Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Hän oli vanha Väinämöinen, joka oli palannut vapaehtoiselta pakomatkaltaan, pieksut jalassa ja virsikirja kainalossa. Hän oli sanalla sanoen keskeisin ilmiö aikansa suomalaisessa kultuuri-elämässä, se, jossa useimmat säteet yhtyivät ja jossa sen viivat saivat klassillisimman täydellisyytensä. »Siitäpä nyt tie menevi.»
Köyhä ja rikas vouti. "Minä, minä köyhä vouti, Maan möin, senki söin, Itse jouvuin kulkemahan. Tytär varrelle valuvi, Toinen miehelle menevi, Ei oo sukkoa sukua, Eikä lakkia lajia, Eikä halvinta hametta, Paitoa pahintakana; Lehmä kaatui, lammas kuoli, Kuoli lampahan karitsa."
Panu mietti vähän aikaa ja virkkoi sitten: Päin vihaan, sopuhun syrjin, minne pää on päättelevi, sinne mielikin menevi. Eikä sen sanan jälkeen enää ollut ketään, joka olisi epäillyt oikeaksi Panun panemaa arpaa. Ei ollut muita kuin vanha Jorma, mutta Jorma oli aina vastaan, ja pois olivat heimon miehet tottuneet panemasta arvoa hänen sanoihinsa.
Kielti vanha Wäinämöinen, Epäsi suvannon sulho, Vanhan nuorta ottamasta, Kaunista käkeämästä: "Katumoiksi nainen kaunis Kainun miehen kainalossa, Huoleksi hyvä heponen Huonon miehen seimen päässä." Lempo leskelle menevi. Mik' otti isolta mielen, Kuka kummanen emolta, Leskelle minun lupasi, Tahtoi toisen tähtehille.
Lempo leskelle menevi, Tuoni toisen tähtehille; Parempi pajuilla maata, Lepän oksilla levätä, Kun on lesken vuotehella, Pieluksilla pietyn naisen Armahampi aitovieri, Kun on lesken kylkipuoli; Leppiämpi lehtovieri, Kun on lesken vuoetvieri.
Katri kaunis, neito nuori, Sekä lievin tyttäristä, Kovin kaunis kauoittaki, Paras ilman pauloittaki, Lakittaki muihenlainen, Veroittaki muihen verta, Myöhän myllylle menevi, Päivän nostessa norolle.
Tuolla mieleni menevi, Ajatukseni asuvi Ajoissa alennehissa, Päivissä paennehissa, Tuolla muisto matelevi, Tuuvitaksen tunto mulla Kesäpäivissä koreissa, Suviöissä suloisissa Pohjan kesien keralla. Aina muistossa asuvat, Aina mielessä minulla Armiaat, ihanat illat, Joina lepäsin lehoissa, Kulekselin katvehissa, Kuulin, kuinka leivo lauloi, Kuinka kukkuivat käköset.
Juosten joutuvi takaisin, pian pirttihin menevi; sanoi tuonne saatuansa, toimitteli tultuansa: "Kuulin mie mereltä itkun, poikki joen juorotuksen." Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas, pian pistihe pihalle, vierähti veräjän suuhun; siinä korvin kuunteleikse. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Ei ole itku lapsen itku eikä vaimojen valitus; itku on partasuun urohon, jouhileuan juorottama."
Ei sanat sanoihin puutu, Virret veisaten vähene; Ennen metsä puita puuttui, Metsä puita, maa kiviä, Ennenkuin runo sanoja, Runon lapsi laululoita. Sanasta sana tulevi, Kypenestä maa kytevi, Laulu päästä laajenevi, Virsi veisaten venyvi. Sitä suu pakaelevi, Mitä mieli tietelevi, Sinne laulaja menevi, Kunne virsi viittoavi.
Päivän Sana
Muut Etsivät