hänelle juuri uusi lisäsyy lähteä Pohjolan pitoihin: »Kurjat kutsuen menevi; Hyvä ilman hyppeleikse!». Ja jos ken uskaltaisi vaatia häneltä selitystä, millä oikeudella hän kutsumatta sinne tuli, niin on
Sanoi meiän Marjattainen, itse virkki, noin nimesi: "Kysy Ruotuksen kylyä, saunoa Sarajan-suista!" Piltti, piika pikkarainen, tuo oli nöyrä neuvottava, kärkäs ilman käskemättä, kehumattaki kepeä, utuna ulos menevi, savuna pihalle saapi. Kourin helmansa kokosi, käsin kääri vaattehensa, sekä juoksi jotta joutui kohin Ruotuksen kotia.
Kukapa tässä kukkunevi, Kenpä kielin laulanevi, Tämän kunnahan kukuilla, Tämän harjun hartehilla, Kun tämä kana katovi, Tämä hanhi hairahtavi, Eksyvi emosen tuoma, Punapuola pois menevi. Kun tämä kana katovi, Tämä hanhi hairahtavi, Katoi luuta lattialta, Huosia pesinpytystä, Tuopin korvat tummenevat, Pinttyvät pikarin laiat.
Lempo leskelle menevi, Kalma naijalle kahesti; Leskell' on kovempi kopra, Kun on kuiva kuusen oksa, Jolla lyöpi leikkilöistä, Nappajavi nauruloista Leski on leikkinsä pitänyt, Viettänyt iloisen illan, Entisen eläjän kanssa, Miehen mennehen keralla. Lempo leskelle menevi, Tauti taljan maannehelle; Levitetty on lesken vuoe, Lesken talja tallaeltu.
Päivän Sana
Muut Etsivät